Asemakaavan muutos nro 12693, Sörnäinen, Kalasataman yhteiskerhotila

HEL 2020-007538
Asialla on uudempia käsittelyjä
12. / 317 §

Kalasataman yhteiskerhotilan asemakaavan muuttaminen (nro 12693)

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti

  • hyväksyä 8.6.2021 päivätyn asemakaavan muutoksen piirustuksen nro 12693 mukaisena. Asemakaavan muutos koskee 10. kaupunginosan (Sörnäinen, Kalasatama) korttelia 10588 sekä puisto- ja katualuetta
  • antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet valmisteluaikana esitettyihin mielipiteisiin, kannanottoihin sekä julkisena nähtävilläoloaikana saatuihin lausuntoihin ja muistutukseen. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelussa, Työpajankatu 8 (puh. 09 310 22111), sekä internet-sivuilla: Päätöksenteko

Kaupunkiympäristölautakunta päätti asemakaavan muutoksesta hallintosäännön 16 luvun 1 §:n kohdan 2 perusteella, koska kaavaratkaisulla ei katsota olevan merkittäviä vaikutuksia.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaavaratkaisun keskeinen sisältö

Asemakaavan muutos (kaavaratkaisu) koskee Kalasatamanpuiston, Koksikadun ja Parrulaiturin rajaamaa aluetta Kalasatamanpuiston lounaiskulmassa. Kaavaratkaisu mahdollistaa Kalasataman yhteiskerhotilan rakentamisen tontilla aiemmin sijainneen, nyttemmin jo puretun, kolmekerroksisen satamarakennuksen tilalle. Kaavaratkaisu on tehty, koska vuosina 1956–1960 suunniteltu satamahenkilökunnan sosiaalitilana toiminut rakennus purettiin vuonna 2018 sen laajoista rakenteellisista ongelmista johtuen. Alueelle on suunniteltu kolmikerroksinen palvelurakennus Koksikadun suuntaisena, jota ympäröivät puisto- ja terassialueet.

Tavoitteena on, että rakennuksesta muodostuu tärkeä osa Kalasatamanpuiston toiminnallista kokonaisuutta. Kaavaratkaisussa on erityisesti pyritty lisäämään palveluiden ja yhteistoimintaa tukevien tilojen tarjontaa ja parantamaan saavutettavuutta Sörnäistenniemen alueella.

Uutta palvelukerrosalaa on 1 200 k-m². Tontin tehokkuusluku on e = 0,83.

Kaavaratkaisun toteuttaminen vaikuttaa erityisesti siten, että palveluiden ja yhteistoimintaa tukevien tilojen tarjonta ja saavutettavuus Sörnäistenniemen alueella paranevat. Kaavaratkaisu edistää puiston toiminnallista kehittämistä.

Päätökset kaavaratkaisun pohjana

Kaavaratkaisu edesauttaa kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista siten, että siinä kehitetään Kalasataman kaupunginosan monipuolisuutta. Uusien toimintojen avulla edistetään alueen elävyyttä ja turvallisuutta mahdollistamalla uusia kohtaamisia ja uutta toiminnallisuutta Kalasataman puistossa. Kaavaratkaisu on Helsingin yleiskaavan 2016 ja Sörnäistenrannan ja Hermanninrannan osayleiskaavan mukainen.

Alueen lähtökohdat ja nykytilanne

Kalasatamanpuiston lounaiskulmassa sijaitsee rakentamaton palvelurakennusten korttelialue, joka rajautuu lähes valmiiksi rakennettuun, koko Kalasatamaa palvelevaan suureen puistoalueeseen. Palvelurakennusten korttelialueella on aiemmin sijainnut, nyttemmin jo purettu, kolmekerroksinen suojeltu satamarakennus. Rakennus jouduttiin purkamaan sen vakavien rakenteellisten ongelmien takia. Suunnittelualuetta rajaa etelästä Parrulaituri-niminen katu, ja lännestä Koksikatu. Alue on osa entisen Sörnäisten sataman aluetta.

Alueella on voimassa asemakaava nro 11780 (tullut voimaan 16.1.2009). Kaavan mukaan alue on palvelurakennusten korttelialuetta sekä katu- ja puistoaluetta. Koksikadun osalta on voimassa asemakaava nro 12106 (tullut voimaan 21.12.2012). Kaavan mukaan alue on katualuetta.

Helsingin kaupunki omistaa alueen. Kaavaratkaisu on tehty kaupungin aloitteesta.

Kaavaratkaisun kustannukset

Kustannuksia aiheutuu mm. Koksikadun puoleisista liikennejärjestelyistä.

Vuorovaikutus kaavan valmisteluaikana

Liitteenä olevassa vuorovaikutusraportissa esitetään yhteenvedot kaavan valmisteluaikana saaduista viranomaisten kannanotoista ja osallisten mielipiteistä sekä vastineet niissä esitettyihin huomautuksiin.

Viranomaisyhteistyö

Kaavaratkaisun valmistelun yhteydessä on tehty yhteistyötä kaupunkiympäristön toimialan eri tahojen lisäksi seuraavien viranomaistahojen kanssa:

  • Helen Oy
  • Helen Sähköverkko Oy
  • Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) vesihuolto
  • Helsingin vanhusneuvosto
  • Helsingin vammaisneuvosto
  • Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)
  • Helsingin Satama Oy
  • kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
  • kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Viranomaisten kannanotot osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta kohdistuivat Helen Oy:n Hanasaaren voimalaitoksen ja lämpökeskuksen ympäristö vaikutuksiin kaava-alueella sekä lämpökeskuksen käyttöön tuleviin Parrukadun kohdalle toteutettaviin kahteen uuteen polttoöljysäiliöön, alueen nykyiseen vesihuoltojärjestelmään sekä yhteiskerhotilan sijainnin siirtämiseen voimalaitoksen alueelle. Kannanotoissa esitetyt asiat on otettu huomioon kaavoitustyössä.

Mielipiteet

Mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta kohdistuivat yleiseen käyttöön tarkoitetun vessan tarpeeseen sekä lasirakenteiden vaarallisuuteen linnuille. Mielipiteet on otettu huomioon kaavoitustyössä siten, että tontin pohjoispuolelle, kaava-alueen ulkopuolelle suunnitellaan city wc. Lisäksi selostustekstissä laadittiin huomautus jatkosuunnitelman lasipintojen ja lintujen turvallisuuden kannalta.

Kirjallisia mielipiteitä saapui 2 kpl.

Kaavaehdotuksen julkinen nähtävilläolo (MRL 65 §) 10.3.–8.4.2021

Kaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 30 päivän ajan, mistä on ilmoitettu maankäyttö- ja rakennusasetuksessa säädetyllä tavalla.

Kaavaehdotuksesta tehtiin 1 muistutus. Muistutuksessa esitetyt huomautukset kohdistuivat lintujen turvallisuuteen.

Kaavaehdotuksesta saatiin viranomaisten lausuntoja sen ollessa julkisesti nähtävillä. Lausunnoissa esitetyt huomautukset kohdistuivat Koksikadun kaukolämpöjohtoon.

Lausunnot saatiin seuraavilta tahoilta:

  • Helen Oy
  • Helen Sähköverkko Oy
  • Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY)

Lisäksi kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ilmoitti, ettei ole lausuttavaa, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala ilmoitti, että kaavalla ei vaikutusta toimialan toimintaan ja Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes ilmoitti, ettei ole lisättävää aikaisempaan.

Toimenpiteet julkisen nähtävilläolon jälkeen

Vuorovaikutusraportissa on esitetty yhteenvedot kaavaehdotuksesta saaduista muistutuksesta ja viranomaisten lausunnoista sekä vastineet niissä esitettyihin huomautuksiin.

Kaavan tavoitteet huomioon ottaen, kaavaehdotusta ei ole tarkoituksenmukaista muuttaa julkisen nähtävilläolon yhteydessä esitettyjen huomautusten johdosta.

Kaavakartan merkintöihin tai määräyksiin ei tehty muutoksia julkisen nähtävilläolon jälkeen. Aineistoon tehdyt muut täydennykset on esitetty kaavaselostuksen viimeisessä luvussa.

Tarkemmat perustelut

Tarkemmat kaavaratkaisun perustelut ja vaikutukset ilmenevät liitteenä olevasta asemakaavaselostuksesta.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 9 §, 51 §, 52 §, 54 §, 57 §, 59 §, 62 §.

Sulje

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala Kulttuuripalvelukokonaisuus Kaupunginmuseo Kulttuuriperintöyksikkö 19.8.2020

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 16.06.2021

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen, joka koskee asemakaavan muutosta, saa hakea muutosta kunnallisvalituksella

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen, lukuun ottamatta vaikutukseltaan vähäisiä asemakaavan muutoksia, joissa valitusoikeus on vain asianosaisilla. Vaikutukseltaan vähäisenä ei ole pidettävä asemakaavan muutosta, jossa muutetaan rakennuskorttelin tai muun alueen pääasiallista käyttötarkoitusta, supistetaan puistoja tai muita lähivirkistykseen osoitettuja alueita taikka nostetaan rakennusoikeutta tai rakennuksen sallittua korkeutta ympäristöön laajemmin vaikuttavalla tavalla, heikennetään rakennetun ympäristön tai luonnonympäristön arvojen säilymistä taikka muutetaan kaavaa muulla näihin rinnastettavalla tavalla. (Valitusoikeuden rajoittaminen ei koske MRL 73 §:n mukaisia ranta-asemakaavoja)
  • viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa
  • maakunnan liitto ja kunta, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia
  • rekisteröity paikallinen tai alueellinen yhteisö toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Kunnan jäsenen, asianosaisen ja muun valittamaan oikeutetun katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai ehyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero
(09) 655 783
Käyntiosoite
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero
(09) 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Raphael Padilha, suunnittelija, puhelin: 09 310 37486

raphael.padilha@hel.fi

Matti Kaijansinkko, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37195

matti.kaijansinkko@hel.fi

Riikka Österlund, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37312

riikka.osterlund@hel.fi

Paula Hurme, maisema-arkkitehti, puhelin: 09 310 26093

paula.hurme@hel.fi

Kaarina Laakso, tiimipäällikkö, teknistaloudelliset asiat, puhelin: 09 310 37250

kaarina.laakso@hel.fi