Tonttivaraus / aluevaraus, konseptikilpailu, Kolera-allas, Olympiaterminaali, Eteläranta, Laivasillankatu

HEL 2020-007033
3. / 159 §

Aamukouluasia: Makasiinirannan laatu- ja konseptikilpailun tilanne ja eteneminen

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus merkitsi saadun selvityksen tiedoksi.

Käsittely

Asian aikana kuultavana olivat tonttipäällikkö Sami Haapanen ja johtava arkkitehti Marjaana Yläjääski. Paikalla olivat myös erityisasiantuntija Mia Kajan ja yhteysjohtaja Sanna-Mari Jäntti. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsingin kaupunkistrategian 2017–2021 tavoitteena on kehittää Olympiaterminaalilta Kauppatorille ulottuvaa rantavyöhykettä siten, että alueesta muodostuu keskustan elinvoimaisuutta tukeva toiminnallinen kokonaisuus. Kaupungin merellisen strategian mukaan ranta-alueiden tulisi muodostaa kaikkien käytössä oleva yhtenäinen kokonaisuus.

Kaupunginhallitus varasi alueen 9.11.2020 (§ 772) kilpailun järjestämistä varten. Samalla kaupunginhallitus vahvisti alueen maankäytön kehittämislinjaukset ja kilpailun valmistelun lähtökohdat, joiden perusteella valmistelua on jatkettu. Kilpailumuotona on laatu- ja konseptikilpailu, jossa etsitään alueelle parasta kokonaissuunnitelmaa ja sille toteuttajaa.

Kaupunginvaltuusto teki 3.2.2021 (§ 19) periaatepäätöksen satamatoimintojen uudelleenjärjestelyistä ja satama-alueiden maankäytön lähtökohdista Eteläsatamassa, Katajanokalla ja Länsisatamassa. Päätöksen perusteella Eteläsataman maankäytön suunnittelua jatketaan niin kutsutun keskittämisskenaarion pohjalta siten, että matkustaja-autolauttaliikenne poistuu Makasiinirannan alueelta nykyisessä laajuudessa.

Alueen kehittämisen tavoitteena on muuttaa tällä hetkellä sataman terminaalitoimintoihin ja pysäköintiin käytettävä alue julkiseksi ja viihtyisäksi käveltäväksi kaupunkitilaksi, joka yhdistää Kauppatorin ja Kaivopuiston sekä mahdollistaa pääsyn meren ääreen. Alueelle tavoitellaan uutta kulttuuri-, palvelu-, liike ja muuta toimitilarakentamista. Kilpailussa haetaan laadullisesti erittäin korkeatasoista ja kunnianhimoista, mutta samaan aikaan toteutuskelpoista kokonaisratkaisua alueen kehittämisen sekä tulevan kaavoituksen ja toteutuksen pohjaksi. Kilpailun voittaja toimisi myös vastaisuudessa kaavoituksen kautta muodostettavien tonttien toteuttajana.

Kilpailussa on tarkoitus osoittaa tilaa tulevalle Arkkitehtuuri- ja designmuseolle. Museon toteutuksesta päätetään myöhemmin erikseen ja museorakennuksen osalta järjestetään erillinen arkkitehtuurikilpailu.

Kilpailuohjelma on tarkoitus tuoda kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn 30.3.2021. Kilpailualueen suunnitteluperiaatteet ovat olleet nähtävillä 25.1.-12.2.2021 ja ne on tarkoitus tuoda kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn samaan aikaan kilpailuohjelman kanssa. Kilpailu käynnistyy, kun lautakunta on hyväksynyt suunnitteluperiaatteet ja kilpailuohjelman.

Asiantuntijana osallistuvat tonttipäällikkö Sami Haapanen, johtava arkkitehti Marjaana Yläjääski ja erityisasiantuntija Mia Kajan.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 17.03.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

pormestari
Jan Vapaavuori

Lisätietojen antaja

Henri Kähönen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36027

henri.kahonen@hel.fi