Ylitysoikeus, vuoden 2021 talousarvio, eräät määrärahat vuodelta 2020, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2020-013665
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 3 §

Kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kaupunkiympäristön toimialan eräiden vuoden 2020 talousarvioon merkittyjen määrärahojen ylitysoikeudeksi vuodelle 2021

Kaupunkiympäristölautakunta

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että vuodelta 2020 käyttämättä jääneistä investointimäärärahoista saadaan käyttää 43 891 000 euroa vuoden 2021 talousarvion ylitysoikeutena.

Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että kaupunkiympäristön toimialalle myönnettäisiin käyttötalouden talousarviokohtaan 31001 Kaupunkirakenne, avustukset asuintalojen hissien rakentamiseen, 283 500 euroa ylitysoikeutena vuodelle 2021.

Esitetyt ylitysoikeusmäärärahatarpeet tarkentuvat tilinpäätöksen yhteydessä tammikuussa 2021. Tilinpäätösvaiheessa tehtävät alakohtien väliset määrärahasiirrot tullevat pienentämään lopullisia siirtotarpeita.

Kokonaisylitystarve 44 174 500 euroa on esitetty määrärahakohtaisesti liitteessä 1.

Esitys on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Vuonna 2020 aloitettuja hankkeita on kesken ja ne jatkuvat vuonna 2021.

Ylitystarpeet yhteensä 44 174 500 euroa talousarviokohtaisesti:

Ta-kohta   euroa
8 01 Kiinteä omaisuus    11 741 000
8 01 01 Kiinteistöjen ja kiinteistöjen hallintaan oikeuttavien osakkeiden ostot ja lunastukset sekä kaavoituskorvaukset kylkn käytettäväksi        650 000  *)
8 01 03 01 Esirakentaminen, täyttötyöt ja rakentamiskelpoiseksi saattaminen kylkn käytettäväksi      4 000 000 **)
8 01 03 02 Täydennysrakennuskorvaukset ja korvausinvestoinnit, kylk:n käytettäväksi (vuonna 2021 ta-kohdassa 8 01 01)      7 091 000  ***) 
Ta-kohta   euroa
802 Rakennukset   14 000 000
8 02 01 Uudis- ja lisärakennushankkeet kylkn käytettäväksi     7 800 000
8 02 02 Korjaushankkeet kylkn käytettäväksi    6 000 000
8 02 03 Kaupunkikorttelien kehittäminen khn käytettäväksi       200 000

 

Ta-kohta   euroa
8 03 Kadut ja liikenneväylät   11 100 000
8 03 02 Projektialueiden kadut khn käytettäväksi   10 400 000
8 03 03 Yhteishankkeet Väyläviraston kanssa khn käytettäväksi        700 000
Ta-kohta   euroa
8 04 Puistot ja liikunta-alueet     2 300 000
8 04 01 Puistot ja liikunta-alueet kylkn käytettäväksi        700 000
8 04 02 Projektalueen puistot ja liikunta-alueet khn käytettäväksi     1 600 000
Ta-kohta   euroa
 8 05 03 Kaupunkiympäristön toimiala, irtaimen omaisuuden perushankinta      3 800 000
8 05 03 02 Tietotekniikkahankinnat     2 500 000
8 05 03 03 Muut hankinnat     1 300 000
 
Ta-kohta   euroa
8 07 Muu pääomatalous        950 000
8 07 01 Lähiörahasto khn käytettäväksi        950 000
 3 10 01 Avustukset asuintalojen hissien rakentamiseen         283 500

8 01 Kiinteä omaisuus

8 01 01 Kiinteistöjen ja kiinteistöjen hallintaan oikeuttavien osakkeiden ostot ja lunastukset sekä kaavoituskorvaukset kaupunkiympäristölautakunnan käytettäväksi

Määrärahoja jää käyttämättä jonkin verran kauppaneuvottelujen viivästymisestä johtuen.

*) Tähän ta-kohtaan esitetään siirrettäväksi ylitysoikeutta ta-kohdan 8 01 03 02 käyttämättä jäävästä määrärahasta 4 300 000 euroa.

8 01 03 01 Esirakentaminen, täyttötyöt ja rakentamiskelpoiseksi saattaminen kaupunkiympäristölautakunnan käytettäväksi

Määrärahaa jää käyttämättä 4 000 000 euroa, mm. Hakaniemen huoltopihan esirakentamisen viivästymisestä johtuen. Lisäksi Fallkullan kiilan esirakentamisurakka jatkuu vuonna 2021.

**) Tähän ta-kohtaan esitetään siirrettäväksi ylitysoikeutta ta-kohdan 8 01 03 02 käyttämättä jäävästä määrärahasta 2 791 000 euroa.

8 01 03 02 Täydennysrakennuskorvaukset ja korvausinvestoinnit, kaupunkiympäristölautakunnan käyttöön

Määrärahoja jää käyttämättä. Taloyhtiöiden päätöksenteon vaikeutuminen pandemian seurauksena ja pandemian kaupungille aiheuttamat lisätyöt ovat lykänneet saavutettujen neuvottelutulosten päätösten tekemistä ja toimeenpanoa myös kaupungin osalta.

***) Ta-kohta 8 01 03 02 yhdistetään vuonna 2021 talousarviokohtaan 8 01 01. Käyttämässä jäävästä määrärahasta 7 091 000 euroa, esitetään 4 300 000 euroa siirrettäväksi ta-kohdan 8 01 01 vuoden 2021 ylitysoikeuteen ja loppu 2 791 000 euroa ta-kohdan 8 01 03 01 vuoden 2021 ylitysoikeuteen.

8 02 Rakennukset

TA-kohdalle 8 02 Rakennukset osoitettua määrärahaa jää käyttämättä seuraavilta talousarvion alakohdilta

8 02 01 Uudis- ja lisärakennushankkeet kaupunkiympäristölautakunnan käytettäväksi

TA-alakohdalle 8 02 01 02 Kasvatus- ja koulutustoimialan uudis- ja lisärakennushankkeisiin osoitettu käyttämättä jäävä määräraha on siirtyvää investointirahoitusta, joka tarvitaan vuonna 2020 valmistuneen lasten päiväkoti Lasten Kartanon uudisrakennushankkeen takuuaikaisiin velvoitteisiin ja eräisiin hankkeisiin, joiden laskutus on myöhentynyt ja hankkeet jatkuvat vuonna 2021.

8 02 02 Korjaushankkeet kaupunkiympäristölautakunnan käytettäväksi

TA-alakohdalle 8 02 02 02 Kasvatus- ja koulutustoimialan korjaushankkeisiin osoitettu määräraha jää käyttämättä, koska Aleksis Kiven peruskoulun korjaushankkeen vuoden 2020 laskutus on pienempi kuin talousarviossa on ilmoitettu. Hankkeen rakentamisvaihe on aikataulussa.

TA-alakohdalle 8 02 02 06 Muut korjausrakennushankkeet osoitettu määräraha jää käyttämättä, koska Helsingin työterveyden sisäilmakorjaushanke on viivästynyt koronaepidemian vuoksi ja tästä johtuen hankkeen laskutus on pienempi kuin talousarviossa on ilmoitettu. Lisäksi ”Energiatehokkuusinvestoinnit aurinkosähköön”-hankkeen vuoden 2020 laskutus on pienempi kuin talousarviossa on ilmoitettu. Aurinkosähköhankkeiden suunnittelu ja yhteensovitus veivät enemmän aikaa kuin oli arvioitu. Ennusteen mukaan kuluvana vuonna saadaan 2-3 miljoonalla eurolla käyntiin hankkeita, jotka jatkuvat vuodelle 2021.

8 02 03 Kaupungintalokorttelien kehittäminen kaupunginhallituksen käytettäväksi

TA- kohdan 8 02 03 Kaupungintalokorttelien kehittämisen määrärahaa jää käyttämättä, koska Kaupungintalokorttelien kehittämishanke on pääosin saatu valmiiksi vuonna 2019, eräitä pieniä hankkeita on ollut käynnissä vielä vuonna 2020 ja ainoastaan julkisivun valaistushanke jatkuu vuodelle 2021. Hankkeen määräraha tarve on 200 000 euroa ja se siirretään ylitysoikeutena vuodelle 2021

8 03 Kadut ja ja liikenneväylät

8 03 02 Projektialueiden kadut kaupunginhallituksen käytettäväksi

TA-kohdan 8 03 02 01 Kamppi-Töölönlahti määrärahaa jää käyttämättä. Töölönlahden tulva-suojeluhankkeen vesiluvan jatkosta valitettiin, eikä urakkaa voitu käynnistää suunnitellusti vuonna 2020.

TA-kohdan 8 03 02 05 Pasilan määrärahaa jää käyttämättä. Raitiotielinja 9 jatkon urakka jatkuu vuonna 2021. Veturitien rakentaminen Höyrykadulta Hakamäentielle siirtyi alkavaksi keväällä 2021.

TA-kohdan 8 03 02 08 Uudet projektialueet ja muu täydennysrakentaminen määrärahaa jää käyttämättä hankkeiden viivästymisestä johtuen.

TA-kohdan 8 03 02 09 Malmi määrärahaa jää käyttämättä Malmin lentokenttäalueen lentotoiminnan jatkumisesta ja tästä seuranneesta hankkeiden viivästymisestä johtuen.

8 03 03 Yhteishankkeet Väyläviraston kanssa kaupunginhallituksen käytettäväksi

Väyläviraston yhteishankkeissa määrärahaa jää käyttämättä, koska yhteishankkeiden suunnittelun käynnistyminen on viivästynyt.

8 04 Puistot ja liikunta-alueet

TA-kohdan 8 04 02 02 Liikuntapaikat ja ulkoilualueet määrärahaa jää käyttämättä. Töölön kentän 1 urakka jatkuu vuonna 2021, ja Johanneksen puiston tekojääradan urakka siirtyi alkavaksi vuonna 2021.

TA-kohdan 8 04 02 02 Länsisataman puistot määrärahaa jää käyttämättä. Siirtyvä investointimääräraha käytetään vuonna 2020 alkaneeseen Saukonpaadenpuiston rakentamiseen.

TA-kohdan 8 04 02 05 Pasilan puistot määrärahaa jää käyttämättä hankkeiden viivästymisestä johtuen.

TA-kohdan 8 04 02 09 Malmin puistot määrärahaa jää käyttämättä hankkeiden viivästymisestä johtuen.

8 05 03 Irtaimen omaisuuden perushankinta kaupunkiympäristölautakunnan käytettäväksi

TA-alakohdan 8 05 03 02 Tietotekniikkahankkeiden määrärahoista tietotekniikkahankintojen osalta jää käyttämättä 2 500 000 euroa tietojärjestelmähankkeiden viivästymisien ja käynnistymisien esteistä johtuen, projektien vetämiseen vaadittavien resurssien puutteista, toimittajien toimituskyvykkyyksiin liittyvistä haasteista ja lainsäädäntöön liittyneiden kasvaneiden vaateiden vuoksi.

Merkittäviä projektien käynnistymiseen liittyviä viiveitä on aiheutunut lainsäädäntöön liittyvistä uusista vaikutustenarvioinnin ja saavutettavuuden -prosesseista, jotka on toteutettava ennen hankinnan käynnistämistä. Myös itse hankintojen valmisteluun ja kilpailutukseen kuluvaa aikaa ei ole riittävästi osattu ennakoida ja itse toteutustyö on käynnistynyt budjettivuoden 2. tai 3. kvartaalilla, näistä suurimpina mm. asumiseen liittyvät projektit, Asuntopalveluiden järjestelmähanke ja Hitas-järjestelmän uusimisen projekti. Ympäristönsuojelun tietojärjestelmän uudistamisen projektiin liittyvä toimittajakartoitus viivästyi kaupunkitasoisesta sanktiosta johtuen.

Resurssipuutteista johtuen käynnistymättä jäivät isoimpina kokonaisuuksina Älykäs kaupunkiopastaminen-, Pysäköinninvalvonnan toiminnanohjausjärjestelmän uudistamisen, Vihdintien bulevardihankkeen alustan-, ja Älyliikenteen kehittämisprojektit.

TA-alakohdan 8 05 03 02 Muun irtaimen osalta 1 300 000 euroa. Käyttämättä jää pysäköintilippuautomaattien uusimisen pienemmät kustannukset kuin mitä oli varattu, 200 000 euroa. Muuttoon liittyvät AV-hankinnat sekä IT-hankinnat joiden hankinnan viivästyminen, johtuen aikataulumuutoksista sekä resurssien vähyydestä 550 000 euroa (Cave-tila ja ovenpielinäytöt sekä työpiste-tilatietojen ja sensorien sekä järjestelmien hankinta). Lisäksi toimialan muuton tiettyjen kalustehankintojen (mm. mikrofilmilaatikot, kuivauskaapit, valaisimet, neuvottelupöydät) viivästyminen 550 000 euroa.

8 07 Muu pääomatalous

TA-kohta 8 07 01 Lähiörahastosta rahoitettavat hankkeet, kaupunginhallituksen käytettäväksi. Hankkeiden toteutus on myöhässä mm. markkinaoikeuteen tehdyn valituksen vuoksi. Siirrettävällä määrärahalla jatketaan leikkipuisto Lohikäärmeen peruskorjausta sekä aloitetaan leikkipuisto Kotinummen ja Malminkartanon kuntoportaiden uusiminen.

3 10 01 Kaupunkirakenne, Avustukset asuintalojen hissien rakentamiseen

Ta-kohdalle 3 10 01, Avustukset asuintalojen hissien rakentamiseen, on vuodelle 2020 myönnetty määrärahaa 1 600 000 euroa. Asuntopalvelut-yksikön yhtiöiltä saamista ennakkotiedoista poiketen oli hissiavustuksen toteuma vuonna 2020 kuitenkin 484 700 euroa. Avustuksella toteutettiin 19 hissiä. Vuoden 2020 varatuista avustusmäärärahoista jäi käyttämättä 1 115 300 euroa. Toteutuneiden hankkeiden lisäksi asuntopalvelut-yksiköllä on tiedossa 179 900 euron arvosta hissiprojekteja (yhteensä 6 hissiä), joiden piti valmistua vuoden 2020 aikana. Hankkeiden loppuselvitykset eivät kuitenkaan ennättäneet valmistua ajoissa, joten näiden hankkeiden avustustarve siirtyy vuodelle 2021.

Vuodelle 2021 kaupungin hissiavustukseen talousarviossa varattu määräraha on yhteensä 800 000 euroa. Vuonna 2021 tulee alustavan ennusteen mukaan valmistumaan noin 30 hissiä, joihin tarvittava hissiavustusmääräraha on arviolta yhteensä 903 600 euroa, mikä ylittää hissiavustuksiin vuonna 2021 varatun määrärahan 103 600 eurolla. Lisäksi jälkiasennettavien hissien kokonaismäärää kasvattavat kuluvalta vuodelta siirtyvät hankkeet. Edellä mainituin perustein on tarpeellista saada hankkeista, joiden piti valmistua vuonna 2020, käyttämättä jäänyt määräraha 179 900 euroa sekä vuoden 2021 ennusteen perusteella arvioidun määrärahan ylityksen verran eli 103 600 euroa, yhteensä 283 500 euroa ylitysoikeudeksi vuodelle 2021, jolloin määräraha vuodelle 2021 on ylitysoikeuksineen 1 083 500 euroa.

Kaupunginhallitus on 23.10.2000 päättänyt kaupungin hissiavustuksen jakoperusteista ja myöntämismenettelystä (§1360). Hissiavustus on kaupungin oma avustus, jolla rahoitetaan 10 % jälkiasennetun hissin rakentamisesta aiheutuvista välittömistä kustannuksista silloin, kun Ara on myöntänyt 45 % avustuksen. ARAn päätökset ovat voimassa myöntämisvuoden ja seuraavat kaksi täyttä kalenterivuotta (eli vuoden 2021 avustuspäätökset ovat voimassa vuosina 2021– 2023). Jälkiasennushissien avulla parannetaan asuntokannan laatutasoa ja edistetään asuintalojen esteettömyyttä sekä mm. ikäihmisten selviytymistä pidempään omassa kodissaan.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 14.01.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Pekka Tirkkonen, suunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 36637

pekka.tirkkonen@hel.fi

Tuula Pipinen, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37269

tuula.pipinen@hel.fi

Mårten Lindholm, vs. yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 31831

marten.lindholm@hel.fi

Aniko Patrakka, hankeohjelmoija, puhelin: 09 310 32672

aniko.patrakka@hel.fi

Marjo Tapana, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 34222

marjo.tapana@hel.fi