Lyhennysvapaan myöntäminen ja maksuohjelmien muuttaminen, yhteisölainat, koronavirus-tilanne 2020

HEL 2020-006123
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 63

Lyhennysvapaan myöntäminen Helsingfors Gästhem och Natthärbärgen rf:lle

Rahoitusjohtaja

Päätös

Rahoitusjohtaja päätti myöntää Helsingfors Gästhem och Natthärbärgen rf:lle myönnetyn lainan nro 720000010 lyhennyserälle, joka erääntyy 31.8.2020, maksuaikaa erillisen maksuohjelman mukaisesti siten, että ko. kaupungin saatava tulee maksetuksi 30.6.2021 mennessä.

Muut lainaehdot pysyvät ennallaan. Lainalle kertyneet korot laskutetaan normaalisti siten, että korot voidaan maksaa viimeistään 30.9.2020 ilman viivästyskorkoseuraamuksia.

Päätöksen perustelut

Helsingfors Gästhem och Natthärbärgen rf, Helsingin Vieraskoti, on vuonna 1883 perustettu yhdistys, jonka asumispalveluyksikkö tarjoaa tuettua asumispalvelua päihdeongelmaisille ja asunnottomille. Helsingin kaupunki on myöntänyt vuonna 2005 yhdistykselle perusparannuslainaa kiinteistön saneeraukseen.

Aravalain (1993/1189) 16 §:n mukaan vuokra-asuntolainan ja vuokra-asunnon perusparannuslainan myöntää kunta. Aravalain 28 §:n mukaan kunta myöntää sen toimivaltaan kuuluvat aravalainat varoista, jotka asuntorahasto sille osoittaa lainana valtiolta. Aravalainan saaja on kunnan myöntämissä aravalainoissa velkasuhteessa kuntaan.

Perusparannuslaina on vuosimaksulaina, jolla ei ole etukäteen määriteltyä kiinteää korko- ja lyhennyssuunnitelmaa. Laina-aika on enintään 45 vuotta. Lainan korot ja lyhennykset sisältyvät vuosimaksuun, joka peritään vuosittain kahtena eränä 28.2. ja 31.8. Helsingin kaupunki maksaa 31.8.2020 erääntyvän vuosimaksun 62 879,54 euroa Valtiokonttorille.

Yhdistyksen taloudellinen tilanne on haastava. Taloudellisen tilanteen parantamiseksi yhtiö on mm. lomauttanut koko henkilökunnan vaiheittain vuoden 2020 aikana ja lakkauttanut kaksi vakanssia. Toiminnan järjestämistä on edelleen vaikeuttanut vallitsevat poikkeusolot, minkä vuoksi muu toiminta asumisen palveluita lukuun ottamatta on ajettu alas. Helsingfors Gästhem och Natthärbärgen rf on taloustilanteeseensa sekä vallitsevaan koronatilanteeseen vedoten hakenut kaupungilta lainan lyhennysten lykkäämistä niiden lyhennyserien osalta, jotka erääntyvät ennen 30.6.2021. Yhdistys on 26.8.2020 toimittanut ehdotuksen maksuohjelmasta 31.8.2020 erääntyvän lyhennyserän maksamiseksi ja se on kaupungin kannalta hyväksyttävissä. 28.2.2021 erääntyvän erän lyhennysvapaasta tehdään erillinen päätös. Päätöksen ehtona on, että yhdistys hakee maksuohjelman muutosta Valtiokonttorilta, koska vain siten kaupungin ja valtion väliseen lainaan on mahdollista saada lyhennysvapaata ko. ajanjaksolle.

Kaupunginhallitus on 6.4.2020, 234 §, myöntänyt rahoitusjohtajalle oikeuden vallitsevassa poikkeustilanteessa myöntää kaupungin antamille lainoille lyhennysvapaata huhti-syyskuussa erääntyviä lainanlyhennyksiä koskien.

Kuntalain 129 §:n 1 momentin mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla.

Kaupungin talouden tunnuslukujen perusteella voidaan todeta, että kaupungin lakisääteisten tehtävien hoitamisen tai talouden ei erittäin varovaisestikaan arvioituna voida katsoa vaarantuvan yhteisöille myönnettyjen lyhennysvapaiden johdosta.

Päätös tullut nähtäväksi 31.08.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • aravalaissa tai sen nojalla annetussa asetuksessa sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetussa laissa tarkoitetussa asiassa päätökseen tyytymätön hakija
  • aravarajoituslaissa tai sen nojalla annetuissa säännöksissä tarkoitetussa asiassa päätökseen tyytymätön hakija / vuokra-asunnon hakija.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Vuokra-asunnon hakijan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäville.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus tehdään Helsingin kaupungin
kaupunkiympäristölautakunnalle.

Kaupunkiympäristölautakunnan asiointiosoitteet ovat seuraavat:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
Kaupunkiympäristölautakunta
 
Helsingin kaupungin kirjaamo
 
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava muutoksenhakijan nimi ja kotikunta. Jos muutoksenhakijan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamies, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Oikaisuvaatimus on muutoksenhakijan, hänen laillisen edustajansa tai asiamiehen allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin muutoksenhakija haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Pipsa Kotamäki, rahoitussihteeri, puhelin: 09 31036125

pipsa.kotamaki@hel.fi

Päättäjä

Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja
Matti Malinen
talousarviopäällikkö

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 20 k

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.