Valtuustoaloite, Pirkkolan urheilupuiston pysäköintipaikkojen sijainnin ja määrän uudelleenarviointi

HEL 2020-007757
Asialla on uudempia käsittelyjä
11. / 155 §

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Chydeniuksen ym. valtuustoaloitteesta Pirkkolan liikuntapuiston pysäköintipaikkojen sijainnin ja määrän uudelleenarvioimiseksi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kannattaa sitä, että kaupunkiympäristön toimiala sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala selvittävät yhdessä, mikä uusien pysäköintipaikkojen todellinen tarve on ja onko tarvittavia pysäköintipaikkoja mahdollista toteuttaa muutoin kuin poikkeamispäätöksen ehtojen mukaisesti. Yhtenä vaihtoehtona tutkitaan kaikkien uusien pysäköintipaikkojen toteuttamista Pirkkolantien pohjoispuolella olevalle alueelle.

Helsingin 28. kaupunginosassa (Oulunkylä) sijaitsevassa Pirkkolan liikuntapuistossa on voimassa kaupunginvaltuuston 29.1.2014 hyväksymä Keskuspuiston keskiosan asemakaava numero 12185. Kaavassa on osoitettu liikuntapaikkarakentamiseen nykyisen uimahallin länsipuolella rekisteröitävä tontti 91–28–205–2, osoite Pirkkolan metsätie 2, osana kiinteistöä 091–403–0001-0142. Kaupunginhallitus antoi kokouksessaan 3.2.2020, § 89 kulttuuri- ja vapaa- aikalautakunnalle oikeuden vuokrata kaavan mukainen noin 8 900 neliömetrin maa-alue Pirkkolan liikuntahalli Oy:lle 9 100 kerrosneliömetrin kokoisen liikuntahallin rakentamista varten.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan 19.5.2020 vuokrata kyseisen maa-alueen, jonka tarkka pinta-ala on 9 049 neliömetriä Pirkkolan liikuntahalli Oy:lle ajaksi 1.6.2020–31.12.2049.

Pirkkolan liikuntahalli Oy on saanut hankkeelleen rakennusluvan 28–0612–19–A kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaostolta 3.5.2019, § 97, jossa rakentaja velvoitetaan toteuttamaan 85 autopaikkaa (joista 4 liikkumisesteisille) ja 4 linja-autopaikkaa Pirkkolan nykyisen pohjoisen pysäköintialueen länsipuolelle. Lisäksi uuden liikuntahallin käyttöön tulee varata 45 autopaikkaa Pirkkolantien varressa olevalta jo rakennetulta pysäköintialueelta.

Pirkkolan liikuntahalli Oy teetti Pirkkolan liikuntapuiston pysäköintipaikkojen sijainnista ja määrästä Siren Arkkitehdit Oy:llä rakennusluvan mukaisen pysäköintiselvityksen, joka valmistui 1.7.2019.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli liikuntapaikkapäällikkö Petteri Huurre.

Vastaehdotus:
Jussi Chydenius: Korvataan lausunnon toinen kappale kuulumaan seuraavasti:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kannattaa sitä, että kaupunkiympäristön toimiala sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala selvittävät yhdessä, mikä uusien pysäköintipaikkojen todellinen tarve on ja onko tarvittavia pysäköintipaikkoja mahdollista toteuttaa muutoin kuin poikkeamispäätöksen ehtojen mukaisesti. Yhtenä vaihtoehtona tutkitaan kaikkien uusien pysäköintipaikkojen toteuttamista Pirkkolantien pohjoispuolella olevalle alueelle.

Kannattaja: Pauliina Saares

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Jussi Chydeniuksen vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna

Jaa-äänet: 3
Mika Ebeling, Arja Karhuvaara, Otto Meri

Ei-äänet: 10
Silja Borgarsdóttir Sandelin, Jussi Chydenius, Heimo Laaksonen, Sami Muttilainen, Terhi Peltokorpi, Nasima Razmyar, Pauliina Saares, Johanna Sydänmaa, Niilo Toivonen, Laura Varjokari

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Jussi Chydeniuksen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen äänin 3–10.

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jaa: Esityksen mukaan

Ei: Korvataan lausunnon toinen kappale kuulumaan seuraavasti: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kannattaa sitä, että kaupunkiympäristön toimiala sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala selvittävät yhdessä, mikä uusien pysäköintipaikkojen todellinen tarve on ja onko tarvittavia pysäköintipaikkoja mahdollista toteuttaa muutoin kuin poikkeamispäätöksen ehtojen mukaisesti. Yhtenä vaihtoehtona tutkitaan kaikkien uusien pysäköintipaikkojen toteuttamista Pirkkolantien pohjoispuolella olevalle alueelle.

Jäsen Valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Chydenius, Jussi Vihreä valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Saares, Pauliina Ei valtuustoryhmää
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Toivonen, Niilo Ei valtuustoryhmää
Varjokari, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Kokoomuksen valtuustoryhmä 2 2 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Ei valtuustoryhmää 0 2 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 0 1 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 0 1 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 0 1 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 1 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 0 2 0 0
Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antaa asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kannattaa sitä, että kaupunkiympäristön toimiala sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala selvittävät yhdessä, onko tarvittavia pysäköintipaikkoja mahdollista toteuttaa muutoin kuin poikkeamispäätöksen ehtojen mukaisesti. Yhtenä vaihtoehtona tutkitaan kaikkien uusien pysäköintipaikkojen toteuttamista Pirkkolantien pohjoispuolella olevalle alueelle.

Helsingin 28. kaupunginosassa (Oulunkylä) sijaitsevassa Pirkkolan liikuntapuistossa on voimassa kaupunginvaltuuston 29.1.2014 hyväksymä Keskuspuiston keskiosan asemakaava numero 12185. Kaavassa on osoitettu liikuntapaikkarakentamiseen nykyisen uimahallin länsipuolella rekisteröitävä tontti 91–28–205–2, osoite Pirkkolan metsätie 2, osana kiinteistöä 091–403–0001-0142. Kaupunginhallitus antoi kokouksessaan 3.2.2020, § 89 kulttuuri- ja vapaa- aikalautakunnalle oikeuden vuokrata kaavan mukainen noin 8 900 neliömetrin maa-alue Pirkkolan liikuntahalli Oy:lle 9 100 kerrosneliömetrin kokoisen liikuntahallin rakentamista varten.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan 19.5.2020 vuokrata kyseisen maa-alueen, jonka tarkka pinta-ala on 9 049 neliömetriä Pirkkolan liikuntahalli Oy:lle ajaksi 1.6.2020–31.12.2049.

Pirkkolan liikuntahalli Oy on saanut hankkeelleen rakennusluvan 28–0612–19–A kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaostolta 3.5.2019, § 97, jossa rakentaja velvoitetaan toteuttamaan 85 autopaikkaa (joista 4 liikkumisesteisille) ja 4 linja-autopaikkaa Pirkkolan nykyisen pohjoisen pysäköintialueen länsipuolelle. Lisäksi uuden liikuntahallin käyttöön tulee varata 45 autopaikkaa Pirkkolantien varressa olevalta jo rakennetulta pysäköintialueelta.

Pirkkolan liikuntahalli Oy teetti Pirkkolan liikuntapuiston pysäköintipaikkojen sijainnista ja määrästä Siren Arkkitehdit Oy:llä rakennusluvan mukaisen pysäköintiselvityksen, joka valmistui 1.7.2019.

Sulje

Kaupunginkanslia on pyytänyt kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta 30.9.2020 mennessä lausuntoa kaupunginhallitukselle valtuutettu Jussi Chydeniuksen ja 21:n muun valtuutetun aloitteesta Pirkkolan liikuntapuiston pysäköintipaikkojen sijainnin ja määrän uudelleenarvioimiseksi. Aloite kokonaisuudessaan on liitteenä.

Valtuustoaloitteesta on pyydetty lausuntoa myös kaupunkiympäristölautakunnalta.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 30.09.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

liikuntajohtaja
Tarja Loikkanen

Lisätietojen antaja

Petteri Huurre, liikuntapaikkapäällikkö, puhelin: 09 310 87791

petteri.huurre@hel.fi