Asemakaavan muutos 12751, Sörnäinen, Kaasutehtaankatu 3 / Leonkatu, Suvilahden tapahtumakortteli

HEL 2020-011785
Asialla on uudempia käsittelyjä
9. / 233 §

V 26.4.2023, Sörnäisten Suvilahden tapahtuma-alueen asemakaavan muutos (nro 12751)

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto hyväksyy 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 10594, korttelin 10252 tontin 2 osan sekä katu- ja satama-alueiden asemakaavan muutoksen 6.9.2022 päivätyn ja 28.2.2023 muutetun piirustuksen nro 12751 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein.

Käsittely

Vastaehdotus:
Minja Koskela: ”Alueella sijaitsee nykyisin väliaikainen skeittipuisto, jolle pyritään löytämään korvaava sijainti lähialueelta.”

Muutetaan muotoon:

"Alueella sijaitsee nykyisin väliaikainen skeittipuisto, jolle osoitetaan korvaava sijainti lähialueelta.”

Kannattaja: Johanna Nuorteva

Vastaehdotus:
Minja Koskela: ”Tapahtumapihalla tähän asti toteutettua sekä muuta festivaalitoimintaa on mahdollista järjestää rakennusvaiheen aikana olosuhteiden sallimassa mittakaavassa ja asemakaavan muutoksen valmistuttua samaan tapaan kuin ennen rakentamisen aloittamista.”

Sijoitetaan 8. kappaleen toiseksi lauseeksi.

Kannattaja: Johanna Nuorteva

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Minja Koskelan vastaehdotusten mukaisesti muutetun ehdotuksen.

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto hyväksyy 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 10594, korttelin 10252 tontin 2 osan sekä katu- ja satama-alueiden asemakaavan muutoksen 6.9.2022 päivätyn ja 28.2.2023 muutetun piirustuksen nro 12751 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein.

Sulje

Kaavaratkaisun keskeinen sisältö

Asemakaavan muutos (kaavaratkaisu) koskee tehdaskorttelialuetta, joka sijaitsee Suvilahdessa Kalasataman keskuksen ja entisen kaasutehtaan RKY-alueen (valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö) välissä. Alueelle on suunniteltu tapahtumakortteli ja sen eteläpuolelle Kaasutehtaankentän tapahtuma-alue erilaisten kulttuuri- ja urheilutapahtumien käyttöön. Leonkadun, Koksikadun, Vilhonvuorenkadun ja uuden Kaasutehtaankadun rajaamalle alueelle on suunnitteilla tapahtumatilaa sekä toimisto-, hotelli-, ravintola- ja liiketiloja sisältävä kortteli. Alueen suunnitteluvaraus on voimassa 31.12.2024 asti. Alueen ratkaisusta on käyty arkkitehtuurikilpailu, jolla haettiin ratkaisuja kaupunkikuvallisten reunaehtojen selvittämiseksi. Kilpailun voitti ehdotus Contiki, joka toimi asemakaavatyön pohjana.

Uutta kulttuurirakennusten kerrosalaa on 12 100 k-m² ja toimitilakerrosalaa 35 000 k-m². Muu alue on urheilu- ja virkistyspalvelujen aluetta sekä katualuetta. Tonttien keskimääräinen tehokkuusluku on kulttuurirakennusten korttelialueella e=0,92 ja toimitilarakennusten korttelialueella e=5,49.

Kaavaratkaisun yhteydessä on laadittu liikennesuunnitelma (piir.nro 7233), jonka mukaan uusi katuyhteys, Kaasutehtaankatu, toimii osana Kalasatamaan tulevaisuudessa päätettävien bussilinjojen kääntölenkkinä sekä palvelee Suvilahden tapahtuma-alueen liikennettä. Bussien pysäköintipaikat sijaitsevat kadun varrella. Katu on moottoriajoneuvoliikenteelle yksisuuntainen, mutta mitoituksessa on huomioitu suurtapahtumien aikaiset sekä todennäköiset tulevaisuuden tarpeet kaksisuuntaiseen moottoriajoneuvoliikenteeseen. Koksikadun keskelle rakennetut joukkoliikenteen kaistat ovat osoittautuneet tarpeettomiksi, joten kadun pohjoispäähän on osoitettu muutoksia liikennejärjestelyihin. Kaavaratkaisun toteuttaminen vaikuttaa erityisesti siten, että Suvilahden alueen kehittämistä kansainvälisesti erottuvaksi pysyväksi tapahtuma-alueeksi kyetään edistämään.

Päätökset kaavaratkaisun pohjana

Asemakaavoitusta alueella ohjaa Sörnäistenrannan ja Hermanninrannan osayleiskaava vuodelta 2008. Siinä alue on merkitty palvelujen ja hallinnon sekä keskustatoimintojen alueeksi (P/C) ja energiahuollon alueeksi EN. Osayleiskaava on energiahuollon alueen (EN) osalta vanhentunut, koska siihen varattavan alueen tarpeellinen laajuus on pienentynyt. Helsingin maanalaisessa yleiskaavassa 2021 on tilavaraus yhdyskuntateknisen huollon tunnelille. Kaavaratkaisu on em. yleiskaavojen mukainen.

Kaavaratkaisu edesauttaa Helsingin kaupunkistrategian tavoitteiden toteutumista luomalla edellytyksiä monimuotoiselle vapaa-ajan toiminnalle ja kulttuurille.

Alueen lähtökohdat ja nykytilanne

Alueella sijaitsee nykyisin väliaikainen skeittipuisto, jolle pyritään löytämään korvaava sijainti lähialueelta. Viimeisin alueelta purettu rakennus on Hanasaaren voimalaitoksen kokonaisuuteen liittynyt piirikeskusrakennus (Parrukatu 4). Alueelta on purettu myös joitakin varasto- ja huoltorakennuksia. Alue on osittain jättömaata sekä työmaa-alueiden tilapäistä pysäköintiä.

Suunnittelualueen välittömässä läheisyydessä oleva Suvilahden voimalaitosalue on osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä (Museoviraston RKY 2009 -kohdeluettelo Suvilahden voimalaitosalue).

Alueella on voimassa useita asemakaavoja vuosilta 1956–2008. Alueelle on laadittu myös asemakaavaluonnos ns. Kaasukellonpuiston kortteleista vuonna 2011.

Helsingin kaupunki omistaa korttelialueet. Kaavaratkaisu on tehty kaupungin aloitteesta. Tontinvaraussopimus on hyväksytty kaupunkiympäristölautakunnassa 8.6.2021.

Kaavaratkaisun kustannukset

Kaavaratkaisun toteuttamisesta aiheutuu kaupungille kustannuksia ilman arvonlisäveroa seuraavasti:

Kadut ja yleiset alueet 9,5 milj. euroa  
Maaperän pilaantuneisuuden kunnostus 2,5 milj. euroa  
     
Yhteensä                         n. 12 milj. euroa  

Lisäksi asemakaavan toteuttaminen edellyttää yhdyskuntateknisen huollon järjestelmien toteuttamista seuraavasti:

Vesihuolto 0,6 milj. euroa  
Kaukolämpö ja -jäähdytys 0,3 milj. euroa  

Yhdyskuntateknisen huollon toteuttamisen kustannukset kohdistuvat verkonhaltijoille.

Asemakaavamuutos nostaa tonttien arvoa ja kaupunki saa maankäyttötuloja tonttien myymisestä tai vuokraamisesta. Kaavoitettavan rakennusoikeuden arvo on karkeasti arvioiden n. 15 milj. euroa.

Kaavaehdotuksen julkinen nähtävilläolo (MRL 65 §)

Kaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä 26.9.–25.10.2022.

Kaavaehdotuksesta ei tehty muistutuksia.

Kaavaehdotuksesta saatiin viranomaisten lausuntoja sen ollessa julkisesti nähtävillä. Lausunnoissa esitetyt huomautukset kohdistuivat viereisen RKY-alueen mittakaavan huomioimiseen, ylivuotoviemäriä koskevien kaavamääräysten tarkentamiseen, Hanasaaren lämpövoimalan onnettomuusskenaarioiden huomioimiseen poistumisteiden osalta, VU-aluetta koskevien maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen selvittämismääräystä, musiikkimelun huomioimista ääneneristävyysmääräyksissä sekä melun aiheuttamaa elinympäristön laadun merkityksellistä heikkenemistä.

Lausunnot saatiin seuraavilta tahoilta:

  • Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä (HSY)
  • Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
  • turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)
  • kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala / kaupunginmuseo
  • Helen Sähköverkko Oy
  • Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL)

Lisäksi seuraavat tahot ilmoittivat, ettei ole lausuttavaa: Museovirasto ja Fingrid Oyj.

Toimenpiteet julkisen nähtävillä olon jälkeen

Vuorovaikutusraportissa on esitetty yhteenvedot kaavaehdotuksesta saaduista viranomaisten lausunnoista sekä vastineet niissä esitettyihin huomautuksiin.

Huomautuksissa esitetyt asiat on otettu huomioon, kaavan tavoitteet huomioon ottaen, tarkoituksenmukaisilta osin.

Kaavakartan merkintöihin tai määräyksiin ja muuhun aineistoon tehtiin julkisen nähtävillä olon jälkeen muutoksia, jotka on esitetty yksityiskohtaisesti kaavaselostuksen viimeisessä luvussa. Ne on myös koottu tehdyt muutokset -liitteeseen.

Julkisen nähtävillä olon jälkeen tehdyistä muutoksista on neuvoteltu asianomaisten tahojen kanssa. Niitä, joiden etua muutokset koskevat, on kuultu erikseen keskustelutilaisuudessa.

Tarkemmat perustelut

Tarkemmat kaavaratkaisun perustelut ilmenevät liitteenä olevasta asemakaavaselostuksesta.

Jatkotoimenpiteet

Koska kaava-alueen omistaa kaupunki, lautakunnan jatkotoimenpiteissä mainittu maankäyttösopimusmenettely ei tule noudatettavaksi. Sen sijaan kaupunkiympäristölautakunta on valmistellut kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi tonttien myyntiä ja vuokrausta koskevat periaatteet ja ne on hyväksytty valtuustossa 5.4.2023.

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto katsoi aluetta koskevassa varauspäätöksessään kaupunkiympäristölautakunnan tavoin, että Suvilahti DIY skeittipuiston toiminta on tärkeää säilyttää mahdollisimman keskeytymättömänä, toiminnallisesti parhaassa mahdollisessa paikassa. Sijoituspaikan valinnassa ja suunnittelussa tehdään yhteistyötä skeittipaikan aktiivien kanssa.

Suvilahden DIY skeittipuisto tullaan korvaamaan Hanasaareen rakennettavalla pysyvällä skeittipaikalla. Ennen kuin pysyvä skeittipaikka voidaan toteuttaa, mahdollistetaan skeittaustoiminnan jatkuminen Hanasaaressa Helen Oy:n nykyisellä pysäköintialueella, jonne sijoitetaan tilapäinen skeittiramppi. Tilapäinen skeittiramppi on tarkoitus toteuttaa skeittareille (HELride collective ry) myönnettävällä avustuksella rampin hankintaa ja ylläpitoa varten. Skeittipaikkaan liittyvistä järjestelyistä on sovittu yhdessä skeittipaikan aktiivien kanssa.

Sulje

Kaupunginhallitus 03.04.2023 § 217

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Minja Koskelan ehdotuksesta.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 28.02.2023 § 109

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle

  • 6.9.2022 päivätyn ja 28.2.2023 muutetun asemakaavan muutosehdotuksen nro 12751 (liite nro 3) hyväksymistä. Asemakaavan muutos koskee 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelia 10594, osaa korttelin 10252 tonttia 2, katu- ja satama-alueita.

Lisäksi lautakunta päätti

  • ettei ehdotusta aseteta uudelleen nähtäville
  • antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet saatuihin lausuntoihin. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelussa, Työpajankatu 8, (puh. 09 310 22111), sekä internet-sivuilla: Päätöksenteko
Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat arkkitehti Pia Kilpinen, tiimipäällikkö Matti Kaijansinkko, erityisasiantuntija Kati Immonen ja liikenneinsinööri Riikka Österlund. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta

13.09.2022 Ehdotuksen mukaan

06.09.2022 Pöydälle

15.09.2021 Pöydälle

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski
Lisätiedot

Pia Kilpinen, arkkitehti, asemakaavoitus, puhelin: 310 37443

pia.kilpinen@hel.fi

Matti Kaijansinkko, tiimipäällikkö, asemakaavoitus, puhelin: 310 37195

matti.kaijansinkko@hel.fi

Kati Immonen, erityisasiantuntija, teknistaloudelliset asiat, puhelin: 09 310 37254

kati.immonen@hel.fi

Riikka Österlund, liikenneinsinööri, puhelin: 310 37312

riikka.osterlund@hel.fi

Paula Hurme, maisema-arkkitehti, puhelin: 310 26093

paula.hurme@hel.fi

Kaupunkiympäristön toimiala Palvelut ja luvat -palvelukokonaisuus Kaupunkimittauspalvelut Kartat ja paikkatiedot Yksikön päällikkö 06.06.2022 § 36

Päätös

Yksikön päällikkö päätti hyväksyä asemakaavan 12751 pohjakartan kaupunginosassa 10 Sörnäinen. Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan kaupunkimittauspalvelut on valmistanut asemakaavan pohjakartan:

Asemakaavan numero: 12751
Kaupunginosa: 10 Sörnäinen
Kartoituksen työnumero: 36/2021
Pohjakartta valmistunut: 27.9.2021
Tasokoordinaatisto: ETRS-GK25
Korkeusjärjestelmä: N2000

Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.

Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden asiakkuusjohtaja on päätöksellä (4§/1.6.2017) siirtänyt hallintosäännön 16 luvun 8 § 2 momentin 7 kohdan toimivallan hyväksyä kaavoja varten valmistetut pohjakartat kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden kaupungingeodeetille sekä kartat ja paikkatiedot -yksikön päällikölle.

Lisätiedot

Merja Kyyrö, vastaava kartoittaja, puhelin: 310 31911

merja.kyyro@hel.fi

Timo Tolkki, yksikön päällikkö, puhelin: 310 31883

timo.tolkki@hel.fi

Nimistötoimikunta 13.10.2021 § 67

Nimistötoimikunta jatkoi asian käsittelyä edellisessä kokouksessa käydyn keskustelun pohjalta.

Nimistötoimikunta päätti esittää Suvilahden tapahtumakorttelin alueelle seuraavaa nimeä:

Kaasutehtaankenttä – Gasverksplanen

(tapahtumakenttä; urheilu- ja virkistyspalvelujen alue, asemakaavamerkintä VU)

Perustelu: Liitynnäinen, Kaasutehtaankadun mukaan.

15.09.2021 Pöydälle

Lisätiedot

Johanna Lehtonen, nimistönsuunnittelija, puhelin: 310 37386

johanna.lehtonen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 27.04.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi