Tarkastuslautakunnan vuoden 2020 arviointikertomus ja arviointisuunnitelma

HEL 2020-006250
2. / 38 §

Tarkastuslautakunnan vuoden 2020 arviointikertomus

Tarkastuslautakunta

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti hyväksyä arviointikertomuksen vuodelta 2020 sekä hankkia siitä kaupunginhallitukselta ja muilta kaupungin toimielimiltä tarvittavat lausunnot 25.5.2021 mennessä toimitettaviksi kaupunginvaltuustolle yhdessä arviointikertomuksen kanssa.

Lisäksi tarkastuslautakunta päätti perua kokouksensa 20.4.2021.

Käsittely

Esteelliset: tarkastuslautakunnan jäsen Juhani Strandén
Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys (hallintolain 28.1 § kohta 5)

Tarkastuslautakunnan jäsen Juhani Strandén ei osallistunut arviointikertomuksen aiheen Olympiastadionin perusparannus- ja uudistamishanke käsittelyyn.

Esittelijä muutti ehdotustaan siten, että kappaleeksi kaksi lisätään seuraava: Samalla tarkastuslautakunta päätti perua kokouksensa 20.4.2021.

Tarkastuslautakunta hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen.

Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä arviointikertomuksen vuodelta 2020 sekä hankkia siitä kaupunginhallitukselta ja muilta kaupungin toimielimiltä tarvittavat lausunnot 25.5.2021 mennessä toimitettaviksi kaupunginvaltuustolle yhdessä arviointikertomuksen kanssa.

Sulje

Tarkastuslautakunnan tulee kuntalain mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lisäksi lautakunnan tulee antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomus, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 21 luvun 2 §:n mukaan lautakunnan tulee laatia arviointikertomus toukokuun loppuun mennessä. Vuoden 2021 talousarviossa tarkastuslautakunnalla ja -virastolla on tavoitteena, että arviointikertomus valmistuu 20.4.2021 mennessä.

Lautakunnan kaksi toimikuntaa ovat valmistelleet vuoden 2020 arviointisuunnitelmaan sisältyneistä aiheista arviointitekstiluonnoksia, joista tarkastusvirasto on koonnut luonnoksen vuoden 2020 arviointikertomukseksi. Lautakunta on käsitellyt arviointikertomusluonnosta kokouksessaan 6.4.2021. Tässä kokouksessa käsiteltävä luonnos lähetetään 8.4.2021 sähköpostitse lautakunnan jäsenille. Lisäksi luonnos on luettavissa lautakunnan sähköisessä työtilassa. Luonnos ei ole vielä julkinen (JulkL 6 §:n 1 momentin 6 ja 8 kohdat).

Arviointikertomuksen hyväksymisen jälkeen lautakunta hankkii hallintosäännön 21 luvun 2 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselta ja tarvittaessa muilta kaupungin toimielimiltä lausunnot, jotka toimitetaan valtuustolle yhdessä arviointikertomuksen kanssa. Arviointikertomus on julkinen sen jälkeen, kun tämän kokouksen pöytäkirja on hyväksytty.

Sulje

Tarkastuslautakunta 06.04.2021 § 33

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi luonnoksen vuoden 2020 arviointikertomukseksi ja jatkaa käsittelyä kokouksessa 13.4.2021.

Käsittely

Esteelliset: tarkastuslautakunnan jäsen Juhani Strandén Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys (hallintolain 28.1 § kohta 5)

Tarkastuslautakunnan jäsen Juhani Strandén ei osallistunut arviointikertomuksen aiheen Olympiastadionin perusparannus- ja uudistamishanke käsittelyyn eikä ollut läsnä sitä käsiteltäessä.

12.05.2020 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä
tarkastusjohtaja
Timo Terävä
Lisätiedot

Minna Tiili, arviointipäällikkö, puhelin: +358931036545

minna.tiili@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 15.04.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

tarkastusjohtaja
Timo Terävä

Lisätietojen antaja

Minna Tiili, arviointipäällikkö, puhelin: +358931036545

minna.tiili@hel.fi