Käyttöoikeuksien myöntäminen, Kasko, sähköinen allekirjoitusrooli valtionavustusten ja niihin verrattavien avustusten hakemisessa

HEL 2020-010678
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 187

Valtuutus sähköisestä allekirjoitusroolista valtionavustusten ja niihin verrattavien avustusten hakemisessa kasvatuksen ja koulutuksentoimialalla

Perusopetusjohtaja

Päätös

Perusopetusjohtaja päätti valtuuttaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan hallinto- ja tukipalveluiden kehittämispalveluiden kehittämispalvelupäällikkö ********** , yksikönpäälliköt ********** sekä hankepäällikkö ********** toimimaan valtionavustusten ja niihin verrattavien avustusten sähköisissä hallintajärjestelmissä asiointi/nimenkirjoittajan roolissa. Sähköinen haku ja raportointi vaativat Suomi.fi- tai muuta vastaavanlaista sähköistä tunnistautumista.

Lisäksi perusopetusjohtaja päätti todeta, että valtionosuuksien ja niihin verrattavien avustusten hakemisen osalta toimivaltaa ei siirretä tällä päätöksellä.

Päätöksen perustelut

Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen rahoittamissa rahoitus- ja avustushakemuksissa on siirrytty pelkästään sähköiseen hankkeiden hallintajärjestelmään. Hankehakemukset, väli- ja loppuraportit täytetään ja toimitetaan liitteineen rahoittajille sähköisesti eikä paperisia asiakirjoja enää pääsääntöisesti vastaanoteta. Hakemusten ja muiden asiakirjojen lähettäminen ja allekirjoittaminen rahoittajille tapahtuu sähköisissä järjestelmissä Suomi.fi- tai muuta vastaavanlaista tunnistautumista käyttäen. Sähköinen järjestelmä helpottaa hankkeiden hakumenettelyä, niiden muutos- ja täydentämiskäytäntöjä sekä maksatushakemusten ja raporttien työstämistä ja lähettämistä.

Rahoitusjohtaja päätti 10.12.2018 (§ 103) siirtää hallintosäännön 12 luvun 4 §:n 7 kohdan perusteella toimivaltaa hakea kaupungin puolesta valtionosuudet ja -avustukset sekä niihin verrattavat etuudet kasvatuksen ja koulutuksen toimialan perusopetusjohtajalle sekä lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtajalle.

Käytännön hankehakemusten ja muiden asiakirjojen jättäminen sähköisellä allekirjoitusroolilla erilaisiin järjestelmiin tapahtuu valmistelijan toimesta, mutta varsinainen kaupungin päätöksenteko säilyy edelleen rahoitusjohtajan delegointipäätöksen mukaisena.

Helsingin kaupungin pääkäyttäjänä Katso-tunnistautumisjärjestelmässä toimii taloushallintopalvelut, joka hakemuksesta voi myöntää hankevalmistelijoille valmistelija- tai nimenkirjoittajaroolin. Kehittämispalveluiden hankepäällikkö kasvatuksen ja koulutuksen toimialan hankehakuja ja raportointeja koordinoivana henkilönä on luonnollinen taho huolehtimaan myös asiakirjojen sähköisestä allekirjoituksesta. Lisäksi kehittämispalvelupäälliköllä sekä hänen sijaisinaan toimivilla yksikön päälliköillä tulee olla oikeus sähköiseen allekirjoitukseen.

Päätös tullut nähtäväksi 30.09.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Katja Utti-Lankinen, hankepäällikkö, puhelin: 09 310 15053

katja.utti-lankinen@hel.fi

Päättäjä

Outi Salo
perusopetusjohtaja