Yksityisen varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta toimintakaudella 2019 - 2020

HEL 2020-011568
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 280 §

Yksityisen varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta toimintakaudella 2019 - 2020

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti merkitä tiedoksi yksityisen varhaiskasvatuksen ohjauksen ja valvonnan vuosiraportin toimintakaudelta 2019–2020. Yksityisen varhaiskasvatuksen ohjauksesta ja valvonnasta vastaavan palvelun päällikkö ja ruotsinkielisten palveluiden varhaiskasvatuksen päällikkö ovat todenneet yksityisten palveluntuottajien varhaiskasvatuksen asiakkaalle järjestettävän palvelukokonaisuuden täyttävän varhaiskasvatuslaissa sille asetetut vaatimukset.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Yksityisen varhaiskasvatuksen ohjauksen ja valvonnan toteuttaminen toimintakaudella 2019 - 2020

Yksityisissä päiväkodeissa järjestettävää varhaiskasvatusta ja esiopetusta ohjataan ja valvotaan pääsääntöisesti valvontasuunnitelman mukaisilla vuosittain toteutettavilla ohjauskäynneillä. Toimintakautta 2019 - 2020 koskeva ohjaus ja valvonta toteutettiin ennalta sovitun valvontasuunnitelman mukaisesti. Kaikkiin yksityisten palveluntuottajien toimipisteisiin tehtiin valvontasuunnitelman mukainen ohjauskäynti. Käyntejä tehtiin päiväkoteihin yhteensä 146 ja perhepäivähoitoon 20. Osa ohjauskäynneistä toteutettiin koronaepidemian aiheuttamasta poikkeustilanteesta johtuen etäyhteydellä.

Ohjauskäynneillä tarkastettiin varhaiskasvatuslain mukaisten edellytysten toteutuminen ja keskusteltiin varhaiskasvatuksen järjestämisestä. Ohjauksen ja valvonnan painopistealueina olivat viranomaistarkastusten asiakirjojen sekä henkilöstön kelpoisuuksien tarkastaminen. Toimintakauden pedagogisen ohjauksen painopistealueina olivat toimintasuunnitelmaa koskeva pedagoginen keskustelu, Karvin (Kansallinen koulutuksen arviointikeskus) varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin menetelmien käyttöönotto ja toiminnan kehittäminen sekä keskustelu henkilöstön täydennyskoulutuksen järjestämisestä.

Ohjauskäyntien perusteella voidaan todeta, että yksityisten palveluntuottajien päiväkodeissa järjestetään pääsääntöisesti laadukasta varhaiskasvatusta ja esiopetusta sitoutuneen henkilöstön toteuttamana. Käynneillä nousi esille myös puutteita, joiden osalta toiminnasta vastaavia johtajia ja palveluntuottajia ohjattiin noudattamaan varhaiskasvatuslakia, muuttamaan toimintatapoja, parantaman varhaiskasvatuksen laatua sekä kehittämään toimintaa. Ohjausta vaativia puutteita ilmeni esimerkiksi kelpoisuusehdot täyttävän henkilöstön määrässä, turvallisuuden ylläpitämisessä, omavalvonnassa, ruokahuollossa tai ilmoitusvelvollisuuden noudattamisessa vastuuhenkilön vaihtumisen osalta. Yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottajia kutsuttiin tarvittaessa myös kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle keskustelemaan esille nousseista puutteista ja niiden korjaamisesta.

Yksityisten palveluntuottajien ja toimipisteiden henkilökunnan oli mahdollista olla yhteydessä kiertävään varhaiskasvatuksen erityisopettajan. Kiertävä varhaiskasvatuksen erityisopettaja konsultoi Helsingissä toimivien yksityisten päiväkotien henkilöstöä, havainnoi ryhmien toimintaa ja ohjaa kasvattajia pedagogisten tukitoimien käytössä.

Yksityisille palveluntuottajille ja toimipisteiden henkilöstölle järjestettiin kuusi (6) informaatio- tai koulutustilaisuutta sekä tiedotettiin sähköpostitse ajankohtaisista asioista. Yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottajien mielipiteitä kuultiin järjestämällä kaksi (2) kyselyä ja keskustelutilaisuuksia koskien varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen järjestämistä.

Yksityisten päiväkotien rakennuslupia koskevat epäselvyydet saatiin kuntoon toimintakauden 2019 - 2020 aikana. Kaikkien toimintaansa 1.8.2020 jatkavien yksityisten palvelujentuottajien ylläpitämien päiväkotien varhaiskasvatuskäytössä olevat tilat loppukatselmoitiin ja hyväksyttiin käyttöön 31.7.2020 mennessä.

Yksityisen varhaiskasvatukseen kohdistuneet valvontatoimet toimintakaudella 2019 - 2020

Toimintakaudella 2019 - 2020 tehtiin yhteensä neljä (4) ennalta ilmoittamatonta tarkastuskäyntiä. Toimintakaudella tehdyt tarkastuskäynnit perustuivat palautteisiin, muuhun esille nousseisiin epäkohtiin tai muuta kautta saatuihin epäkohtailmoituksiin koskien henkilöstön kelpoisuutta ja riittävyyttä, varhaiskasvatuksen laatua, ruokahuoltoa tai tilojen käyttöä.

Toimintakaudella 2019 - 2020 annettiin kolme (3) varhaiskasvatuslain 57§:n mukaista huomautusta. Huomautusten syinä olivat asiakasturvallisuuden vaarantaminen (2) ja tilojen rakennusluvan vastainen käyttö (1). Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö voi myös kiinnittää esille nousseeseen epäkohtaan huomiota toiminnan asianmukaiseen järjestämiseen, jos asia ei anna aihetta huomautukseen tai muihin toimenpiteeseen. Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö ohjasi kolmea (3) palveluntuottajaa kiinnittämään huomiota toiminnan asianmukaiseen järjestämiseen varhaiskasvatuslain mukaisia kelpoisuuksia ja mitoituksia noudattamalla (2) sekä muutosten ilmoitusvelvollisuutta noudattamalla (1). Varhaiskasvatuksen aluepäällikön antamat varhaiskasvatuslain mukaiset huomautukset annettiin tiedoksi kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsenille.

Varhaiskasvatuslaki ja yksityisen varhaiskasvatuksen valvontaviranomaiset

Yksityisen palveluntuottajan järjestämään ja tuottamaan varhaiskasvatukseen sovelletaan varhaiskasvatuslakia (540/2018), jossa säädetään lapsen oikeudesta varhaiskasvatukseen, varhaiskasvatuksen järjestämisestä ja tuottamisesta sekä varhaiskasvatuksen tietovarannosta. Varhaiskasvatuslaki on yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottajaa sitova ja sen säännöksiä ja velvoitteita tulee noudattaa kaikilta osin.

Yksityisen palveluntuottajan järjestämän ja tuottaman varhaiskasvatuksen lakisääteisiä valvontaviranomaisia ovat aluehallintovirasto, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto sekä kunnan monijäseninen toimielin tai sen määräämä viranhaltija. Kasvatus- ja koulutuslautakunta valvoo yksityisesti tuotettua varhaiskasvatusta Helsingissä. Kasvatus- ja koulutuslautakunta on siirtänyt toimivaltansa yksityisen varhaiskasvatuksen valvonnan toteuttamisen osalta kasvatuksen ja koulutuksen viranhaltijoille 5.5.2020 (§ 106) päätöksen mukaisesti. Suomen- ja muun kuin ruotsinkielisen yksityisen varhaiskasvatuksen valvontaviranomaisena toimii kaupunkitasoisesti yksityisen varhaiskasvatuksen ohjauksesta ja valvonnasta vastaavan palvelun päällikkö. Ruotsinkielisen yksityisen varhaiskasvatuksen valvontaviranomaisena toimii ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen päällikkö / chef för småbarnspedagogiken.

Varhaiskasvatuslain 53§:n mukaan valvontaviranomaisten on toteutettava valvontaa ensisijaisesti antamalla varhaiskasvatuksen järjestäjälle tarpeellista ohjausta ja neuvontaa sekä seuraamalla toiminnan kehitystä yhteistyössä toiminnan järjestäjän kanssa.

Yksityisen palveluntuottajan on varhaiskasvatuslain 48 §:n mukaan laadittava omavalvontasuunnitelma varhaiskasvatustoiminnan asianmukaisuuden varmistamiseksi. Palveluntuottajan laatima omavalvontasuunnitelma on palvelujen laadun ja sisällön ensisijainen valvontamenetelmä.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 27.11.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen

Lisätietojen antaja

Katja Almusa, palveluvastaava, puhelin: 09 310 41138

katja.almusa@hel.fi

Auli Stenberg, palveluvastaava, puhelin: 09 310 26396

auli.stenberg@hel.fi

Riikka Reunanen, varhaiskasvatuksen aluepäällikkö, puhelin: 09 310 32641

riikka.reunanen@hel.fi

Satu Järvenkallas, varhaiskasvatusjohtaja, puhelin: 09 310 43368

satu.jarvenkallas@hel.fi

Jenni Tirronen, ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen päällikkö, puhelin: 09 310 73014

jenni.tirronen@hel.fi

Niclas Grönholm, ruotsinkielisen palvelukokonaisuuden johtaja, puhelin: 09 310 86225

niclas.gronholm@hel.fi