Avustuksen myöntäminen, liikuntapalvelut, tilankäyttöavustukset vuodelle 2020

HEL 2020-000321
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 16 §

Muutos tilankäyttöavustuksen 2020 määrärahasta kohdeavustuksina jaettavaan clearing-avustukseen

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päätti, että vuodelle 2020 clearing-määrärahaan osoitetusta yhteensä 1 242 000 eurosta osoitetaan koronan aiheuttamaa taukoa vastaava 1,5 kuukauden osuus, yhteensä 230 000 euroa avustettavien seurojen korona-avustuksiin pandemian aiheuttamasta toimintasulusta pahiten kärsineiden avustettavien seurojen lapsille ja nuorille kohdistuvaan toimintaan.

Liikuntajaosto päättää erikseen korona-avustuksen myöntämisen perusteista ja hakuajasta.

Clearing-järjestelmän kautta avustettavien jääkiekko- ja taitoluisteluseurojen juniorien säännöllisiin ohjattuihin jääharjoittelutunteihin on ajalla 1.1.–26.4. ja 31.8.–31.12.2020 näin ollen käytettävissä yhteensä 1 012 000 euroa, sisältäen Pirkkolan jäähallien sulkeutumisesta johtuvan clearingin lisätuen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto osoitti 21.1.2020, § 4 yhteensä 1 242 000 euroa tilankäyttöavustukseen kuuluvaa clearing-tukea jääkiekon ja taitoluistelun avustettavien seurojen alle 20-vuotiaiden lasten ja nuorten säännöllisten ohjattujen jääharjoitteluvuorojen tukemiseksi ajalle 1.1.–26.4.2020 sekä 31.8.–31.12.2020. Clearingin enimmäistuki jääharjoittelutuntia kohti on 42 euroa (liikuntajaosto 10.10.2019, § 15). Kesän jääharjoitteluun clearingin piiriin kuuluvat seurat ovat hakeneet tilankäyttöavustusta.

Clearingiin osoitettiin kahdeksalle kuukaudelle 950 000 euron suuruinen kohdeavustus. Lisäksi Pirkkolan jäähallien sulkeutumisesta johtuva 292 000 euron lisätuki laskettiin clearing-kauden kahdeksalle kuukaudelle Pirkkolassa olleiden clearing-tuntien (tuntimäärät) mukaan. Pirkkolan jäähallien edulliset tuntihinnat (juniorien jäävuoron hinta on 8 euroa/tunti) alensivat clearing-tuntien keskituntihintaa.

Koronan aiheuttaman toimintasulun vuoksi clearingin piiriin kuuluva jääharjoittelu oli tauolla puolitoista kuukautta. Jääseurat eivät joutuneet maksamaan jäävuoroista kaupungin ja kaupunkikonsernin laitosten, kuten Jääkenttäsäätiön vuoroista tänä aikana.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala teki huhtikuun lopussa kyselyn liikunnan, nuorison ja kulttuurin avustettaville yhteisölle selvittääkseen koronan aiheuttaman toimintatauon vaikutuksia. Kyselyyn vastasi 137 liikuntaseuraa. Seuroista 70 % ilmoitti, että poikkeusoloista johtuen niiden taloudellinen tilanne on huono tai erittäin huono. Taloudellisesti haastavaa on esimerkiksi niiden seurojen tilanne, joissa vuokranmaksuvelvoite on koronan aiheuttaman toimintatauonkin aikana jatkunut, vaikka tiloja ei ole voinut käyttää eikä toimintaa järjestää.

Clearingin piirissä olevat seurat eivät ole joutuneet maksamaan jäävuoroistaan koronan aiheuttaman tauon aikana. Clearingin piirissä olevat seurat ovat myös saaneet vuodelle 2020 säännöllisiin ohjattuihin oheisharjoittelutunteihin tilankäyttöavustusta sekä yleisavustusluonteista toiminta-avustusta, eikä näitä avustusta ole pienennetty huolimatta koronan aiheuttamasta toimintatauosta.

Toimintatauon puolentoista kuukauden pituutta vastaava summa clearing-määrärahaa osoitetaan korona-avustuksiin, jolloin määrärahalla voidaan vuonna 2020 tukea taloudellisesti koronan aiheuttamasta sulusta pahiten kärsineiden seurojen lapsille ja nuorille kohdistuvaa toimintaa. Liikuntajaosto päättää korona-avustusten myöntämisen perusteista kokouksen seuraavassa kohdassa.

Helsingin kaupungin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Kaupungilla on rooli edellytysten luojana ja mahdollistajana. Helsinki luo aktiivisesti kumppanuuksia kansalaisjärjestöjen ja muiden yhteisöjen sekä kaupunkilaisten kanssa.

Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiivinen toimija. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden omaa palvelutarjontaa. Kaupungin strategiassa avustusjärjestelmä antaa asukkaille ja yhteisöille mahdollisuuden toteuttaa helposti lähestyttäviä, vetovoimaisia ja korkealaatuisia tapahtumia, toimintamuotoja, sisältöjä ja alustoja. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.2.2018, § 28)

Liikuntalaissa (390/2015) säädetään liikunnan ja urheilun edistämisestä sekä valtionhallinnon ja kunnan vastuusta ja yhteistyöstä, valtion hallintoelimistä ja valtionrahoituksesta liikunnan toimialalla. Yleisten edellytysten luominen liikunnalle paikallistasolla on kuntien tehtävä. Kunnan tulee luoda edellytyksiä kunnan asukkaiden liikunnalle mm. tukemalla kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoiminta. (Liikuntalaki 390/2015, 5 §)

Helsingin kaupunki tukee liikuntaseuroja sekä liikunnan tapahtumatoimintaa vuosittain yhteensä noin 8 miljoonan euron avustuksin.

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto 14.05.2020 § 9

21.01.2020 Ehdotuksen mukaan

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 12.06.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

liikuntapalvelupäällikkö
Tuuli Salospohja

Lisätietojen antaja

Taina Korell, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 38038

taina.korell@hel.fi