Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, talokerhoavustukset vuodelle 2020

HEL 2020-002500
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 12

Kontulankuja 2 talotoimikunnan talokerhoavustushakemus vuodelle 2020

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö myöntää 350 euron avustuksen Kontulankuja 2 talotoimikunnalle vuodelle 2020 lasten ja nuorten kerhotoiminnan kustannuksiin ajalle 27.2.-19.12.2020 (ei kuitenkaan palkkoihin eikä palkkioihin) menokohdalta 473000 2931500504.

Selvitys avustuksen käytöstä kuittikopioineen on toimitettava 31.12.2020 mennessä nuorisopalvelujen kumppanuusyksikköön projektiavustusselvityslomakkeella.

Avustusta saavan on noudatettava nuorisojaoston hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (www.hel.fi/nuorisonavustukset):

Avustus maksetaan yhdessä erässä. Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta. (Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet 28.10.2019)

Päätöksen perustelut

Projektiavustusta myönnetään talokerhojen nuorisotoiminnan järjestämiseen. (Nuorisoyhdistysten ohjesääntö 1.11.2018.)

Talotoimikunta pitää kerran viikossa harrastekerhoa, joka on avoin 7- 17-vuotiaille. Kerhossa järjestetään toimintaa vuodenaikojen ja eri teemojen mukaisesti. Sen lisäksi myös retkeillään, katsellaan elokuvia ja järjestetään juhlia. Suunnitelmissa on esimerkiksi laskiaisrieha, keväiset pihajuhlat ja joulun alla pikkujoulut. Talotoimikunta näkee tärkeänä järjestää ympäristön lapsille mahdollisuuden yhdessä olemiseen ja harrastustoimintaan.

Talokerhoon on oltu yhteydessä valmisteluvaiheessa. Toiminnan piiriin kuuluu 18 helsinkiläistä 7-28-vuotiasta lasta ja nuorta. Kerhotoiminnan menot ovat 450 euroa. Talotoimikunta sai talokerhoavustusta myös vuodelle 2019 ja se on selvittänyt avustuksen käytön hyväksyttävästi.

Kontulankuja 2 talotoimikunta haki 450 euron projektiavustusta 27.2.2020 saapuneella hakemuksellaan.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo periaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. (Kaupunginvaltuusto 11.4.2018, § 77 luku 17, § 1)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan Helsingin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin omaa palvelutarjontaa. Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskuntaa sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiviinen toimija. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.2.2018, § 28)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti kumppanuuspäällikkö tekee päätöksen talokerhoavustuksista. (Nuorisojaosto 18.10.2018, § 23)

Päätös tullut nähtäväksi 28.02.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Tuulia Saves, suunnittelija, puhelin: 09 310 23056

tuulia.saves@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö