Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, palkkausavustukset vuodelle 2020

HEL 2020-000173
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 16 §

Palkkausavustukset vuodelle 2020

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto myönsi palkkausavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille varhaisnuoriso- ja nuorisoyhdistyksille yhteensä 783 644 euroa menokohdalta 473000 2931500506.

Seuraaville yhdistyksille avustus maksetaan vahvistettua tilinpäätöstä (tilin/toiminnantarkastuskertomus) vastaan: Helsingin Nuorten Miesten Kristillinen yhdistys ry, Kanava nuoriso ry ja Loisto Setlementti ry.

Helsingin Venäläinen Sadko-klubi ry:lle (nro 9) ei myönnetä avustusta, koska toiminta on paikallisyhdistysluonteista, joten toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Toimintaa tuetaan toiminta-avustuksista. Yhdistykselle tehty arviointi tukee päätöstä.

Käpylä Yhdyskuntaklubi ry:lle (nro 15) ei myönnetä avustusta, koska toiminta on paikallisyhdistysluonteista, joten toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Toimintaa tuetaan toiminta-avustuksista. Yhdistykselle tehty arviointi tukee päätöstä.

Saalem-nuoret ry:lle (nro 21) ei myönnetä avustusta, koska toiminta on paikallisyhdistysluonteista, joten toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Toimintaa tuetaan toiminta-avustuksista.

Tieto On Valtaa ry:lle (nro 25) ei myönnetä avustusta, koska toiminta on paikallisyhdistysluonteista, joten toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Toimintaa tuetaan toiminta-avustuksista.

Vietnamese Entrepreneurship Society in Finland ry:lle (nro 26) ei myönnetä avustusta, koska yhdistyksen toimintahistoria on vielä varsin lyhyt ja palkkausavustukseen tarvittavaa näyttöä pitkäaikaisesta helsinkiläisestä nuorisotoiminnasta ja sen organisoinnista ei ole. Toimintaa tuetaan toiminta-avustuksista.

Ohjeet avustuksen saajille

Vuoden 2020 palkkausavustus tulee selvittää vuoden 2021 palkkausavustuksen haun yhteydessä tai viimeistään 28.2.2021 mennessä (edellisen vuoden toimintakertomus, tuloslaskelma ja tase, tilin/toiminnantarkastuskertomus). Lisäksi avustuksen saajien tulee toimittaa selvityksen yhteydessä vuosikokouksen pöytäkirja, josta käy ilmi tilinpäätöksen 2020 käsittely ja vastuuvapauden myöntäminen.

Avustusta saavan on noudatettava nuorisojaoston hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (www.hel.fi/nuorisonavustukset):

Avustus maksetaan yhdessä erässä. Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta. (Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet 28.10.2019)

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat suunnittelijat Hanna Mikkonen, Liisa Remes ja Tuulia Saves.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaan palkkausavusta voivat saada rekisteröityneet helsinkiläiset nuorisojärjestöt tai vastaavat yhdistykset, joiden on täytettävä tiettyjä ehtoja. Yhdistyksillä täytyy olla alaisuudessaan paikallisia helsinkiläisiä nuorisoyhdistyksiä/jaostoja/osastoja/toimintaryhmiä tai järjestön luonteen täytyy muulla tavalla edellyttää organisoimista. Järjestöjen jäsenistä tai aktiivisesti toimintaan osallistuvista vähintään 2/3 tulee olla alle 29-vuotiaita helsinkiläisiä. Palkkausavustuksen saamisen edellytyksenä on lisäksi, että yhdistys on toimintatavoiltaan vakiintunut nuorisojärjestö, jolla on näyttöä toiminnan laajuudesta, kattavuudesta ja kyvystä toimia työnantajana. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö 1.11.2018)

Palkkausavustusta myönnetään vain kuukausipalkkaa saavien työntekijöiden kustannuksiin; esimerkiksi tuntipalkkaisten kerhonohjaajien kustannuksiin avustusta ei myönnetä. Palkkausavustusta voi käyttää ainoastaan yhdistyksen työntekijän palkkauskuluihin, palkkauksesta aiheutuviin lakisääteisiin ja vapaaehtoisiin sosiaalikuluihin sekä lakisääteisiin vakuutuksiin ja työntekijän työstä aiheutuviin matkakustannuksiin. Avustusta ei voi käyttää palkkioihin, eikä palvelujen ostamiseen (esim. kirjanpitopalvelut). (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö 1.11.2018)

Nuorisojaosto varasi kokouksessaan 31.1.2020, § 3 palkkaus- ja toiminta-avustuksiin 1 905 000 euroa, joka nyt jaetaan seuraavasti: seuraavasti: 783 644 euroa ja toiminta-avustuksiin 1 121 356 euroa.

Valmistelussa joidenkin järjestöjen palkkausavustuksen taso on noussut tai laskenut edelliseen kolmivuotiskauteen 2017-2019 verrattuna. Avustuksen tasojen muutokset yksittäisten hakijoiden kohdalla ovat perustuneet järjestöjen arviointiin ja avustuksen tarpeeseen sekä tarpeen arvioinnissa tarkasteltuihin teemoihin. Palkkausavustuksen piiriin nousee uutena järjestönä Helsinki Pride -yhteisö ry. Tämän järjestön osalta toiminnan arviointi, laajuus, kattavuus, ainutlaatuisuus, avustuksen saannin tarve sekä nuorisopoliittinen merkitys perustelevat esitystä.

Palkkausavustusta hakevien järjestöjen arviointi

Avustusohjesäännön mukaisesti palkkausavustusta hakeville yhdistyksille tehdään toiminnan arviointi kolmen vuoden välein. Kolme vuotta arviointien välissä antaa järjestöille riittävästi aikaa kehittää nuorisotoimintaa sekä sen laajuutta ja tuloksellisuutta. Toiminnan arviointi vuosilta 2017-2019 tehtiin kevään 2020 aikana. Nuorisojaosto päättää avustukseen oikeutetut järjestöt arvioinnin ja muiden avustusohjesäännön palkkausavustusta koskevien kriteerien perusteella seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.

Palkkausavustuksen hakijoiden arviointia on tehty vuodesta 2005 lähtien. Keväällä 2020 tehty arviointi oli järjestyksessä kuudes. Arvioinnissa käytettyä mallia on kehitetty vuosien aikana yhdessä järjestöjen kanssa vastaamaan paremmin helsinkiläistä nuorisotyön järjestökenttää. Vuoden 2020 arviointiin nostettiin järjestöjen kanssa käytyjen keskustelujen perusteella uusina teemoina turvallisuus ja yhdenvertaisuus. Järjestöarvioinnissa keskityttiin edellisten arviointikierrosten tapaan mittaamaan organisaation toimintatapoja ja toiminnan tuloksia. Arviointi sekä tuottaa nuorisojaostolle tietoa että toimii järjestöille oman toiminnan kehittämisen työkaluna.

Kumppanuusyksikkö arvioi ensin kaikki 26 järjestön hakemusta, joista valikoitui ulkopuolisen arvioijan tarkasteltavaksi 23 järjestöä. Kaikki arviointiin osallistuneet järjestöt saivat vuoden 2020 arviointilomakkeet, ohjeet ja mahdolliset edellisen arviointikierroksen omat materiaalinsa sähköpostilla.

Järjestöjen toiveesta helmikuussa järjestettiin myös arviointiin osallistuville järjestöille sparrauspaja, johon osallistui 9 järjestöjen edustajaa. Ensimmäistä kertaa järjestetty paja perustui järjestöjen vertaiskeskusteluun. Sparrauspajasta kerättiin kirjallista palautetta, joka oli pääosin positiivista. Samanlaista tukea arviointiprosessiin toivottiin jatkossakin. Kaikki järjestöt palauttivat itsearviointimateriaalit määräajassa maaliskuussa.

Ulkopuolinen arvioija Olli Oosi Owal Group Oy:sta teki arviointiraportin järjestöjen itsearviointilomakkeiden pohjalta. Arviointiraportti on liitteenä. Kaikilla arviointiin osallistuvilla järjestöillä oli myös mahdollisuus käydä itsearviointia täydentävä keskustelu kumppanuusyksikön valmistelijan ja kumppanuuspäällikön kanssa. Keskusteluja käytiin yhteensä 16 järjestön edustajien kanssa. Arviointiraportti ja keskustelut toteutettiin maalis- ja huhtikuun aikana.

Palkkausavustukset on valmisteltu arviointiraportin, täydentävien keskustelujen ja nuorisojaoston avustusohjesäännön kriteerien pohjalta. Ohjesäännön mukaisesti jokaista järjestöä on tarkasteltu avustuksen saannin tarpeen näkökulmasta. Tarvetta on arvioitu taloudellisen aseman, julkisten avustusten saamisen, toiminnan alueellisen kattavuuden, toiminnan laajuuden, työntekijätarpeen sekä nuorisopoliittisen ja –kasvatuksellisen merkityksen pohjalta. Arviointiraportin osalta on painotettu toiminnan tulosten merkitystä.

Vuoden 2020 palkkausavustusta hakevien järjestöjen arviointi on tehty saman perusmallin pohjalta kuin aiempina viitenä arviointikierroksena. Arviointia on kuitenkin tarkoitus kehittää ja muuttaa seuraavaa arviointikierrosta varten. Muutostarpeet ovat nousseet vuoden 2020 arviointikierroksen kokemuksista sekä arvioinnin pohjana käytetyn EFQM-mallin muutoksista, joita ei ole palkkausavustushakijoiden arviointimallissa vielä huomioitu.

Palkkausavustusta vuodelle 2020 tuli hakea helmikuun viimeiseen päivään mennessä. Määräaikaan mennessä saapui 26 hakemusta (2019:25).

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo periaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. (Kaupunginvaltuusto 11.4.2018, § 77 luku 17, § 1)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan Helsingin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin omaa palvelutarjontaa. Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskuntaa sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiviinen toimija. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.2.2018, § 28)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti nuorisojaosto tekee päätöksen palkkausavustuksista. (Nuorisojaosto 18.10.2018, § 23)

Hakemukset ovat nuorisojaoston varsinaisten ja varajäsenten tilattavissa sähköpostilla 28.5.2020 klo 14.00-16.00 avustusvalmistelijalta liisa.remes@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman).

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 03.06.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

nuorisoasiainjohtaja
Mikko Vatka

Lisätietojen antaja

Liisa Remes, suunnittelija, puhelin: 09 310 26783

liisa.remes@hel.fi

Liitteet (pdf)

3. Palkkausavustusta hakeneiden järjestöjen arviointiraportti 2020

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.