Arkkitehtuurikilpailu, Kruunuvuorenrannan palvelurakennus ja puisto

HEL 2020-008103
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 5

Kruunuvuorenrannan palvelurakennus ja puisto, arkkitehtuurikilpailun järjestäminen

Kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikkö

Päätös

Kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikkö päätti oikeuttaa puisto- ja viheraluesuunnittelu yksikön järjestämään yhteistyössä palvelutilaverkkoyksikön kanssa Kruunuvuorenrannan palvelurakennuksen ja puiston arkkitehtuurikutsukilpailun sekä kilpailuun liittyvän seminaarin ja julkistustilaisuuden.

Kilpailun kokonaiskustannukset ovat puiston osalta arvonlisäverottomina enintään 60 000 euroa.

Päätöksen perustelut

Kilpailuohjelman tiivistelmä

Helsingin kaupunki järjestää arkkitehtuurikutsukilpailun Kruunuvuorenrannan palvelukorttelin uudisrakennuksen sekä viereisen Haakoninlahden puiston eteläosan suunnittelusta. Palvelukortteliin tulee peruskoulu, päiväkoti, nuorisotila, liikuntahalli ja leikkipuiston tukitilat.

Suunniteltava palvelukortteli on maisemallisesti näkyvälle paikalle sijoittuva uuden alueen keskeinen julkinen rakennus. Haakoninlahden puisto on Kruunuvuorenrannan merkittävin rakennettu puisto, jonka eteläosaan sijoittuu kaupunginosaa palveleva leikkipuisto.

Kilpailun tavoitteena on löytää palvelukorttelille ja puistolle kaupunkikuvallisesti, arkkitehtonisesti, toiminnallisesti ja kokonaistaloudellisesti paras kokonaisratkaisu, joka on turvallinen, terveellinen ja joka täyttää kaupungin asettamat pitkäaikaiskestävyys-, ympäristö- ja elinkaariominaisuustavoitteet.

Kilpailun tarkoitus on toimia hankkeiden pää- ja arkkitehtisuunnittelijan valintamenettelynä. Rakennetun omaisuuden hallintapalvelu järjestää kilpailun kaupunkiympäristön, kasvatuksen ja koulutuksen sekä kulttuuri- ja vapaa-aikatoimialojen ja kaupunginkanslian edustajien yhteistyönä. Kilpailu toteutetaan yhteistyössä Suomen arkkitehtiliiton kanssa.

Hankinnan vaiheet

Hankinta järjestetään EU-kynnysarvon ylittävänä kaikille avoimena suunnittelukilpailuna, jonka osallistujat valitaan rajoitetulla menettelyllä.

Suunnittelukilpailua koskeva hankintailmoitus julkaistaan Euroopan Unionin virallisen lehden täydennysosassa Tenders Electronic Daily:ssä (TED).

Lisäksi kilpailusta ilmoitetaan Suomen Arkkitehtiliiton verkkosivujen kilpailukalenterissa ja Arkkitehtiuutisissa.

Kilpailusta järjestetään aloitusseminaari 17.8.2020.

Kilpailussa noudatetaan kilpailuohjelmaa ja Suomen arkkitehtiliiton (SAFA) kilpailusääntöjä tässä etusijajärjestyksessä.

Kilpailuehdotusten arvioinnin suorittaa arviointiryhmä, johon kuuluu kaupungin edustajien lisäksi kilpailijoiden nimeämä arkkitehtituomari. Arviointiryhmä kuulee työssään lisäksi asiantuntijoita, muun muassa kustannusasiantuntijaa sekä teknistaloudellisia asiantuntijoita.

Kilpailun päätyttyä palkintolautakunta tekee suunnitelmien arvioinnista kaikkien jäsenten allekirjoittaman pöytäkirjan, jossa on valittu ensimmäisen palkinnon saanut suunnitelma. Pöytäkirja sisältää palkintolautakunnan huomautukset sekä mahdolliset selventämistä vaativat seikat (hankintalain 34 §).

Palkintolautakunta antaa suosituksen jatkotoimenpiteiksi suunnittelukilpailun tuloksen perusteella.

Kilpailun aikataulu

Kilpailuaika on alustavasti 3.8.-29.10.2020. Kilpailun tulokset julkistetaan tammikuussa 2021.

Kustannukset

Kilpailun kustannukset ovat yhteensä arvonlisäverottomana enintään 400 000 euroa. Tästä puiston osuus on 60 000 €. Kustannukset muodostuvat kilpailijoille maksettavista palkkioista (6 x 42 000 euroa), kilpailukonsultin palkkiosta (noin 30 000 euroa), sekä asiantuntijapalkkioista ja järjestelykuluista (noin 120 000 euroa). Koska kilpailuun sisältyy palvelurakennuksen lisäksi myös puiston suunnittelu, maankäyttö- ja kaupunkirakenne -palvelukokonaisuus osallistuu kilpailun järjestelykustannuksiin noin 60 000 eurolla.

Rahoitus

Haakoninlahdenpuiston eteläosan suunnittelu on aikataulutettu investointiohjelmaan vuosiksi 2020 - 2025. Siinä hankkeelle on varattu rahoitusta yhteensä 1,86 miljoonaa euroa. Kilpailun kulut rahoitetaan talousarvion kohdista 8 04 02 04 Kruunuvuorenrannan puistot ja liikunta-alueet.

Päätös tullut nähtäväksi 29.06.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Sari Knuuti, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 23213

sari.knuuti@hel.fi

Päättäjä

Jussi Luomanen
kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikkö