Ilmoittautumis- ja neuvottelumenettely Mosaiikkikorttelin kehittämiseksi (Vuosaari, kortteli 54178)

HEL 2020-001466
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 117 §

Kilpailullisen ilmoittautumis- ja neuvottelumenettelyn järjestäminen Mosaiikkikorttelin kehittämiseksi (Vuosaari, kortteli 54178)

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä Helsingin kaupungin 54. kaupunginosan (Vuosaari) korttelia 54178 koskevan liitteenä olevan kilpailuohjelman: ”Vuosaaren Mosaiikkikorttelin kehittäminen” sekä järjestää ohjelman mukaisen kilpailun. Kilpailu käynnistyy kaupunkiympäristölautakunnan hyväksymispäätöksellä.

Lisäksi kaupunkiympäristölautakunta päätti oikeuttaa asuntotonttitiimin tiimipäällikön päättämään kilpailuohjelman tarkistuksista, muutoksista ja mahdollisista lisäehdoista sekä pidentämään tarvittaessa kilpailuehdotusten jättämiselle varattua aikaa.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli arkkitehti Petri Leppälä. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Varauspäätös

Kortteli 54178 on varattu luovutettavaksi ilmoittautumis- ja neuvottelumenettelyllä kaupunginhallituksen päätöksellä 9.12.2019 (847 §). Kortteliin tavoitellaan noin 20.000 km2 asumista ja vähintään 4.000 km2 liiketilaa.

Kilpailun järjestäminen ja aikataulu

Kilpailuohjelma on laadittu maaomaisuuden kehittäminen ja tontit –palvelun, kaupunginkanslian Vuosaaren aluerakentamisprojektin, asemakaavoituksen sekä liikenne- ja katusuunnittelupalvelun yhteistyönä. Kilpailu alkaa kaupunkiympäristölautakunnan hyväksyttyä kilpailuohjelman ja kilpailun järjestämisen.

Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa halukkaat osallistujat laativat Mosaiikkikortteliin alustavan viite- ja konseptisuunnitelman. Kilpailuehdotukset tulee jättää arvioitavaksi viimeistään 31.8.2020 klo 14.00.

Arviointiryhmä valitsee kilpailun toiseen vaiheeseen enintään kolme parasta ehdotusta laatinutta kilpailijaa. Kilpailun toisessa vaiheessa, syksyllä 2020, kilpailijat laativat arviointiryhmän ohjauksessa tarkennetun projektisuunnitelman sekä tekevät tarjouksen kilpailuehdotuksensa mukaisten tonttien pääkäyttötarkoitusten rakennusoikeuksien yksikköhinnoista. Tavoitteena on, että kaupunkiympäristölautakunta päättää kilpailun voittajasta ja tonttien vuokraamiseen tähtäävän esisopimuksen hyväksymisestä keväällä 2021. Tonttien vuokratason vahvistaa kaupunginvaltuusto.

Alueelle laadittava asemakaavamuutos käynnistetään kilpailun aikana. Kaavan sisältö laaditaan kilpailun voittaneen ehdotuksen mukaisesti. Kilpailija laatii asemakaavoituksen pohjaksi tarvittavat suunnitelmat ja selvitykset kaupunkiympäristön toimialan ohjauksessa niin, että asemakaavaehdotus voidaan tuoda kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn vuoden 2022 aikana.

Kilpailun tavoitteet ja arviointikriteerit

Kilpailun tavoitteena on löytää korttelille 54178 kaupunkitilallisesti korkeatasoinen, toiminnallisesti tehokas ratkaisu ja sille toteuttaja. Kortteliin tavoitellaan noin 20.000 km2 asuinrakennusoikeutta, josta voidaan toteuttaa vuokra-asuntotuotantona enintään 50 %. Liike- ja toimitilaa tavoitellaan vähintään 4.000 km2. Mahdollisimman suuren toiminnallisen monipuolisuuden ja työpaikkamäärän saavuttaminen on osa kilpailutehtävää.

Kilpailuehdotusten keskeisimmät arviointikriteerit ovat

  • Toiminnallinen konsepti, toiminnallinen monipuolisuus ja aktiivisuus, kortteliin muodostuva työpaikkojen määrä 
  • Suunnitteluperiaatteiden mukainen tilojen avoin ja julkinen luonne; katutason aktivoiminen, jalankulkijan näkökulma ja luontevat jalankulun reitit
  • Sopeutuminen ympäristöön, tulevien suunnitelmien huomioiminen 
  • Kaupunkikuvallinen laatu ja arkkitehtoninen kokonaisratkaisu (idea), paikan imagon kehittäminen 
  • Energia- ja ekotehokkuuttalisäävät ratkaisut ja muut hiilineutraalisuutta edistävät innovaatiot 
  • Kokonaisidean teknistaloudellinen toteutuskelpoisuus, liikeideoiden toteutuskelpoisuus 
  • Tarjottu hinta ei ole arviointiperuste, mutta mikäli kilpailuehdotukset ovat muutoin tasaveroiset, tehdään ratkaisu hinnan perusteella.

Arviointi suoritetaan kokonaisarviointina.

Arviointiryhmään kuuluvat

  • Leena Pasonen, Projektinjohtaja, Vuosaaren alueprojekti, Talous- ja suunnitteluosasto
  • Tuukka Linnas, Tiimipäällikkö, Vuosaari–Vartiokylänlahti-tiimi, Asemakaavoitus
  • Petri Leppälä, Arkkitehti, Vuosaari–Vartiokylänlahti-tiimi, Asemakaavoitus
  • Aarno Alanko, Yksikön päällikkö, Länsitiimi, Rakennusvalvonta
  • Mia Kajan, Erityisasiantuntija, Maankäytön kehittäminen ja tontit

Muut kilpailuun liittyvät lähtökohdat, reunaehdot sekä toiminnalliset ja kaupunkikuvalliset tavoitteet ilmenevät kilpailuohjelmasta sekä sen liitteistä.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunta 25.02.2020 § 103

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 09.03.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Mia Kajan, erityisasiantuntija, puhelin: 09 310 15820

mia.kajan@hel.fi