Hankinta, tutkimuksen tilaaminen, Pyöräilybarometri 2020
Pyöräilybarometri 2020 -kyselytutkimus
Päätös
Liikenteenhallintayksikön päällikkö päätti hyväksyä ISS-Otantatutkimus Oy:n tarjouksen ja päätti hankkia ISS-Otantatutkimus Oy:ltä Pyöräilybarometri 2020 -kyselytutkimuksen toteuttamisen arvonlisäverottomaan kokonaishintaan 19 990,00 euroa.
Liikenteenhallintayksikön päällikkö päätti hylätä Feelback Oy:n tarjouksen tarjouspyynnön vastaisena.
Osapuolia sitova sopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla, vaan myöhemmin allekirjoitettavalla palvelusopimuksella.
Päätöksen perustelut
Hankinnan perustiedot
Pyöräilybarometri on osa pyöräilyn seurannan kokonaisuutta. Barometri keskittyy koetun laadun mittaamiseen sekä taustatiedon hankkimiseen pyöräilevistä kaupunkilaisista. Seurannan kokonaisuuteen kuuluvat pyöräilybarometrin lisäksi pyöräilykatsaus ja kaupungin toiminnan vaikuttavuuden seuranta.
Seurantatieto on keskeinen osa systemaattista pyöräilyn edistämistä, jota tarvitaan suunnittelussa, päätöksenteossa ja viestinnässä. Pyöräilybarometrilla mitattavien koettujen pyöräilyolosuhteiden muutos näkyy pitkällä aikavälillä. Kyselytutkimus suoritetaan kahden vuoden välein. Vertailtaessa eri vuosina saatuja kyselytutkimuksen tuloksia päästään käsiksi todellisiin koetussa laadussa ilmeneviin kehityssuuntiin. Vuoden 2020 tutkimuksen tarkoituksena on toistaa vuosina 2014, 2016 ja 2018 teetetty tutkimus ja vertailla saatuja tuloksia aiempien vuosien tuloksiin.
Hankinnan kohteena on vuoden 2020 kyselytutkimuksen toteuttaminen.
Hankintamenettely
Hankinta toteutettiin Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön perustaman dynaamisen hankintajärjestelmän HEL 2020-001031/Liikennettä koskevat suunnittelu-, tutkimus- ja asiantuntijapalvelut sisäisenä kilpailutuksena.
Kilpailutus perustuu 1.6.2020 päivättyyn tarjouspyyntöön HEL 2020-006766. Tarjouspyyntö lähetettiin dynaamisen hankintajärjestelmän osa-alue 7. Kyselytutkimukset kohteeseen 7.1 Liikennettä koskevat mielipiteet hyväksytyille tarjoajille.
Tarjoajilla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä tarjouspyynnön sisältöön liittyvistä asioista 5.6.2020 klo 10:00 mennessä.
Saapuneet tarjoukset
Määräaika tarjousten jättämiselle päättyi 15.6.2020 klo 10:00. Määräaikaan mennessä tarjouksen jättivät ISS-Otantatutkimus Oy ja Feelback Oy.
Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastaminen
Tarjouspyynnössä esitettiin toimeksiantoon nimettävälle projektipäällikölle vähimmäisvaatimukseksi vähintään viisi (5) vuotta alan työkokemusta sekä aiempaa työkokemusta vähintään kolmesta (3) toimeksiantoa vastaavan työn projektipäällikkötehtävästä viimeiseltä viideltä (5) vuodelta. Esitettyjen töiden tuli olla alkanut aikaisintaan 1.6.2015. Esitettyjen töiden tuli olla valmiita töitä. Toimeksiantoa vastaavalla työllä tarkoitettiin liikenteeseen tai liikkumiseen liittyvää puhelinhaastatteluin tehtävää kyselytutkimusta, jonka otoskoko on vähintään 1 000 henkilöä, ja jonka tulokset laajennetaan vastaamaan laajempaa perusjoukkoa.
Feelback Oy:n tarjouksessa esitetyn projektipäällikön työkokemus vaaditusta vähintään kolmesta toimeksiantoa vastaavasta työstä ei täyttynyt. Yhden toimeksiannon otoskoko ei vastannut vaadittua vähintään 1 000 henkilöä. Hankinnan kohteena oleva toimeksianto koskee vuoden 2020 eli yhden vuoden kyselytutkimuksen toteuttamista, jolloin toimeksiantoa vastaavan työn otoskoko projektipäällikön työkokemuksena esitetystä toimeksiannosta tulisi esittää yhden tutkimuskerran osalta eikä seurantatutkimuksen vuosittaisten tutkimuskertojen yhteenlaskettuja otosmääriä voida katsoa yhdeksi otokseksi. Feelback Oy:n tarjous hylätään.
ISS-Otantatutkimus Oy:n tarjous täyttää tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset ja tarjous on tarjouspyynnön mukainen.
Tarjousten vertailua ei suoriteta, koska vain yksi tarjous on tarjouspyynnön mukainen.
Päätöstoimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luvun 1 §:n 3 momentin 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen (21.4.2020 § 220) mukaisesti liikenteenhallintayksikön päälliköllä on hankintavaltuudet enintään 60 000 euroon (alv 0 %) saakka. Liikenteenhallintayksikön päällikkö on näin toimivaltainen päättämään hankinnasta.
Päätös tullut nähtäväksi 22.06.2020
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika
Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään markkinaoikeudelle.
Markkinaoikeuden asiointiosoite on seuraava:
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Sähköpostiosoite: | markkinaoikeus@oikeus.fi |
Faksinumero: | 029 56 43314 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 43300 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle
Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.
Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Odotusaika
EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.
Oikeudenkäyntimaksu
Markkinaoikeus perii asian käsittelystä maksua 2050 euroa, jos hankinnan arvo on alle 1 miljoona euroa; 4100 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 1 miljoona euroa ja alle 10 miljoonaa euroa; ja 6140 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 10 miljoonaa euroa.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Katja Moilanen, liikennetutkija, puhelin: 09 310 21385
Marko Mäenpää, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 37339