Yhtiökokoukset vuonna 2020, Jätkäsaaren Pysäköinti Oy
Jätkäsaaren Pysäköinti Oy:n yhtiökokous 2020
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa Jätkäsaaren Pysäköinti Oy:n tulevassa yhtiökokouksessa hyväksymään hallituksen päätösehdotukset liitteen mukaisesti.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Jätkäsaaren Pysäköinti Oy
Jätkäsaaren Pysäköinti Oy on vuonna 2012 perustettu yhtiö, joka kuuluu Helsingin kaupunkikonserniin.
Yhtiön toimialana on maanvuokraoikeuden perusteella omistaa, toteuttaa, hallinnoida ja ylläpitää Helsingin kaupungin 20. kaupunginosan (Länsisatama) Jätkäsaaren uuden asuin- ja toimitila-alueen osayleiskaavan nro 11350 rajaamalle alueelle rakennettavia kahta tai useampaa korttelia palvelevia yhteispysäköintilaitoksia sekä niihin mahdollisesti sijoittuvia yhteisväestönsuoja- ja muita tiloja. Yhtiö voi lisäksi järjestää näihin liittyviä alueellisia palveluita ja harjoittaa vuorottaispysäköintiin liittyvää toimintaa.
Yhtiö toimii omakustannusperiaatteella eikä sen tarkoituksena ole tuottaa voittoa. Yhtiö ei jaa osakkeenomistajilleen osinkoa vaan mahdollinen voitto käytetään yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen.
Yhtiöjärjestyksen muuttaminen
Yhtiön yhtiöjärjestystä on tarkoitus päivittää vastaamaan soveltuvin osin kaupungin malliyhtiöjärjestystä ja muun muassa sisällyttämään siihen konserniohjausta ja tietojensaantia koskevat pykälät. Samalla täsmennetään myös toimialapykälää ja lisätään tarpeellisilta osin viittauksia asunto-osakeyhtiölakiin.
Aikaisemmin pysäköintipaikkojen vuokraus oli pitkälti arvonlisäverotonta, mutta arvonlisäverolain muutoksen johdosta alueiden vuokraus kulkuneuvon paikoitusta varten on nykyään lähtökohtaisesti arvonlisäverollista. Yhtiö on omaa toimintaansa koskien selventänyt arvonlisäverotusta koskevaa tulkintaa KHO:n ratkaisulla, ja yhtiön toiminta katsotaan kokonaisuudessaan tällä hetkellä arvonlisäverolliseksi. Tämän johdosta arvonlisäverovastiketta koskeva pykälä ehdotetaan poistettavaksi yhtiön toiminnan ollessa kokonaan arvonlisäverollista.
Lisäksi ehdotetaan perustettavaksi ja lisättäväksi yhtiöjärjestykseen uusi osakesarja (B4) uutta rakennettavaa pysäköintilaitosta varten (Melkinlaituri).
Osakeantivaltuutus
Kaupunginhallitus päätti 25.6.2012, § 783 perustaa Jätkäsaaren Pysäköinti Oy:n rakennuttamaan, hallinnoimaan ja ylläpitämään Jätkä-saaren asuin- ja toimitila-alueen yhteispysäköintiä ja alueellisia yhteisväestönsuojia sekä samalla oikeutti kiinteistölautakunnan hyväksymään Jätkäsaaren Pysäköinti Oy:n osakemerkintäsopimusten periaatteet ja osakemerkintämaksut. Kiinteistölautakunta käsitteli 12.11.2015, § 520 päätöksessään mm. osakemerkintämaksuja ja samalla oikeutti Jätkäsaaren Pysäköinti Oy:n tekemään edellä esitettyihin hintoihin yhtiön noudattaman omakustannusperiaatteen toteuttamiseksi mahdollisesti vaadittavia tarkistuksia.
Kaupungin organisaatiouudistuksen 2017 johdosta kiinteistölautakunnan toiminta on lakannut eikä toimivaltaa ole tältä osin siirretty toiselle toimielimelle. Kiinteistölautakunnan aikaisemmin tekemä linjaus huomioiden osakkeiden merkintähinta saatetaan yhtiökokousasiana konsernijaoston päätettäväksi.
Yhtiön hallitus esittää liitteen mukaisia osakeantivaltuutusehtoja osakkeenomistajan hyväksyttäväksi. Niiden mukaisesti hallitus valtuutetaan tarjoamaan enintään 400 kappaletta uusia B4-sarjan osakkeita Jätkäsaaren alueen kiinteistöjen haltijoille/omistajille merkittäväksi sekä määrittämään ja päättämään B4-sarjan osakkeen merkintähinnan (euroa/osake) yhtiön toiminnassa noudatettava omakustannusperiaate huomioon ottaen Melkinlaiturin pysäköintilaitoksen arvioituja rakentamiskustannuksia vastaavaksi.
Kukin kiinteistönomistaja/-haltija merkitsee Jätkäsaaren Pysäköinti Oy:stä vähintään hallinnoimansa / omistamansa tontin asemakaavan mukaista rakennusoikeutta vastaavan määrän yhtiön B4-sarjan osakkeita.
Lopuksi
Kaupungin hallintosäännön 8 luvun 3 §:n mukaan kaupunginhallituksen konsernijaoston tehtävänä on päättää toimiohjeiden antamisesta kaupunkia eri yhteisöissä ja säätiöissä edustavalle kaupungin kannan ottamiseksi käsiteltäviin asioihin, silloin kun kyseessä on taloudellisesti merkittävä tai periaatteellisesti laajakantoinen asia.
Kaupunginhallituksen konsernijaosto 06.04.2020 § 38
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti muuttaa 2.3.2020, § 16 tekemäänsä päätöstä ja kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan Jätkäsaaren Pysäköinti Oy:n kevään 2020 varsinaisessa yhtiökokouksessa siten, että yhtiön hallituksen jäseneksi seuraavaksi toimikaudeksi valitaan aiemmin päätettyjen Outi Säntin, Ilkka Aaltosen, Mia Kajanin ja Ville Vastamäen lisäksi kaupunkiympäristötoimialan tiimipäällikkö Riitta Eloranta.
Esittelijä
Lisätiedot
Tiina Leinonen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 36109
Päätös tullut nähtäväksi 25.11.2020
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Miia Aho, konsernilakimies, puhelin: 09 310 36445
Maria Nelskylä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 25251