Avustusten hakeminen, asuntoalueiden kunnallistekniikan rakentamiseen vuosina 2020 - 2023, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

HEL 2020-007962
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 67

Avustusten hakeminen asuntoalueiden kunnallistekniikan rakentamiseen vuosina 2020-2023

Rahoitusjohtaja

Päätös

Rahoitusjohtaja päätti hakea Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta (ARA) kunnallistekniikan rakentamisen avustusta Kalasataman Nihdin, Pasilan Postipuiston, Jätkäsaaren Melkinlaiturin, Kruunuvuorenrannan Kruunuvuoren ja Kuninkaantammen Lammenrannan alueille, Meri-Rastilan ja Fallkullan kiilan täydennysrakentamisalueille sekä Raide-Jokerin kehittämisvyöhykkeelle Pitäjänmäen, Haagan, Oulunkylän ja Viikin alueille.

Valtionavustuslain (688/2001) ja valtioneuvoston asetuksen nro 441/2020 mukaiset kunnallistekniikan rakentamiskustannukset ovat em. alueilla vuosina 2020–2023 yhteensä noin 91,4 milj. euroa ja avustusta haetaan yhteensä 27,4 milj. euroa (vuodelle 2020 yhteensä 3,7 milj. euroa, vuodelle 2021 yhteensä 10,6 milj. euroa, vuodelle 2022 yhteensä 5,9 milj. euroa ja vuodelle 2023 yhteensä 7,2 milj. euroa).

Päätöksen perustelut

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) on ilmoittanut haettavaksi valtion vuoden 2020 talousarviossa myönnettäväksi vahvistetut avustukset asuntoalueiden kunnallistekniikan rakentamiseen. ARA saa vuonna 2020 myöntää infra-avustuksia yhteensä enintään 15 miljoonaa euroa. Lisäksi ARA saa tehdä mahdollisia ennakkopäätöksiä mainittuun tarkoitukseen vuosina 2021–2023 myönnettävistä avustuksista siten, että vuodesta 2020 lukien avustusten ja ehdollisten ennakkopäätösten yhteismäärä on enintään 60 miljoonaa euroa.

Avustusta voidaan myöntää asuntoalueille, jotka toteuttavat maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksessa vuosille 2020–2023 (MAL-sopimus) asetettuja, kunnan toimivallassa olevia tavoitteita käynnistämällä ja aikaistamalla asuntoalueiden rakentamista sekä täydennysrakentamista. Alueiden tulee sijaita yhdyskuntarakenteessa MAL-sopimuksen edellyttämällä tavalla. Avustusta voidaan myöntää tällaisten hankkeiden kustannuksiin, jotka aiheutuvat:

1) asuntoalueella tarvittavien ja sinne johtavien katualueiden rakentamisesta
2) asuntoalueen ja siihen välittömästi liittyvien puistojen rakentamisesta
3) täydennysrakentamisalueilla kunnan vastuulle kuuluvista muista rakentamistoimenpiteistä, joiden arvioidaan olevan välttämätön edellytys täydennysrakentamishankkeen toteutumiselle.

Kunnallistekniikan rakentamisen avustuksella on huomattava vaikutus haun piirissä olevien alueiden katujen ja puistojen rakentamiseen siten, että asunrakentaminen voi toteutua tavoitellussa aikataulussa.

Päätös tullut nähtäväksi 15.09.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Petri Hoppula, projekti-insinööri, puhelin: 09 310 36037

petri.hoppula@hel.fi

Päättäjä

Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja
Matti Malinen
talousarviopäällikkö