Konsernitilin liittymisdokumenttien allekirjoittaminen, kaupunginkanslia

HEL 2020-012672
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 87

Kaupungin konsernitiliin liittymisdokumenttien allekirjoitusoikeudet

Rahoitusjohtaja

Päätös

Rahoitusjohtaja päätti oikeuttaa rahoituspäällikön kaupungin puolesta allekirjoittamaan kaupungin konsernitilin tilisopimukset. Muiden kuin kaupungin kokonaan omistamien tai muutoin kokonaan määräysvallassa olevien tytäryhteisöjen ja tytärsäätiöiden konsernitilijärjestelmään liittymistä sekä konsernitilijärjestelmän sisäisiä limiittejä koskevien sopimusten osalta asiasta tulee ensin olla rahoitusjohtajan päätös.

Päätöksen perustelut

Hallintosäännön 12. luvun 4 § mukaisesti, että ellei rahoitusjohtaja ole määrännyt tehtävää muulle viranhaltijalle, rahoitusjohtaja päättää muiden kuin kaupungin kokonaan omistamien tai muutoin kokonaan määräysvallassa olevien tytär- ja konserniyhteisöjen liittymisestä konsernitilijärjestelmään sekä konsernitilijärjestelmän sisäisistä limiiteistä.

Lisäksi rahoitusjohtaja merkitsee päätöspöytäkirjaansa jälkikäteen tiedon kaupungin kokonaan omistamien tai muutoin kokonaan määräysvallassa olevien tytär- ja konserniyhteisöjen liittymisestä konsernitilijärjestelmään.

Käytännön toiminnan järjestämisen näkökulmasta on tarkoituksenmukaista, että rahoitusyksikön päällikkö allekirjoittaa kaupungin puolesta asiaa koskevat tilisopimukset.

Päätös tullut nähtäväksi 19.11.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Merja Kankaansivu, rahoitussihteeri, puhelin: 36345

merja.kankaansivu@hel.fi

Päättäjä

Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja
Matti Malinen
talousarviopäällikkö