Vahingonkorvaus, autovaurio, 1.-3.1.2021, Vanhankaupunginlahti, Korpikorpi Pikakuivaus Oy

HEL 2021-000992
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 33

Yksikönjohtajan päätös vahingonkorvausasiassa, autovaurio Vanhankaupunginlahdella

Yksikönjohtaja

Päätös

Yksikönjohtaja päätti hylätä vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksessa todetaan, että hakijan auto oli pysäköitynä 1. – 3.1.2021 välisenä aikana Vanhankaupunginlahden hiekkaparkkipaikalla. Hakijan mukaan hänen autonsa takakulmaan oli osunut kauha tai joku vastaava lumenkolaamisen yhteydessä, koska kyljessä oli iso reikä. Hakijan mukaan kyseinen reikä ei ole voinut tulla mistään muusta kuin kauhasta, koska se on repinyt peltiä isolta alueelta ja muualla ei ole mitään naarmuja.

Hakija on toimittanut 26.1.2021 Helsingin kaupungin kirjaamoon vielä erittelemättömän suuruisen vaatimuksen ajoneuvonsa korjauskustannuksista.

Työyksiköstä saadun selvityksen mukaan Staran työntekijät eivät ole työskennelleet kyseisellä alueella ja kyseisenä ajankohtana. Stara ei ole aiheuttanut auton vauriota, eikä siten ole korvausvelvollinen. Kyseessä voi olla kenen tahansa kadunkäyttäjän aiheuttama vaurio.

Päätös tullut nähtäväksi 08.05.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Ville Alatyppö, yksikönjohtaja, puhelin: 09 310 39943

ville.alatyppo@hel.fi

Päättäjä

Ville Alatyppö
yksikönjohtaja