Toivomusponsi, arviointi tavoitteen toteutumisesta alueiden eriarvoistumisen ja hyvinvointierojen vähentämisessä

HEL 2020-001163
Asialla on uudempia käsittelyjä
19. / 257 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Maija Anttilan toivomusponnesta koskien syvällistä arviointia strategiakauden lopussa tavoitteesta alueiden eriarvoistumisen ja hyvinvointierojen vähentämiseksi

Kaupunkiympäristölautakunta

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Helsingin kaupunkistrategian yhtenä tavoitteena on Helsingin alueiden välisen eriytymisen väheneminen ja kaupunginosien välisten hyvinvointierojen kaventuminen. Kaupunkiympäristön toimiala suunnittelee ja toteuttaa kaupunkiuudistusalueilla kehittämistoimia, joiden tavoitteena on saada aikaan positiivista kehitystä esimerkiksi täydennysrakentamisen ja kaupunkiympäristön uudistamisen avulla ja vaikuttaa sitä kautta alueiden väliseen eriytymiseen.

Kestävään kasvuun ja segregaatioon liittyen strategian toimenpiteinä kaupunkiympäristön toimialalla mm. toteutetaan asumisen ja maankäytön ohjelmaa (AM) ja varmistetaan monipuolinen hallintamuotojakauma asuntotarjonnassa. Samoin kaupungin vuokratalojen segregaatiokehitystä seurataan ja asia huomioidaan asukasvalintoja tehtäessä. Toimiala vähentää toimintaansa liittyvän osallistumisen esteitä ja parantaa tiedonsaantia keskeisimmistä palveluistaan. Ylläpidon laatu on ylläpitoluokituksen mukaista alueen sosioekonomisesta rakenteesta riippumatta sekä palvelutilaverkkojen ja palvelutilojen suunnittelussa huomioidaan segregaation ehkäisy. Mittareina näille tavoitteille on määritelty hallintamuotojakauma alueittain, kaupungin yhteinen segregaatiomittari sekä tiedonsaannin paraneminen toimialan palveluista.

Kaupunkiympäristön toimialalla suunnitellaan ja toteutetaan jatkuvasti eri kaupunginosien yleisten alueiden laatua kohentavia investointeja. Uudisrakentaminen keskittyy suurten asuntotuotantokohteiden puistohankkeisiin ja peruskorjausinvestoinnit taas turvallisuuspuutteiden korjaamiseen. Yleisten alueiden kehittämisperiaatteita ja kuntoa tarkastellaan eri alueille säännöllisesti valmisteltavilla aluesuunnitelmilla ja verkostotarkastelujen ja palvelulinjausten avulla edistetään ulkotilojen laadun tasapuolista toteutumista kaikkialla kaupungissa.

Talousarviossa rahoitus kohdistetaan katujen osalta alueellisesti suurpiireittäin ja aluerakentamisessa projektialueittain. Puistojen ja liikunta-alueiden suhteen ei ole vastaavaa alueellista kohdistusta lukuun ottamatta aluerakentamisen projektialueita. Liikunta-alueiden määrärahat on kaupunkiympäristön toimialalla, mutta tarvekartoitus ja kehittäminen tehdään kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla. Osallistuvassa budjetoinnissa asukkaat voivat ehdottaa hankkeita ja äänestää rahoitusta alueiden hankkeille. Investointiohjelman laadinnassa otetaan huomioon kaupunkiuudistusalueet, joille kaupunki kohdentaa sekä lisärakentamista että muita investointeja.

Kaupunkistrategian mukaan hyvinvointieroja ja eriytymiskehitystä sekä niihin kohdistuvia toimenpiteitä toteutetaan ja seurataan kaupunkitasoisena kokonaisuutena. Helsingin kaupunkistrategian mittareita ja indikaattoreita seurataan kaupunkitasolla keskitetysti Kaupunkitutkimus- ja tilastot yksikössä. Kaupunkiympäristön toimialalla strategian toimenpiteiden toteutumista seurataan toimialan johtoryhmässä ja kaupunkiympäristölautakunnassa neljännesvuosittain talousarvion toteutumisennusteen yhteydessä.

Tarvittavien rahojen riittävyyttä alueiden tasapainoisen kehityksen näkökulmasta on järkevää seurata näiden jo tehtävien strategiaseurantojen ja arviointien yhteydessä.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Toivomusponsi

Valtuutettu Maija Anttila on tehnyt 29.1.2020 seuraavan toivomusponnen:

"Hyväksyessään kaupunginhallituksen vastauksen valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet tehdä kaupungin strategian keskeisestä tavoitteesta alueiden eriarvoistumisen ja hyvinvointierojen vähentämiseksi valtuustokauden lopussa syvällinen arviointi, missä arvioidaan eri hallintokunnittain tavoitteen toteutuminen ja siihen tarvittavien rahojen riittävyys. Arviointi antaa pohjaa seuraavalle valtuustokaudelle laadittavaan strategiaan." (Maija Anttila)

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 3.4.2020 mennessä.

Kaupunginkanslia on myöntänyt lausunnon antamiselle lisäaikaa 9.4.2020 saakka.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 11.05.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Anne Karlsson, tiimipäällikkö: 09 310 37444

anne.karlsson@hel.fi

Jouni Heinänen, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37257

jouni.heinanen@hel.fi