Valtuustoaloite, maksuttomien kuukautisvälineiden tarjoaminen nuorille ja vähävaraisille

HEL 2020-010631
10. / 22 §

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Amanda Pasasen valtuustoaloitteesta maksuttomien kuukautisvälineiden tarjoamisesta nuorille ja vähävaraisille

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle Amanda Pasasen valtuustoaloitteesta maksuttomien kuukautisvälineiden tarjoamisesta nuorille ja vähävaraisille. Tämän lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta kehoittaa toimialaa käynnistämään välittömästi rajatun kokeilun maksuttomien kuukautisvälineiden jakamisesta perusopetuksessa, lukioissa ja toisen asteen oppilaitoksissa.

Aloitteessa on tartuttu tärkeään asiaan tyttöjen yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla käsitellään perusopetuksessa ja toisella asteella opetussuunnitelmien mukaisesti mm. terveystiedon ja biologian tunneilla ikäkauteen liittyvää kasvua, terveyden osa-alueiden ja arjen terveystottumuksien tuntemusta ja niiden merkityksen pohtimista sekä seksuaalikasvatusta. Lisäksi opetuksessa perehdytään tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioihin ja tarkastellaan yhteiskuntaa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumisen näkökulmista. Opetussuunnitelmien ja tutkinnon perusteissa korostetaan aktiiviseksi kansalaiseksi kasvamista ja opetuksessa pyritään vahvistamaan havaittuihin epäkohtiin puuttumista. Vaikka kuukautisköyhyyteen ratkaisun tarjoaminen ei kuulu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tehtäviin, paneudutaan opetuksessa naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja yhteiskunnan toimintaan. Oppijoita ohjataan tarttumaan epäkohtiin, tekemään aloitteita ja kehittämään toimintaa yhteiskunnassa tasa-arvoisempaan suuntaan.

Aloitteessa kuvattu huoli kuukautisköyhyydestä on aiheellinen. Osalla oppilaista ja opiskelijoista ei ole varaa hankkia sellaisia kuukautisvälineitä, joita he haluaisivat käyttää. Aloitteessa ehdotetaan, että maksuttomia kuukautisvälineitä jaettaisiin nuorille ja vähävaraisille. Aloitteen mukaan kuukautisvälineiden tarjoamisessa tulisi huomioida käyttäjien henkilökohtaiset valinnat. Helsingissä oli 13−29-vuotiaita nuoria naisia vuonna 2019 lähes 80 000. Mikäli ilmaisia kuukautisvälineitä jaettaisiin kaikille heille, olisivat vuosikustannukset useamman miljoonaa euroa. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan mielestä ilmaisten kuukautisvälineiden jakaminen kaikille nuorille ei ole tarkoituksenmukaista. Lautakunnan mielestä mahdolliset ilmaiset kuukautisvälineet tulisi kohdentaa vain vähävaraisille nuorille.

Ilmaisten kuukautisvälineiden jakaminen nuorille ja vähävaraisille vähentäisi kuukautisköyhyyttä, mutta edellyttäisi resursointia monipuolisten kuukautisvälineiden hankinnan, varastoinnin ja jakelun suhteen. Ilmaisten kuukautisvälineiden jakaminen edellyttäisi myös henkilöresursseja. Jakelun järjestämisessä tulisi huomioida asian henkilökohtaisuus ja jakelu tulisi järjestää riittävän yksityisessä tilassa.

Koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa jaetaan opiskelijoille äkillisissä, akuuteissa tilanteissa yksittäisiä kuukautisvälineitä, mutta säännöllinen kuukautisvälineiden jakaminen edellyttäisi suurempaa resursointia ja koordinointia. Vaihtoehtona voisi olla jakaa kuukautisvälineitä automaatista, jolloin voi olla haastavaa varmistaa kuukautisvälineiden riittävä valikoima automaatissa sekä automaatin ylläpito. Mikäli kuukautisvälineitä jaettaisiin kouluissa tai oppilaitoksissa, jakelu tulisi turvallisuussyistä kohdentaa ainoastaan koulun tai oppilaitoksen omille oppijoille. Lisäksi tulisi päättää, jaetaanko kuukautisvälineitä kotikunnan vai opiskelupaikan perusteella. Ilmaisia kuukautisvälineitä tulisi joka tapauksessa jakaa muuallakin kuin kouluissa ja oppilaitoksissa, koska jakelun tulisi tavoittaa kaikki kaupungin nuoret ja vähävaraiset. Jakelun järjestäminen usean tahon toimesta vaikeuttaisi jakeluun liittyvää kokonaiskoordinointia.

Koulujen ja oppilaitosten sijaan kuukautisvälineitä voisi jakaa Skotlannin tavoin esimerkiksi apteekeissa, joista välineiden saanti hoituisi vaivattomasti. Yksi vaihtoehto kuukautisköyhyyden kitkemiseksi olisi myös monien muiden maiden tavoin siirtää kuukautisvälineet farmakologisten tuotteiden kategoriaan ja näin muuttaa 24 prosentin arvonlisävero alennettuun kymmenen prosentin verokantaan. Tämä edellyttäisi kuitenkin lakialoitetta arvonlisäveron alentamisesta ja kannatusta aloitteelle.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että ilmaisten kuukautisvälineiden jakaminen kouluissa ja oppilaitoksissa edellyttäisi kuukautisvälineiden hankintaan, varastointiin ja jakeluun liittyvää resursointia sekä tarkoituksenmukaisia tiloja. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan mielestä ilmaisten kuukautisvälineiden jakaminen olisi tarkoituksenmukaisempaa toteuttaa esimerkiksi apteekeissa.

Käsittely

Vastaehdotus:
Fatim Diarra: Kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle Amanda Pasasen valtuustoaloitteesta maksuttomien kuukautisvälineiden tarjoamisesta nuorille ja vähävaraisille. Tämän lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta kehoittaa toimialaa käynnistämään välittömästi rajatun kokeilun maksuttomien kuukautisvälineiden jakamisesta perusopetuksessa, lukioissa ja toisen asteen oppilaitoksissa.

Kannattaja: Kirsi Pihlaja

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle Amanda Pasasen valtuustoaloitteesta maksuttomien kuukautisvälineiden tarjoamisesta nuorille ja vähävaraisille. Tämän lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta kehoittaa toimialaa käynnistämään välittömästi rajatun kokeilun maksuttomien kuukautisvälineiden jakamisesta perusopetuksessa, lukioissa ja toisen asteen oppilaitoksissa.

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 6
Samuel Adouchief, Fatim Diarra, Emma Kari, Johanna Laisaari, Hannu Oskala, Kirsi Pihlaja

Tyhjä: 7
Ted Apter, Martina Harms-Aalto, Ville Jalovaara, Pia Kopra, Dani Niskanen, Matias Pajula, Pia Pakarinen

Poissa: 0

Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi Fatim Diarran vastaehdotuksen äänin 6–0. Tyhjää äänesti 7.

Katso äänestystulos taulukkona

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle Amanda Pasasen valtuustoaloitteesta maksuttomien kuukautisvälineiden tarjoamisesta nuorille ja vähävaraisille:

Aloitteessa on tartuttu tärkeään asiaan tyttöjen yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla käsitellään perusopetuksessa ja toisella asteella opetussuunnitelmien mukaisesti mm. terveystiedon ja biologian tunneilla ikäkauteen liittyvää kasvua, terveyden osa-alueiden ja arjen terveystottumuksien tuntemusta ja niiden merkityksen pohtimista sekä seksuaalikasvatusta. Lisäksi opetuksessa perehdytään tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioihin ja tarkastellaan yhteiskuntaa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumisen näkökulmista. Opetussuunnitelmien ja tutkinnon perusteissa korostetaan aktiiviseksi kansalaiseksi kasvamista ja opetuksessa pyritään vahvistamaan havaittuihin epäkohtiin puuttumista. Vaikka kuukautisköyhyyteen ratkaisun tarjoaminen ei kuulu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tehtäviin, paneudutaan opetuksessa naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja yhteiskunnan toimintaan. Oppijoita ohjataan tarttumaan epäkohtiin, tekemään aloitteita ja kehittämään toimintaa yhteiskunnassa tasa-arvoisempaan suuntaan.

Aloitteessa kuvattu huoli kuukautisköyhyydestä on aiheellinen. Osalla oppilaista ja opiskelijoista ei ole varaa hankkia sellaisia kuukautisvälineitä, joita he haluaisivat käyttää. Aloitteessa ehdotetaan, että maksuttomia kuukautisvälineitä jaettaisiin nuorille ja vähävaraisille. Aloitteen mukaan kuukautisvälineiden tarjoamisessa tulisi huomioida käyttäjien henkilökohtaiset valinnat. Helsingissä oli 13−29-vuotiaita nuoria naisia vuonna 2019 lähes 80 000. Mikäli ilmaisia kuukautisvälineitä jaettaisiin kaikille heille, olisivat vuosikustannukset useamman miljoonaa euroa. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan mielestä ilmaisten kuukautisvälineiden jakaminen kaikille nuorille ei ole tarkoituksenmukaista. Lautakunnan mielestä mahdolliset ilmaiset kuukautisvälineet tulisi kohdentaa vain vähävaraisille nuorille.

Ilmaisten kuukautisvälineiden jakaminen nuorille ja vähävaraisille vähentäisi kuukautisköyhyyttä, mutta edellyttäisi resursointia monipuolisten kuukautisvälineiden hankinnan, varastoinnin ja jakelun suhteen. Ilmaisten kuukautisvälineiden jakaminen edellyttäisi myös henkilöresursseja. Jakelun järjestämisessä tulisi huomioida asian henkilökohtaisuus ja jakelu tulisi järjestää riittävän yksityisessä tilassa.

Koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa jaetaan opiskelijoille äkillisissä, akuuteissa tilanteissa yksittäisiä kuukautisvälineitä, mutta säännöllinen kuukautisvälineiden jakaminen edellyttäisi suurempaa resursointia ja koordinointia. Vaihtoehtona voisi olla jakaa kuukautisvälineitä automaatista, jolloin voi olla haastavaa varmistaa kuukautisvälineiden riittävä valikoima automaatissa sekä automaatin ylläpito. Mikäli kuukautisvälineitä jaettaisiin kouluissa tai oppilaitoksissa, jakelu tulisi turvallisuussyistä kohdentaa ainoastaan koulun tai oppilaitoksen omille oppijoille. Lisäksi tulisi päättää, jaetaanko kuukautisvälineitä kotikunnan vai opiskelupaikan perusteella. Ilmaisia kuukautisvälineitä tulisi joka tapauksessa jakaa muuallakin kuin kouluissa ja oppilaitoksissa, koska jakelun tulisi tavoittaa kaikki kaupungin nuoret ja vähävaraiset. Jakelun järjestäminen usean tahon toimesta vaikeuttaisi jakeluun liittyvää kokonaiskoordinointia.

Koulujen ja oppilaitosten sijaan kuukautisvälineitä voisi jakaa Skotlannin tavoin esimerkiksi apteekeissa, joista välineiden saanti hoituisi vaivattomasti. Yksi vaihtoehto kuukautisköyhyyden kitkemiseksi olisi myös monien muiden maiden tavoin siirtää kuukautisvälineet farmakologisten tuotteiden kategoriaan ja näin muuttaa 24 prosentin arvonlisävero alennettuun kymmenen prosentin verokantaan. Tämä edellyttäisi kuitenkin lakialoitetta arvonlisäveron alentamisesta ja kannatusta aloitteelle.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että ilmaisten kuukautisvälineiden jakaminen kouluissa ja oppilaitoksissa edellyttäisi kuukautisvälineiden hankintaan, varastointiin ja jakeluun liittyvää resursointia sekä tarkoituksenmukaisia tiloja. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan mielestä ilmaisten kuukautisvälineiden jakaminen olisi tarkoituksenmukaisempaa toteuttaa esimerkiksi apteekeissa.

Sulje

Kasvatus- ja koulutuslautakunnalta on pyydetty lausuntoa valtuutettu Amanda Pasasen ja 23 muun allekirjoittaneen aloitteesta maksuttomien kuukautisvälineiden tarjoamisesta nuorille ja vähävaraisille 10.2.2021 mennessä.

Valtuustoaloitteessa esitetään, että Helsingissä puututtaisiin taloudelliseen epätasa-arvoon esimerkiksi jakamalla ilmaisia kuukautisvälineitä kouluissa ja terveyskeskuksissa nuorille sekä kaikille itsensä vähävaraisiksi kokeville. Aloitteessa ehdotetaan, että jokaisella tulisi olla oikeus valita heille soveltuvat kuukautisvälineet.

Lausuntoa on pyydetty myös sosiaali- ja terveyslautakunnalta.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 16.02.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen

Lisätietojen antaja

Heidi Halkilahti, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 22889

heidi.halkilahti@hel.fi