Hankinta, suorahankinta, konsulttitehtävät, taloyhtiön energiateokkaiksi alueellisella yhteistyöllä -hanke, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2020-008525
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 6

Taloyhtiöt energiatehokkaiksi alueellisella yhteistyöllä - hankkeen konsulttityön tilaus

Ympäristöjohtaja

Päätös

Ympäristöjohtaja päätti tilata Good House Oy:ltä konsulttipalveluita Taloyhtiöt energiatehokkaiksi alueellisella yhteistyöllä -kehityshankkeeseen. Good House Oy on kehittänyt Taloyhtiöklubin, jonka toimintaa kehitetään hankkeessa skaalattavaksi laajalti.

Kehittämispalveluiden hinta on 67 900 euroa (alv 0 %). Hanke on saanut rahoitus ympäristöministeriöltä. Rahoitukseen osallistuvat myös Espoon ja Vantaan kaupungit. Helsingin kaupungin rahoitus hoidetaan kokonaisuudessaan kaupungin keskitetyistä EU-rahoista.

Päätöksen perustelut

Yli puolet Helsingin kasvihuonekaasupäästöistä syntyy lämmityksestä. Noin puolet Helsingin rakennuskannasta on yksityistä ja näistä suuri osa on taloyhtiöiden omistuksessa. Hiilineutraali Helsinki 2035 -tavoitteen kannalta (myös muissa kaupungeissa hiilineutraalisuustavoitteet) on erittäin tärkeää aktivoida taloyhtiöitä tekemään energiatehokkaita remontteja ja lisäämään kiinteistökohtaista uusiutuvan energian tuotantoa.

Taloyhtiöiden neuvontaa on tehty jo pidemmän aikaa erilaisten projektien avulla, mutta on huomattu, että vertaisten esimerkit ovat yksi parhaista kannustimista taloyhtiöille. Taloyhtiöiltä puuttuu kuitenkin tietoa ja taitoa arvioida kiinteistönsä energiatehokkuuspotentiaalia tai sekä osaamista hankkia oleellisia palveluita. Kaupunki ei pysty neuvomaan jokaista taloyhtiötä erikseen, joten hankkeessa luodaan toimintamalli, millä taloyhtiöt voivat perustaa alueellisia klubeja vastaamaan näihin tarpeisiin.

Taloyhtiöiden alueellisen energiatehokkuusyhteistyön perusidea on koota yhteen alueen taloyhtiöpäättäjät ja perustaa yhteistyöfoorumi, jossa tehdään ohjattua ja tavoitteellista yhteistyötä taloyhtiöiden kesken, päätavoitteena asuinkiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen.

Alueellinen yhteistyö on sosiaalinen innovaatio, joka tukee kiinteistöjen, asukasyhteisöjen ja asuinalueen kehittämistä myös laajemmin sekä edistää kaupungin ja taloyhtiöiden välistä vuoropuhelua.

Helsinki on alustavasti kokeillut taloyhtiöiden aluetoimintaa Myllypurossa alkaen 12/2019. Hankkeessa toimintamallin aihiota kehitetään ja pilotointia laajennetaan kolmen kunnan alueelle. Lopputuloksena syntyy taloyhtiöiden alueellisen yhteistyön toimintamalli, joka on hyödynnettävissä kaikissa kunnissa koko Suomessa. Osana toimintamallin kehittämistä hankkeessa pyritään löytämään tapoja, miten yritykset ja taloyhtiöt saadaan osallistumaan aluetoiminnan jatkuvuuden rahoittamiseen.

Good House Oy on kehittänyt Taloyhtiöklubi-mallin, jonka toimintaa kehitetään hankkeessa skaalattavaksi laajalti. Vastaavaa mallia ei ole olemassa muualla. Taloyhtiöklubitoimintaa kehitetään edelleen ja etsitään kannattavaa liiketoimintamallia sekä yhteistyöverkostoa toiminnan ylläpitämiseksi.

Kyseessä on julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) 9 §:n 1 momentin 13 kohdassa tarkoitettu tutkimus- ja kehittämispalveluja koskeva hankinta, johon ei sovelleta hankintalakia. Tutkimushankkeen tulokset hyödynnetään laajasti. Tutkimushankkeesta hyötyvät myös vastaavat toimintamallia hyödyntävät tahot kuten aiheeseen perehtyneet suunnittelupalveluiden tarjoajat, rakennusalan yritykset, energiayhtiöt, paikallisen uusiutuvan energiapalveluiden tuottajat sekä kaupungit ja kunnat.

Tutkimustulokset julkistetaan laajasti hankkeen www-sivuilla ja jaetaan avoimesti mm. edellä mainituille tahoille.

Ympäristöjohtaja allekirjoittaa tutkimushanketta koskevan sopimuksen. Ympäristöjohtajan nimenkirjoitusoikeus perustuu Helsingin kaupungin hallintosäännön 24 luvun 1§ 3 momenttiin. Tilaajan yhteyshenkilönä toimii Petteri Huuska. Sopimus osapuolten välille syntyy vasta, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet kehittämishanketta koskevan sopimuksen.

Päätös tullut nähtäväksi 27.08.2020

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksiantopäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin
kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava muutoksenhakijan nimi ja kotikunta. Jos muutoksenhakijan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamies, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.

Oikaisuvaatimus on muutoksenhakijan, hänen laillisen edustajansa tai asiamiehen allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin muutoksenhakija haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Mira Jarkko, ympäristötarkastaja, puhelin: 09 310 64317

mira.jarkko@hel.fi

Petteri Huuska, ympäristösuunnittelija, puhelin: 09 310 28905

petteri.huuska@hel.fi

Päättäjä

Esa Nikunen
ympäristöjohtaja