Vuokraus, toimitilat, Tennispalatsi, Finnkino Oy

HEL 2020-001921
Asialla on uudempia käsittelyjä
13. / 191 §

Toimitilojen vuokraaminen Finnkino Oy:lle Tennispalatsista (Fredrikinkatu 65)

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus vuokrasi Finnkino Oy:lle (y-tunnus 0647239-1) yhteensä noin 10 591 m² kokoiset toimitilat Tennispalatsista osoitteesta Fredrikinkatu 65, Helsinki, 15 vuoden vuokra-ajalle siten, että pääomavuokra on noin 148 000 euroa kuukaudessa ja ylläpitovuokran ennakko on noin 52 000 euroa kuukaudessa, eli yhteensä vuokran määrä on noin 200 000 euroa kuukaudessa (alv. 0 %).

Kaupunginhallitus oikeutti teknisen johtajan allekirjoittamaan vuokrasopimuksen ja tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä muutoksia.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Vuokrattavat tilat

Vuokrattava kohde sisältää tiloja kerroksittain seuraavasti:

  • kellarikerros yhteensä 713 m²
  • ensimmäinen kerros yhteensä 7 839 m²
  • toinen kerros yhteensä 2 281 m²
  • kolmas kerros yhteensä 1 606 m²
  • neljäs kerros yhteensä 1 152 m².

Tilojen pääasiallinen käyttötarkoitus on elokuvateatteri ja sitä palveleva toiminta.

Vuokran määrä ja vuokra-aika

Edellä mainittujen tilojen yhteenlaskettu pääomavuokra on noin 148 000 euroa kuukaudessa ja ylläpitovuokran ennakko on noin 52 000 euroa kuukaudessa, eli yhteensä kuukausivuokra noin 200 000 euroa (alv. 0 %). Pääomavuokra tarkistetaan vuosittain elinkustannusindeksin perusteella.

Vuokra-aika on 1.5.2020 alkaen 15 vuotta. Vuokrasopimuksen mukaan vuokralaisella on oikeus viiden vuoden jatkoaikaan (optio). Option käytöstä on ilmoitettava vuokranantajalle kirjallisesti viimeistään 12 kuukautta ennen varsinaisen vuokra-ajan päättymistä.

Vuokrasopimus on liitteenä 1.

Tilojen vuokraaminen

Kiinteistöosakeyhtiö Helsingin Tennispalatsin toimialana on osana Helsingin kaupunkikonsernia hallita maanvuokrasopimuksen nojalla Helsingin kaupungin 4. kaupunginosan (Kampin) korttelissa tonttia nro 4010/1 sekä omistaa sillä oleva museo- ja liikerakennus (Tennispalatsi). Helsingin kaupunki omistaa keskinäisen Kiinteistöosakeyhtiö Helsingin Tennispalatsin osakekannan kokonaisuudessaan ja siten myös vuokrattavien tilojen hallintaa oikeuttavat osakkeet.

Finnkino Oy on toiminut Tennispalatsissa vuosina 1998–1999 tehdyn peruskorjauksen jälkeen yhtäjaksoisesti, eli yhteensä yli 20 vuoden ajan. Finnkino Oy konsernin oma investointi on ollut rakennuksen investointivaiheessa merkittävä, jonka tuloksena on muodostunut 14:n elokuvateatterisalin kokonaisuus, joka on edelleen Pohjoismaiden suurin yksikkö omalla alallaan. Vuosittainen myytyjen pääsylippujen määrä on ollut noin miljoona pääsylippua.

Finnkino Oy:llä on edelleen voimassa oleva vuokrasopimus kohteeseen. Sopimus on voimassa vielä noin 5 vuotta. Tulevien investointien tarkemman suunnittelun kannalta on perusteltua jatkaa jo tässä vaiheessa vuokrasopimusta mahdollistaen vuokralaisen tulevien investointien suunnittelu ja toteuttaminen.

Helsingin kaupungin tarkoituksena on myydä Kiinteistöosakeyhtiö Helsingin Tennispalatsin osakkeet ja tätä koskeva myyntiprosessi on jo aloitettu. Osakkeiden myynnin kannalta on erittäin tärkeää, että voimassa olevilla vuokrasopimuksilla on tietty varmuus ja jatkuvuus. Samassa yhteydessä on päivitetty rakennuksen toisen päävuokralaisen eli Helsingin kaupungin taidemuseon vuokrasopimus.

Jones Lang LaSalle Finland Oy on laatinut maaliskuussa 2019 pohjoismaisten elokuvateattereiden vuokratasoja koskevan arviolausunnon. Annetun ulkopuolisen asiantuntijan arviolausunnon perusteella voidaan todeta, että vuokra on markkinahintainen.

Toimivalta

Kaupunginhallitus on 18.9.2017, § 856 vahvistanut kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle hallintosäännön 16 luvun 3 §:ssä tarkoitetun erityisen toimivallan rajat, siten että kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto tai sen määräämä viranomainen päättää liikehuoneistojen vuokralle antamisesta, kun määräaikaisen sopimuksen ennakoitu kokonaisarvo on enintään 5 miljoonaa euroa. Kun sopimuksen kokonaisarvo on yli 5 miljoonaa euroa on toimivalta kaupunginhallituksella.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 05.03.2020 § 24

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti kaupunginhallitukselle että Finnkino Oy:lle vuokrataan toimitiloja Tennispalatsista, osoitteesta Fredrikinkatu 65, Helsinki, yhteensä noin 10 591 m². Vuokrakohde sisältää mm. seuraavia tiloja:

- kellarikerros
yhteensä   713 m²
- ensimmäinen kerros
yhteensä 7 839 m²
- toinen kerros
yhteensä 2 281 m²
- kolmas kerros
yhteensä 1 606 m²
- neljäs kerros
yhteensä 1 152 m²

Tilojen pääasiallinen käyttötarkoitus on elokuvateatteria palveleva toiminta auloineen. Edellä mainittujen tilojen yhteenlaskettu pääomavuokra on 148 020,34 euroa/kk ja ylläpitovuokran ennakko on tasoa 52 000 euroa/kk tehden yhteensä noin 200 000 euroa kuukaudessa (alv. 0 %).

Tällä hetkellä ylläpidon ennakkona maksetaan 52 000 euroa/kk (alv. 0 %). Bruttovuokra on yhteensä 200 020,34 euroa/kk (alv. 0 %). Pääomavuokra on sidottu indeksiin.

Neuvoteltu vuokrasopimuksen pituus on 1.5.2020 alkaen kiinteä 15 vuotta. Vuokralaisella on oikeus viiden (5) vuoden jatkoaikaan (optio). Option käytöstä pitää ilmoittaa kirjallisesti 12 kk:ta ennen varsinaisen vuokra-ajan päättymistä vuokraisännälle.

Esittelijä
vs. tekninen johtaja
Sari Hilden
Lisätiedot

Risto Heikkinen, projektipäällikkö, puhelin: 310 23101

risto.heikkinen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 25.03.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Maria Nelskylä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 25251

maria.nelskyla@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 20 k.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.