Valtuustoaloite, Kauppatorin kauppiaiden ja asiakkaiden pysäköintimahdollisuuksia parannettava

HEL 2020-012449
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 119 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Otto Meren ym. valtuustoaloitteesta Kauppatorin kauppiaiden ja asiakkaiden pysäköintimahdollisuuksien parantamiseksi

Kaupunkiympäristölautakunta

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi 13.12.2016 Kauppatorin alueen suunnitteluperiaatteet jatkosuunnittelun pohjaksi. Lisäksi päätöksessä todettiin, että kehittämisessä on otettava huomioon Suomenlinnassa asuvien tarpeet.

Suunnitteluperiaatteissa todetaan, että torin yhteyttä mereen vahvistetaan näkö- ja kulkuesteitä poistamalla sekä näkymiä säilyttämällä. Rantamuuria myötäilevää kävelyreittiä ja rannan oleskelupaikkoja parannetaan. Ydinalueilta poistetaan niille soveltumattomat toiminnot, kuten pysäköinti. Vanhan Kauppahallin asiakasvirtoja lisätään laajentamalla torikaupan painopistettä Lyypekinlaiturille. Suunnitteluperiaatteissa todetaan myöskin, että alueelle syntyneitä kehittämisideoita testataan esimerkiksi kesäkauden ajan ennen kuin suunnitelmasta tehdään asemakaava.

Kauppatorin asemakaavoitus on tullut vireille 3.4.2018. Kaavaehdotus on tarkoitus laatia vuoden 2021 aikana.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi 5.6.2018 Kauppatorin ja Lyypekinlaiturin pysäköintikokeilun. Kokeilussa Kauppatorilta Keisariluodonlaiturilta poistettiin 39 autopaikkaa, jolloin laiturille jäi 24 pysäköintipaikkaa (maksullisia asiointipysäköintipaikkoja). Kesällä 2018 tehdyn pysäköinnin seurantatutkimuksen mukaan (paikkojen vähentämisen jälkeen) käyttöaste oli 72 % - 100 %. Vastaava luku vuoden 2019 kesällä oli 95 % - 113 %.

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti 1.11.2019 kauppatorin ja Lyypekinlaiturin pysäköintijärjestelyistä sekä Biennaalin liikennejärjestelyistä Lyypekinlaiturilla. Päätöksessä Kauppatorin pysäköintipaikat siirrettiin lähemmäksi Pohjoisesplanadia. Pysäköintipaikkojen määrää lisättiin kolmella asiointipysäköintipaikalla ja yhdellä liikuntaesteisten pysäköintipaikalla. Pysäköintipaikkojen kokonaismäärä on näin ollen 28 kpl.

Kauppatorin huolto perustuu syväkeräysastioihin, jotka sijaitsevat Keisariluodonlaiturilla. Ajoyhteys keräysastioille on torialueen kautta ja samaa ajoyhteyttä käytetään pysäköintipaikoille ajoon ja Suomenlinnan lautalle ajoon. Huoltojärjestelyihin ei pysäköinnin siirron yhteydessä ole tehty muutoksia.

Valtuustoaloitteessa esitetään Kauppatorin pysäköintimahdollisuuksien parantamista asiakkaiden näkökulmasta. Pysäköintipaikkojen lisääminen vähentäisi torikauppiaille varattua tilaa, josta normaalina kesäaikana on ollut pulaa.

Kauppatorin kauppiaille on myönnetty yrityspysäköintitunnus. Lähimmät yrityspysäköintitunnuksella oikeuttavat pysäköintipaikat ovat Helenankadulla.

Koronakriisin aikana liikennemäärät ovat jossain määrin vähentyneet. Myös pysäköintipaikkojen saatavuus on helpottunut. Kauppatorin läheisyydessä toimii myös Kluuvin pysäköintilaitos (Fabianinkatu 27 sisään- ja ulosajo), joka palvelee Kauppatorin alueen asiointipysäköintiä. Tämän lisäksi kohtuullisen kävelyetäisyyden päässä ovat Kasarmitorin sekä Tähtitorninvuoren pysäköintilaitokset. Kaupungin tavoitteena on edistää ydinkeskustan alueella maanalaista pysäköintiä, koska se parantaa kaupunkiympäristön laatua ja vapauttaa tilaa muille toiminnoille esimerkiksi asioinnille ja oleskelulle.

Edellä olevaan ja poikkeusolosuhteisiin viitaten, ei ole tarkoituksenmukaista lisätä Kauppatorille pysäköintipaikkoja.

Kaavan laadinnan yhteydessä 2021 tutkitaan mahdollisuutta lisätä Kauppatoriin läheisyydessä pysäköintipaikkoja yrittäjille ja lyhytaikaisia paikkoja asiakkaille.

Käsittely

Kaupunkiympäristölautakunta päätti käsitellä toimialajohtajan neljännen esityksen kokouksen kolmantena asiana.

Vastaehdotus:
Sirpa Asko-Seljavaara: Kaavan laadinnan yhteydessä 2021 tutkitaan mahdollisuutta lisätä Kauppatoriin läheisyydessä pysäköintipaikkoja yrittäjille ja lyhytaikaisia paikkoja asiakkaille.

Kannattaja: Risto Rautava

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Sirpa Asko-Seljavaaran vastaehdotuksen.

Kaupunkiympäristölautakunta antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi 13.12.2016 Kauppatorin alueen suunnitteluperiaatteet jatkosuunnittelun pohjaksi. Lisäksi päätöksessä todettiin, että kehittämisessä on otettava huomioon Suomenlinnassa asuvien tarpeet.

Suunnitteluperiaatteissa todetaan, että torin yhteyttä mereen vahvistetaan näkö- ja kulkuesteitä poistamalla sekä näkymiä säilyttämällä. Rantamuuria myötäilevää kävelyreittiä ja rannan oleskelupaikkoja parannetaan. Ydinalueilta poistetaan niille soveltumattomat toiminnot, kuten pysäköinti. Vanhan Kauppahallin asiakasvirtoja lisätään laajentamalla torikaupan painopistettä Lyypekinlaiturille. Suunnitteluperiaatteissa todetaan myöskin, että alueelle syntyneitä kehittämisideoita testataan esimerkiksi kesäkauden ajan ennen kuin suunnitelmasta tehdään asemakaava.

Kauppatorin asemakaavoitus on tullut vireille 3.4.2018. Kaavaehdotus on tarkoitus laatia vuoden 2021 aikana.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi 5.6.2018 Kauppatorin ja Lyypekinlaiturin pysäköintikokeilun. Kokeilussa Kauppatorilta Keisariluodonlaiturilta poistettiin 39 autopaikkaa, jolloin laiturille jäi 24 pysäköintipaikkaa (maksullisia asiointipysäköintipaikkoja). Kesällä 2018 tehdyn pysäköinnin seurantatutkimuksen mukaan (paikkojen vähentämisen jälkeen) käyttöaste oli 72 % - 100 %. Vastaava luku vuoden 2019 kesällä oli 95 % - 113 %.

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti 1.11.2019 kauppatorin ja Lyypekinlaiturin pysäköintijärjestelyistä sekä Biennaalin liikennejärjestelyistä Lyypekinlaiturilla. Päätöksessä Kauppatorin pysäköintipaikat siirrettiin lähemmäksi Pohjoisesplanadia. Pysäköintipaikkojen määrää lisättiin kolmella asiointipysäköintipaikalla ja yhdellä liikuntaesteisten pysäköintipaikalla. Pysäköintipaikkojen kokonaismäärä on näin ollen 28 kpl.

Kauppatorin huolto perustuu syväkeräysastioihin, jotka sijaitsevat Keisariluodonlaiturilla. Ajoyhteys keräysastioille on torialueen kautta ja samaa ajoyhteyttä käytetään pysäköintipaikoille ajoon ja Suomenlinnan lautalle ajoon. Huoltojärjestelyihin ei pysäköinnin siirron yhteydessä ole tehty muutoksia.

Valtuustoaloitteessa esitetään Kauppatorin pysäköintimahdollisuuksien parantamista asiakkaiden näkökulmasta. Pysäköintipaikkojen lisääminen vähentäisi torikauppiaille varattua tilaa, josta normaalina kesäaikana on ollut pulaa.

Kauppatorin kauppiaille on myönnetty yrityspysäköintitunnus. Lähimmät yrityspysäköintitunnuksella oikeuttavat pysäköintipaikat ovat Helenankadulla.

Koronakriisin aikana liikennemäärät ovat jossain määrin vähentyneet. Myös pysäköintipaikkojen saatavuus on helpottunut. Kauppatorin läheisyydessä toimii myös Kluuvin pysäköintilaitos (Fabianinkatu 27 sisään- ja ulosajo), joka palvelee Kauppatorin alueen asiointipysäköintiä. Tämän lisäksi kohtuullisen kävelyetäisyyden päässä ovat Kasarmitorin sekä Tähtitorninvuoren pysäköintilaitokset. Kaupungin tavoitteena on edistää ydinkeskustan alueella maanalaista pysäköintiä, koska se parantaa kaupunkiympäristön laatua ja vapauttaa tilaa muille toiminnoille esimerkiksi asioinnille ja oleskelulle.

Edellä olevaan ja poikkeusolosuhteisiin viitaten, ei ole tarkoituksenmukaista lisätä Kauppatorille pysäköintipaikkoja.

Sulje

Valtuustoaloite

Valtuutettu Otto Meri ja 5 muuta valtuutettua ovat tehneet 11.11.2020 seuraavan valtuustoaloitteen:

"Kauppatorin kauppiaiden ja asiakkaiden pysäköintimahdollisuuksia parannettava

Helsingin Kauppatori on Helsingin sydän. Liikennejärjestelyiden muutosten seurauksena Kauppatorin huollon järjestämien on vaikeutunut merkittävällä tavalla. Lisäksi asiakaspaikkojen vähentäminen on vaikuttanut kauppatorin asiakasmääriin. Koronakriisin seurauksena Kauppatorin kävijämäärät ovat merkittävällä tavalla vähentyneet. Tämän seurauksena kauppiaiden ja koko Kauppatorin tulevaisuuden näkökulmasta olisi tärkeää huolehtia siitä, että alueelle on mahdollista saapua turvallisesti myös omalla autolla. Tällä hetkellä jo pelkästään Kauppatorin kauppiaiden on vaikea pysäköidä alueelle laillisesti vähennettyjen pysäköintipaikkojen takia. Lisäksi Pohjoisesplanadilta käännyettäessä kanttari on niin korkea, että autojen pohjat vaurioituvat helposti. Kauppatorin alueen pysäköintijärjestelyt ovat kokonaisuutena ottaen heikentyneet siinä määrin, että tilanne on vaikeutunut merkittävästi kaikkien osapuolten näkökulmasta. Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Kauppatorin alueen pysäköintimahdollisuuksia parannetaan niin kauppiaiden kuin asiakkaiden näkökulmasta."

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 5.4.2021 mennessä.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunta 09.03.2021 § 115

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 23.03.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Pekka Nikulainen, liikenneinsinööri: 09 310 37122

pekka.nikulainen@hel.fi