Poikkeuslupa, metron ajo- ja liikenteenohjauslupien aikaperustaisen voimassaolon jatkaminen

HEL 2020-004767
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 62

Poikkeuslupa ajo- ja liikenteenohjauslupien aikaperustaisen voimassaolon jatkamiseen

Toimitusjohtaja

Päätös

Toimitusjohtaja päätti jatkaa MTO2:n ja RTO2:n mukaisten erilaisten ajolupien sekä MTO2:n mukaisten metron liikenteenohjauslupien voimassaoloa 6 kuukaudella alkuperäisestä umpeutumispäivästä lukien niiden henkilöiden osalta, joilla seuraavat kriteerit täyttyvät:

  • Ajo- tai liikenteenohjauslupa umpeutuu aikavälillä 1.4.2020 – 31.12.2020.
  • Edellisen terveystarkastuksen perusteella määräytynyt ajo- tai liikenteenohjausluvan aikaperustainen voimassaoloaika on ollut maksimipituinen 5 vuotta (tai ikäluokasta johtuen maksimipituinen 3 vuotta).

Päätöksen perustelut

Koronavirustilanteen henkilöstö- ja toiminnallisten vaikutusten vuoksi ajolupien uusimiseen liittyvien terveystarkastusten normaali läpivienti voi olla haasteellista sekä kuljettajien käytön että työterveyden kulloinkin vallitsevan tilanteen kannalta.

Lisäajan myöntäminen aikaperustaisille tarkastuksille on yhdessä Työterveys Helsingin kanssa katsottu toiminnallisesti järkeväksi ja riskeiltään hallituksi niiden henkilöiden kohdalla, joiden terveydellisen tilanteen ei vanhastaan ole katsottu vaativan tavanomaista tiheämpää seurantaa. Tämä poikkeuslupapäätös on näin ollen rajattu koskemaan ainoastaan niitä henkilöitä, joille on edellisen terveystarkastuksen yhteydessä voitu myöntää luvan maksimipituinen voimassaoloaika. Näin rajattuna poikkeuslupapäätöksellä ei katsota olevan vaikutusta liikenneturvallisuuteen.

Tämä poikkeuslupa ei siis koske niitä henkilöitä, joiden ajoluvan aikaperustaista voimassaoloaikaa on edellisen terveystarkastuksen yhteydessä katsottu aiheelliseksi lyhentää maksimista, vaan heidän kohdallaan ajo- tai liikenteenohjausluvan uusiminen vaatii terveystarkastuksessa käymistä normaalin aikarajan sisällä.

Päätös tullut nähtäväksi 14.04.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Arttu Kuukankorpi, yksikön johtaja, puhelin: 09 310 35564

arttu.kuukankorpi@hel.fi

Tero Hagberg, liikennepäällikkö, puhelin: 09 310 34774

tero.hagberg@hel.fi

Juhana Hietaranta, turvallisuuspäällikkö, puhelin: 09 310 70504

juhana.hietaranta@hel.fi

Päättäjä

Ville Lehmuskoski
toimitusjohtaja
Miika Tetri