Avustusten myöntäminen, nuorisopalvelut, toiminta- ja palkkausavustukset vuodelle 2021

HEL 2021-000226
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 14 §

Vuoden 2021 palkkausavustusten käyttö

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päätti, että koronan aiheuttamien rajoitusten johdosta 2021 palkkausavustuksen käyttämättä jääneet osuudet siirretään vuodelle 2022 seuraavasti:

Helsingin Vihreät Nuoret ry sai palkkausavustusta 33 100 euroa vuodelle 2021, jonka lisäksi yhdistyksen vuoden 2020 palkkausavustuksen käyttämättä jäänyt osuus 2 230,69 euroa siirrettiin käytettäväksi vuodelle 2021. Yhdistyksellä oli palkkausavustuksessa hyväksyttäviä menoja yhteensä 34 258,35. Yhdistykselle annetaan oikeus käyttää käyttämättä jäänyt osuus, 1 072,34 euroa, palkkausavustuksessa hyväksyttäviin menoihin vuoden 2022 aikana.

Nuorisojaosto merkitsi tiedoksi, että muut vuonna 2021 palkkausavustusta saaneet yhdistykset ovat muilta osin, paitsi muutama yhdistys vuosikokouspöytäkirjan osalta, toimittaneet avustuksen käytöstä hyväksyttävän selvityksen. Puuttuvat allekirjoitetut vuosikokouspöytäkirjat, joissa vuoden 2021 tilinpäätös käsitellään, tulee toimittaa sähköpostitse 15.8.2022 mennessä kumppanuusyksikölle.

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat suunnittelijat Liisa Remes, Tuulia Saves ja Virpi Talasmäki.

Esteelliset: Vili Saarnio
Esteellisyyden syy: palvelussuhde- ja toimeksiantosuhdejäävi (hallintolain 28.1 § kohta 4)

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto myöntää vuosittain palkkausavustusta helsinkiläisille nuorisopiirijärjestöille tai niihin verrattavissa oleville järjestöille. Edellisen avustuksen käyttö tulee selvittää uuden avustuksen haun yhteydessä. Selvitykseen vaaditaan yhdistyksen toimintakertomus, tuloslaskelma, tase ja tilin- tai toiminnantarkastajan lausunto ko. vuodelta. Saadun avustuksen käytön selvitys on annettava siinäkin tapauksessa, että uutta avustusta ei haeta. Mikäli yhdistys ei anna hyväksyttävää selvitystä saamansa avustuksen käytöstä, peritään myönnetty avustus takaisin. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö)

Valmistelussa on huomioitu vuoden 2021 poikkeukselliset olot, jotka ovat vaikuttaneet nuorisoyhdistysten toimintaan ja talouteen. Poikkeuksellisissa oloissa koko avustusta ei ole välttämättä pystytty käyttämään vuoden aikana. Kun pandemian rajoitukset alkavat väistyä, tarvitaan kuitenkin resursseja toiminnan täysimittaiseen käynnistämiseen ja pandemia vaikutuksista toipumiseen. Käyttämättä jäänyt palkkausavustuksen osuus siirrettiin tälle vuodelle.

Vuonna 2021 palkkausavustusta jaettiin yhteensä 732 700 euroa 19 nuorisopiirijärjestölle tai muulle vastaavalle yhdistykselle.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta sekä hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta. (luku 17, § 4 kohta 3 ja 4)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan avustuksilla rakennetaan demokraattista ja elinvoimaista kaupunkia, edistetään helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä sekä edistetään YK:n Agenda 2030 tavoitteita. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa sekä helsinkiläisten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, tuetaan monipuolista kulttuurin ja vapaa-ajan tarjontaa, parannetaan helsinkiläisten mahdollisuuksia merkitykselliseen elämään sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää toimintaa. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 14.12.2021, § 202)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti nuorisojaosto tekee päätöksen palkkausavustuksista. (Nuorisojaosto 8.12.2020, § 28)

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto 27.05.2021 § 11

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 06.06.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

nuorisoasiainjohtaja
Mikko Vatka

Lisätietojen antaja

Liisa Remes, suunnittelija, puhelin: 09 310 26783

liisa.remes@hel.fi