Avustusten myöntäminen, nuorisopalvelut, pika-avustukset vuodelle 2020, koronavirus-tilanne

HEL 2020-004455
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 15

Pika-avustukset projektiavustuksista 2020, 1. jako

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö myöntää pika-avustuksia projektiavustuksista pandemian aikana keväällä 2020 liitteen mukaisesti yhteensä 27 900 euroa menokohdalta 473000 2931500504 2900101003.

Saiffa Oy:lle ei myönnetä avustusta, koska hakija ei ole yhdistys vaan osakeyhtiö.

Sales Pitch Oy:lle ei myönnetä avustusta, koska hakija ei ole yhdistys vaan osakeyhtiö.

Servux:lle ei myönnetä avustusta, koska hakija ei ole yhdistys vaan toiminimi. (Haki avustusta toimintaryhmänä The Queerlesque Show by Betty Fvck, mutta on yksityinen elinkeinon harjoittaja nimeltään Servux).

Urban Arts Academy:lle ei myönnetä avustusta, koska hakija ei täytä nuorten toimintaryhmälle asetettuja kriteereitä.

xxxx:lle ei myönnetä avustusta, koska hakijaa ei voi tulkita nuorten toimintaryhmäksi, sillä kyseessä on ainoastaan kaksi henkilöä samasta perheestä.

Ohjeet avustuksen saajalle

Pika-avustusta ei saa kohdistaa kuluihin, joihin hakija on jo saanut avustusta.

Pika-avustus tulee selvittää projektiselvityslomakkeella 31.12.2020 mennessä ja sen lisäksi avustusta saavan tulee toimittaa nuorisopalvelujen kumppanuusyksikköön 31.3.2021 mennessä hyväksytty tilinpäätös, jossa hankkeen tulot ja menot näkyvät omana kustannuspaikkanaan.

Avustusta saavan on noudatettava nuorisojaoston hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (www.hel.fi/nuorisonavustukset):

Avustus maksetaan yhdessä erässä.

Päätöksen perustelut

Projektiavustus on kertaluontoinen nuoriostoiminnalliselle hankkeelle myönnettävä avustus, joka tähtää nuorten osallistamiseen ja sosiaaliseen vahvistamiseen. Sitä voi saada projektin, hankkeen, tapahtuman tai tilaisuuden toteuttamiseen tai siihen osallistumiseen. (Nuorisoyhdistysten ohjesääntö 1.11.2018)

Projektiavustuksiin sisältyviä pika-avustuksia voidaan myöntää pandemian aikana keväällä 2020 yhdistyksille ja nuortenryhmille, joiden kotipaikka on Helsinki. Avustusta myönnetään uudenlaiseen digitaaliseen ja virtuaaliseen toimintaan, tapahtumiin ja etätekemiseen, joka edistää helsinkiläisnuorten osallistumista ja sosiaalista vahvistamista.

Pika-avustusta ei saa kohdistaa kuluihin, joihin hakija on jo saanut avustusta. Pika-avustushaku on toistaiseksi jatkuva. Hakemuksia saapui 1.4.2020 mennessä 19 hakemusta.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo periaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. (Kaupunginvaltuusto 11.4.2018, § 77 luku 17, § 1)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan Helsingin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin omaa palvelutarjontaa. Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskuntaa sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiviinen toimija. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.2.2018, § 28)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti kumppanuuspäällikkö tekee päätöksen enintään 3 000 euron projektiavustuksista. (Nuorisojaosto 18.10.2018, § 23)

Päätös tullut nähtäväksi 07.04.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Tuulia Saves, suunnittelija, puhelin: 09 310 23056

tuulia.saves@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö