Yhtenäisen peruskoulun perustaminen Laajasalon peruspiiriin

HEL 2020-009738
Asialla on uudempia käsittelyjä
14. / 241 §

Yhtenäisen peruskoulun perustaminen Laajasalon peruspiiriin

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti perustaa Laajasalon peruspiiriin Kruunuvuorenrannan alueelle suomenkielisen yhtenäisen peruskoulun 1.8.2021 alkaen.

Käsittely

Esittelijä muutti ehdotustaan siten, että esittelijän perusteluihin lisätään Osallistaminen-kohtaan seuraavaa: Tahvonlahden ala-asteen rehtorin kanssa on käyty keskusteluja uuden koulun perustamisesta. Uuden koulun perustaminen on käsitelty Tahvonlahden ala-asteen koulun ja Laajasalon peruskoulun henkilöstön kanssa yhteistoiminnallisesti 9.9.2020.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän muutetun ehdotuksen.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää perustaa Laajasalon peruspiiriin Kruunuvuorenrannan alueelle suomenkielisen yhtenäisen peruskoulun 1.8.2021 alkaen.

Sulje

Laajasaloon Kruunuvuorenrannan alueelle rakennetaan uusi asuinalue, jossa tulee asumaan noin 13 000 asukasta vuoteen 2030 mennessä. Väestöennusteen mukaan koko Laajasalon peruspiirissä 7–15-vuotiaiden määrä kasvaa yhteensä noin 760:lla vuoteen 2030 mennessä. Väestönkasvu keskittyy pääasiallisesti Kruunuvuorenrannan osa-alueelle sekä Laajasalon keskustaan Yliskylän osa-alueelle.

Laajasalon peruspiirissä toimii tällä hetkellä neljä suomenkielistä peruskoulua, joista Poikkilaakson ala-asteen koulu, Santahaminan ala-asteen koulu ja Tahvonlahden ala-asteen koulu ovat vuosiluokkien 1–6 kouluja ja Laajasalon peruskoulu on yhtenäinen peruskoulu, jonka 7.–9. luokille alueen kaikki ala-asteen koulujen oppilaat jatkavat.

Kruunuvuorenrannassa asuvien peruskouluikäisten oppilaiden lähikoulu on tällä hetkellä 1–6-luokkalaisille Tahvonlahden ala-asteen koulu ja 7–9-luokkalaisille Laajasalon peruskoulu. Laajasalon peruspiirissä on kouluikäinen väestö kasvanut viime vuosina ja tulee kasvamaan nykyisten väestöennusteiden mukaan. Alueella ennustetaan asuvan vuonna 2025 suomen tai muun kielisiä 7–15-vuotiaita noin 500 enemmän kuin vuonna 2019, näistä 7–12-vuotiaita on noin 260 ja 13–15-vuotiaita noin 230. Alueen tämänhetkiset koulutilat eivät tule riittämään kasvavalle oppilasmäärälle. Varsinkin alueen 7-9-luokkalaisille tarvitaan lisätiloja.

Kruunuvuorenrannan uuden koulurakennuksen rakentaminen on merkitty vuosiksi 2023–2025 talousarvion 2020 talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa vuosiksi 2020–2029. Rakennukseen on suunniteltu sijoitettavan leikkipuisto, suomenkielinen peruskoulu ja päiväkoti sekä ruotsinkielinen 1–6 vuosiluokkien peruskoulu. Rankennukseen tulee myös nuorisotoimen tilat.

Ennen varsinaisen koulurakennuksen valmistumista Kruunuvuorenrantaan, uusi koulu aloittaa toimintansa tilapäisissä tiloissa, osoitteessa Jurmonkuja 1, 00590 Helsinki. Nämä tilat ovat tällä hetkellä Tahvonlahden ala-asteen koulun väistötiloina, mutta remontin jälkeen tilat olisivat uuden koulun käytössä. Uudella koululla on käytettävissä tiloja osoitteissa Jurmonkuja 1 ja Gunillankuja 3. Koulun 7. luokalle oppilaat tulisivat Tahvonlahden ala-asteelta. Suomenkieliseen jaostoon tuodaan koulun perustamisen jälkeen esitys uuden koulun oppilaaksiottoalueesta ja nimestä.

Koulun oppilasmäärä tulisi kasvamaan portaittain. Lukuvuonna 2021–2022 koulussa on oppilaita vuosiluokalla 7 noin 45. Koulu laajenee vuosien 2021–2023 aikana käsittämään vuosiluokat 7–9. Vuosiluokat 1–6 aloittavat uudessa koulussa aikaisintaan vuonna 2023.

Uuden koulurakennuksen valmistumisen ja Tahvonlahden ala-asteen koulun peruskorjauksen ja laajennuksen jälkeen Kruunuvuorenrannan alueella on yhteensä noin 1200 oppilaspaikkaa. Laajasalon palvelujen kokonaissuunnitelmassa on varauduttu tulevaisuudessa koulupalveluiden kasvuun ja muutoksiin. Palveluverkkoa sopeutetaan kasvavan lapsimäärän tarvetta vastaavaksi.

Osallistaminen

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan asiantuntijoita on ollut mukana kaupunkiympäristön toimialan järjestämissä Kruunuvuorenrannan asukasilloissa 5.9.2017 ja 11.3.2020 kertomassa alueelle suunnitelluista palveluista.

Vaikutusten arviointi ja strategiaohjelman toteutuminen

Esitettävän koulun perustamisen jälkeen Laajasalon kaupunginosassa toimii kaksi suomenkielistä peruskoulua nykyisen yhden yhtenäisen peruskoulun sijaan. Uuden koulun perustaminen tukee alueen väestönkasvusta johtuvaa koulupalvelujen saatavuutta, lähikouluperiaatteen sekä tasa-arvoisten koulutusmahdollisuuksien toteutumista.

Päätöksentekoprosessi

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan suomenkielisen koulun perustamisesta päättää kasvatuksen ja koulutuksen lautakunta (15 luvun 1 § 1momentin kohta 3).

Helsingin kaupungin koulujen palveluverkon tarkastelu pohjautuu kaupunginhallituksen päättämiin (30.3.2015 § 339) koulutuspoliittisiin linjauksiin, kaupungin strategiaan ja muutoksiin toimintaympäristössä.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on hyväksynyt Kruunuvuorenrannan palvelurakennukseen sijoittuvien peruskoulun, päiväkodin ja leikkipuiston tarveselvityksen 16.6.2020 § 8.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päättää lautakunnan perustamispäätöksen jälkeen oppilaaksiottoalueesta, toimipaikasta ja uuden koulun nimestä. Nämä päätökset valmistellaan syksyn 2020 aikana.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 28.09.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

perusopetusjohtaja
Outi Salo

Lisätietojen antaja

Mia Honkanen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 86227

mia.j.honkanen@hel.fi

Taina Tervonen, perusopetuksen aluepäällikkö, puhelin: 09 310 83013

taina.tervonen@hel.fi