Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, projektiavustushakemus vuodelle 2020, Pikkis Soi -ryhmä

HEL 2020-012921
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 27 §

Pikkis soi -ryhmän projektiavustushakemus vuodelle 2020

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto ei myöntänyt ryhmälle Pikkis soi projektiavustusta 3.8.2020 alkavaksi suunniteltuun Pikkiksen muusikot -projektiin.

Hylkäysperuste: hakemus on puutteellinen

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli suunnittelija Virpi Talasmäki.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Projektiavustus on kertaluontoinen nuorisotoiminnalliselle hankkeelle myönnettävä avustus, joka tähtää nuorten osallistamiseen ja sosiaaliseen vahvistamiseen. Projektiavustusta myönnetään varhaisnuoriso- ja nuorisoyhdistyksille ja nuorten ryhmille nuorisotyöllisten hankkeiden toteuttamiseen. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö 1.11.2018)

Pikkiksen muusikot on hanke, jonka tavoitteina on monin eri tavoin edistää alueen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ja tukea alueen asukkaiden yhteisöllisyyttä. Pikkis soi -ryhmä suunnittelee hyödyntävänsä alueella tyhjänä olevaa kerhotilaa järjestämällä tilassa erityisesti lapsille ja nuorille suunnattua musiikkitoimintaa. Ryhmään kuuluu kolme jäsentä, jotka mm. opettaisivat osallistujia eri instrumenttien soittamisessa ja ohjaisivat bänditoiminnassa.

Hakijaan on oltu yhteydessä ensimmäisen kerran kesäkuussa. Keskusteluissa käytiin läpi nuorisojaoston avustusten mahdollisuuksia ja sovittiin hakijan täydentävän hakemustaan projektin suunnitelmien edetessä mm. tarkemmalla talousarviolla ja projektisuunnitelmalla. Hakemukseen on pyydetty tilannetietoa ja päivitystä uudelleen lokakuussa. Hakija ei ole päivittänyt hakemusta tarvittavilla tiedoilla tai liitteillä.

Pikkis soi hakee 27.5.2020 saapuneella hakemuksellaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaostolta 5 000 euron projektiavustusta Pikkiksen muusikot -projektin käynnistämisestä aiheutuviin kuluihin.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo periaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. (Kaupunginvaltuusto 11.4.2018, § 77 luku 17, § 1)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan Helsingin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin omaa palvelutarjontaa. Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskuntaa sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiviinen toimija. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.2.2018, § 28)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti nuorisojaosto tekee päätöksen yli 3 000 euron projektiavustuksista. (Nuorisojaosto 18.10.2018, § 23)

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 14.12.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

nuorisoasiainjohtaja
Mikko Vatka

Lisätietojen antaja

Virpi Talasmäki, suunnittelija, puhelin: 09 310 89132

virpi.talasmaki@hel.fi