Vahingonkorvaus, esinevahinko, 11.5.2020, Vanha kauppahalli, Fishing Expert Parkano Tmi

HEL 2020-006905
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 146

Vahingonkorvausvaatimus, taloudellinen menetys

Tekninen johtaja

Päätös

Kaupunkiympäristön toimialan tekninen johtaja päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Hakija on 19.5.2020 esittänyt kaupungille 3 008,50 euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen. Vaatimuksen mukaan hakijan myyntitilan kylmiö Vanhassa Kauppahallissa on hajonnut aikavälillä 11.5.2020-12.5.2020. Hajoamisen johdosta kylmiössä säilytetyt elintarvikkeet ovat pilaantuneet.

Liikehuoneiston vuokrauksesta annetun lain mukaan vuokralaisella on oikeus saada korvaus vuokranantajan toimenpiteen tai laiminlyönnin aiheuttamasta vahingosta, jos huoneiston puutteellinen kunto tai sen käyttöön saamisen viivästyminen on aiheutunut vuokranantajan toimenpiteestä, laiminlyönnistä tai muusta huolimattomuudesta.

Kylmävaraston kunnosta on pyydetty selvitys myyntipaikkojen kunnossapidosta vastaavilta. Selvityksen mukaan kylmiöstä on hajonnut magneettiventtiili, jonka vuoksi termostaatti on lakannut toimimasta. Kylmävarastolle on tehty vuosihuolto 6.5.2020, jolloin kylmävarastossa ei ole havaittu vuotoja tai vikoja.

Kaupunki on huolehtinut asianmukaisesti kylmävaraston huoltamisesta, ja viimeisin huolto oli tehty alle viikko ennen vahingon sattumista. Vahinko on ollut ennalta-arvaamaton, eikä kaupunki olisi voinut omilla toimillaan estää kylmiön hajoamista. Vahinko ei siis ole seurausta kaupungin laiminlyönnistä, huolimattomuudesta tai virheellisestä menettelystä. Näin ollen kaupunki ei katso olevansa asiassa korvausvelvollinen.

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätöksen 21.6.2017 § 57 mukaisesti sopimukseen perustuvassa vahingonkorvausasiassa palvelukokonaisuusjohtaja päättää palvelukokonaisuuteen kuuluvan sopimuksen osalta vahingonkorvauksesta.

Sovelletut oikeusohjeet

Laki liikehuoneiston vuokrauksesta (482/1995) 21 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Päätös tullut nähtäväksi 11.08.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Katri Lindman, lakimiesharjoittelija, puhelin: 09 310 28693

katri.lindman@hel.fi

Päättäjä

Kari Pudas
tekninen johtaja