Avustuksen myöntäminen, kulttuuripalvelut, projektiavustukset, vuosi 2020, koronavirus-tilanne

HEL 2020-009557
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 17 §

Koronapandemiasta johtuva myönnettyjen projektiavustusten käyttötarkoituksen muutos

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto merkitsi tiedoksi projektiluonteiseen toimintaan vuonna 2020 käytettäviä avustuksia koskevan kyselyn tulokset sekä toimijakohtaisen erittelyn koronapandemiasta johtuvista toiminnan muutoksista.

Kulttuuri- ja kirjastojaosto päätti, että myönnettyjen avustusten osalta korvaavaksi toiminnaksi voidaan koronapandemiasta johtuen katsoa vuonna 2020 myönnettyjen taide- ja kulttuuriavustusten osalta myös hankkeet, jotka on voitu toteuttaa korvaavilla tavoilla kuten digitaalisina julkaisuina, tallenteina, yksittäisinä näyttelyinä tai konsertteina.

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat kulttuurisuunnittelija Maaria Kuukorento ja suunnittelija Petri Rostedt.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kulttuurin edistäminen -palvelussa toteutettiin 25.6.2020–31.7.2020 kyselyn avustusta projektiluonteiseen toimintaan saaneille. Kyselyssä kartoitettiin myönnetyn avustuksen käyttöä koronapandemian aiheuttamassa häiriötilanteessa, toiminnan muutoksia ja avustuksen käyttöä toiminnan muutoksien toteuttamiseksi. Samalla kysely kartoitti erilaisten tuotantojen, tapahtumien ja muun toiminnan ajoittumista eri ajankohtiin. Avustuksien käytössä on laajasti muutoksia, ja osaa toiminnasta ei pystytä toteuttamaan vallitsevien rajoitusten ja suositusten vuoksi.

Kaupungin kansliapäällikön päätöksessä 25.3.2020, § 73 Helsingin kaupungin varautumisen toimeenpano koronatilanteessa (ks. myös kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätökset 5.5.2020, § 78 ja § 80) todetaan seuraavasti:

”Helsingin kaupungin järjestöille vuodelle 2020 myöntämiä avustuksia ei tässä tilanteessa peritä takaisin, mikäli avustuksen käyttämättä jääminen kokonaan tai osittain johtuu koronavirustilanteesta. Päätetään lisäksi, että järjestöt voivat tässä erityistilanteessa halutessaan muokata ja sopeuttaa toimintaansa niin, että kohderyhmien tukeminen avustusrahoituksella on muilla tavoilla mahdollista.

Avustuksen käyttötarkoitusta voidaan muuttaa, mutta sen tulee täyttää muutoksen jälkeenkin avustuksen myöntäjän vahvistamat avustusten jakoperusteet. Avustuksen käyttötarkoituksen muutokseen ei tarvitse hakea erikseen lupaa.”

Koronapandemian aiheuttamassa häiriötilanteessa avustuksen saajat ovat taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden turvaamiseksi joutuneet kuitenkin tuottamaan toimintaa, jolle ei taide- ja kulttuuriavustuksia myönnetä: mediajulkaisutoimintaa, nettisivuja, elokuvatuotantoja, tallenteita, radiotoimintaa, yksittäisiä konsertteja ja näyttelyitä.

Toimintaa on myös jouduttu supistamaan niin, että esitys/tapahtumasarjoista on tullut yksittäisiä. Keskeiseksi kysymykseksi muutosten arvioinnissa onkin tullut se, onko korvaava toiminta riittävää. Koska kulttuuri- ja kirjastojaosto päättää myönnetyistä avustuksista projektiluonteiseen toimintaan, avustuksien käyttöä koskevien muutoksien ja korvaavan toiminnan riittävyys kuuluu sen toimivaltaan.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 11.09.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kulttuurin edistämisen päällikkö
Veikko Kunnas

Lisätietojen antaja

Maaria Kuukorento, kulttuurisuunnittelija, puhelin: 09 310 22472

maaria.kuukorento@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Projektiavustusten käyttö 2020
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.