Puistosuunnitelma, Laajasalo, Kruunuvuorenrannan liikuntapuisto, nro VIO 6037

HEL 2020-013737
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 36 §

Kruunuvuorenrannan liikuntapuisto, puistosuunnitelman hyväksyminen, Laajasalo

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä Kruunuvuorenrannan liikuntapuiston puistosuunnitelman nro VIO 6037/1.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli projektinjohtaja Sari Knuuti. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Lähtökohdat ja tavoitteet

Kruunuvuorenrannan liikuntapuisto sijaitsee Laajasalon (49.) kaupunginosassa, osa-alueella Kruunuvuorenranta. Alue on voimassa olevassa asemakaavassa nro 12618 puisto (VP) merkinnällä. VP-alueelle on rajattu ohjeellisia alueen osia liikuntapaikoille ja urheilukentille (lip), skeitille (ske) ja leikkipaikalle (le). Puiston pinta-ala on 28 492 m².

Kruunuvuorenrannan liikuntapuisto sijaitsee keskeisellä paikalla tiivistyvän Kruunuvuorenrannan uusien asuinalueiden ja Kaivoskallion lähivirkistysalueen välissä. Puisto rajautuu etelässä Kaivoshuvilankujaan, lännessä Kaivossepänkujaan ja pohjoisessa Hopeakaivoksentiehen. Idässä puisto rajautuu Kaivoskallion lähivirkistysalueeseen.

Suuri osa puistosta on entisten öljysatamatoimintojen jäljiltä murske / louhekenttää. Puiston länsilaidalla on kuitenkin myös männikköinen kumpare, joka on pieni osa laajasta arvokkaasta metsäluonnon monimuotoisuuskohteesta Laajasalon Stansvik−Tullisaari. Kallioisella metsäkumpareella ei ole havaittu arvokkaita tai uhanalaisia lajeja. Metsikkö on asemakaavassa osoitettu osittain säilytettäväksi maisemallisten arvojen vuoksi. Lisäksi puistossa on väliaikaiseksi tarkoitettu, vuonna 2015 rakennettu hulevesiuoma, mikä Kruunuvuorenrannan lepakkoselvityksen 2017 mukaan on osoittautunut hyväksi saalistusalueeksi lähiympäristön lepakoille. Uoma on alkanut kasvittua. Itse puisto ei ole lepakkoaluetta, mutta sen itälaitaa sivuaa Tahvonlahdenniemen ja Stansvikin ls-alueen arvokas lepakkoalue. Puiston alueella ole havaittu harvinaisia eikä uhanalaisia eläin- tai kasvilajeja eikä luontotyyppejä.

Suunnitelma

Puisto on suunniteltu yhteistyössä Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan Liikunnan kanssa.

Puistosuunnitelmassa (suunnitelmapiirustukset nrot
6037/1-2 (liitteet 2 ja 3) on suunniteltu toimintoja kaikille ikäryhmille ja eri kuntoisille liikkujille. Erityisesti on panostettu nuorisoa houkutteleviin toimintoihin. Lisäksi on runsaasti mahdollisuuksia oleskeluun ja kohtaamiseen.

Puiston toiminnot on sijoitettu pääosin nykyisille murskepintaisille alueille, jotta alueen itäpuoleinen metsä voidaan säilyttää lähes kokonaisuudessaan. Alueelta poistetaan puita mm. jalkapallokentän ja kaakkois-luoteissuuntaisen pääreitin kohdalta. Asemakaavassa säilytettäväksi osoitettu, Metsoverkostoon kuuluva metsäkumpare säilytetään asemakaavassa esitettyä rajausta laajemmin. Se säilyy luonnonmukaisena kalliometsikkönä. Poistettavat puustoalueet on esitetty suunnitelmassa. Puistoon istutetaan reilusti yli 100 uutta puuta.

Koska väliaikaiseksi tarkoitettu hulevesiuoma tarjoaa ravintoa lepakoille, on siitä pyritty säilyttämään niin paljon kuin liikuntatoimintojen ja reittien mahtumisen puolesta on ollut mahdollista. Jalkapallo- ja koripallokenttien kohdalla puiston kaakkoisosassa uoma joudutaan putkittamaan. Avouoman säilyttäminen kenttien kohdalla olisi vaatinut uoman siirtoa ja samalla koillispuolisen metsäalueen pienentämistä tilanpuutteen vuoksi. Metsän säilyttäminen asetettiin etusijalle. Puiston pohjoisosassa hulevesiuoma säilyy. Eteläosaan rakennetaan uusi avoallas. Avouomien rannoille kylvetään monilajista niittyä, mikä houkuttelee hyönteisiä. Kasvillisuus saa kehittyä luonnonmukaisesti. Rantaluiskia ei niitetä.

Liikuntapuiston kuivatus hoidetaan pääosin ohjaamalla vedet hulevesiuomaan tai viherpainanteisiin, jotka ensisijaisesti imeyttävät vedet kasvillisuuden käyttöön.

Puistoon sijoitetaan oleskelu-, kuntoilu- ja pelitoimintoja. Alueen pohjoispäähän rakennetaan petankkikenttä sekä ohjattuun ulkoliikuntaan sopiva kuntoilualue. Lisäksi siellä on tilavaraus kolmelle padel-kentälle.

Puiston eteläosa jakautuu leikki- ja, lähiliikunta-alueisiin sekä tekonurmipintaiseen juniorijalkapallokenttään. Jalkapallokentän materiaali on tekonurmi, jonka täyteaineena käytetään ympäristöystävällistä, esim. sokeriruo’osta valmistettua rouhetta.

Lähiliikunta-alueen pääasiallinen materiaali on betonikiveys lukuun ottamatta betonista skeittialuetta, turvahakepintaista kiipeilypaikkaa sekä oleskelunurmea. Alueelle sijoitetaan kiipeilytelineiden ohella erilaisia tasapainoiluvälineitä, skoottikumpuja ja koripalloon sekä sählyyn sopiva monitoimiareena.

Puistoon sijoitetaan Kruunuvuorenrannan ensimmäinen julkinen leikkipaikka. Pienten lasten leikkialueen ympärille rakennetaan aita ja asennetaan erityisesti pienille lapsille tarkoitettuja välineitä. Viereen rakentuva päiväkoti voi retkeillä siellä, mutta alue on kokoaikaisesti kaikkien asukkaiden käytössä.

Asemakaavassa säilytettäväksi osoitettu metsikköinen kumpare säilytetään. Rakennettavien alueiden kasvilajistossa on huomioitu luonnon monimuotoisuus ja puistoon tulee sekä luonnonmukaisia että intensiivisemmin hoidettuja kasvillisuusalueita. Rakennettavien alueiden pääasiallinen kasvillisuus koostuu erilaisista niittyalueista tai monilajista ja värikkäistä pensasistutuksista sekä tavanomaista monipuolisemmasta puulajistosta. Hulevesiuoman osittain kallioinen ympäristö koostuu ranta- ja kukkaniityistä.

Alueella on luonnontilaisten maakerrosten päällä monin paikoin vanhaa Helsingin sataman täyttöä. Täyttö on lohkareista, ja se tullaan osin poistamaan tai seulomaan esirakentamisen yhteydessä.

Leikkipaikalla ja puistopoluilla valaistus toteutetaan normaaleilla puistovalaisimilla. Lähiliikuntapaikalla ja sen saapumisalueilla on kartiopylväisiin kiinnitettävät kohdevalaisimet. Liikuntakentät valaistaan valonheittimin. Valaisimiin tulee toiminta-alueesta riippuen vuorokaudenaikaan tai käyttöön sidottu himmennys. Valaistus sammutetaan kokonaan kesäajaksi lepakoiden vuoksi.

Alueen eteläpuolelle, Kaivoshuvilankujan katualueelle, rakennetaan pysäköintialue puiston käyttäjien ja viereen rakennettavan päiväkodin tarpeisiin.

Kruunuvuorenrannan liikuntapuisto täyttää esteettömyyden perustason vaatimukset.

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee suunnitelmaselostuksesta nro VIO 6037/1 (liite 1).

Vuorovaikutus

Kruunuvuorenrannan liikuntapuiston puistosuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta.

Puiston suunnitelmaluonnos on ollut esillä 14.3.−4.4.2019 välisen ajan Helsingin kaupungin info- ja näyttelytilassa Laiturissa sekä verkkosivuilla www.hel.fi/suunnitelmat. Lisäksi suunnitelmaa on esitelty asukkaille asukastilassa Kruunuparkki 5:ssa 21.3.2019 klo 18-20.

Palautetta saatiin yleisötilaisuuden lisäksi sähköpostilla. Saatu palaute oli pääosin positiivista. Palautteet koskivat enimmäkseen alueelle suunniteltuja ja suunnitelmasta mahdollisesti vielä puuttuneita toimintoja. Puistoon toivottiin monipuolisia liikkumisvaihtoehtoja kaikenikäisille, ikäihmisten huomioimista, liikuntaan kannustavia leikkivälineitä lapsille ja mm. kentän jäädyttämistä, latuja, frisbeegolf-koreja, petankkikenttää ja kuntoilulaitteita. Palaute on huomioitu suunnitelmissa mahdollisuuksien mukaan.

Saadut asukaspalautteet on kirjattu vuorovaikutusmuistioon, joka on liitteenä 4.

Kustannukset ja aikataulu

Puiston pinta-ala on noin 2,85 hehtaaria.

Puistosuunnitelman rakennuskustannukset ovat noin 4,64 milj. euroa (alv. 0 %), eli n. 163 euroa/m².

Puisto on hoitoluokkaa R2 Toimintaviheralue, A3 Maisemaniitty, A4 Avoin alue, M3 Ulkoilu- ja virkistysmetsä, S Suojelualue. Vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat noin 36 000 euroa eli 1,26 euroa/m² (alv. 0 %).

Puiston rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristön toimialan toimintasuunnitelmassa 2021−2023.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 04 01 01 Puistorakentaminen.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 90 § 1-3 momentti.

Kuntalaki 29 §.

Toimivalta

Hallintosäännön 16 luvun 1 § 2 mom. kohdan 11 mukaan kaupunkiympäristölautakunta päättää katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelman hyväksymisestä lukuun ottamatta taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisiä suunnitelmia.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 10.02.2021

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Sari Knuuti, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 23213

sari.knuuti@hel.fi