Pilaantuneen maaperän puhdistaminen, 91-418-1-38, Tattariharju, SEO

HEL 2021-001377
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 29

Suomalaisen Energiaosuuskunnan (SEO) ilmoitus pilaantuneen maaperän puhdistamisesta Malmilla Tattariharjuntien jakeluaseman alueella

Yksikön päällikkö

Päätös

Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikön päällikkö on hyväksynyt SEO:n tekemän ympäristönsuojelulain 136 §:n mukaisen ilmoituksen alla esitetyn mukaisesti.

Ilmoitus

Ilmoituksen tekijä

Suomalainen Energiaosuuskunta (SEO), Viipurintie 11, 15150 Lahti
Y-tunnus: 0276700-2

Yhteyshenkilö: Tuomas Puronen, puhelin +358 408308272, sähköposti tuomas.puronen@seo.fi

Alueen omistaja ja haltija

Alueen omistaa Helsingin kaupunki ja sitä hallinnoi SEO.

Alueen sijainti, koko ja maan käyttö

Ilmoituksessa esitetty alue sijaitsee Helsingin 38. kaupunginosassa (Malmi) osoitteessa Tattariharjuntie (00700, Helsinki). Kiinteistötunnus on 91-418-1-38.

Alue on voimassa olevassa asemakaavassa merkitty erityisalueeksi lumenvastaanottopaikkaa varten (E-1). Helsingin kaupunki valmistelee alueelle asemakaavamuutosta. Ilmoitusalue kuuluu kokonaisuudessaan kaavaehdotusvaiheessa olevaan Nallenrinteen asemakaava-alueeseen, jonne suunnitellaan 2500 asukkaan kerrostalovaltaista asuinaluetta.

Ilmoituksen kohteena on vuosina 1993–2020 käytössä ollut polttonesteiden jakeluasema. Ilmoituksessa kunnostusalue on rajattu sisältämään vain entisen polttonesteiden jakeluaseman jakelulaitteet ja niiden läheisyyden.

Polttonesteiden jakelutoiminta alueella on päättynyt. Alueella on sijainnut viisi maanalaista polttonestesäiliötä sekä mittarikoroke. Maanalaiset säiliöt on poistettu tontilta.

Kohdekiinteistö rajautuu etelä ja itäpuolella tiealueisiin, länsipuolella lumenvastaanottopaikkaan ja pohjoispuolella puistoalueeseen.

Pilaantumisen syy ja ajankohta

Ilmoituksessa ei ole esitetty maaperän pilaantumisen syytä tai arvioitua ajankohtaa.

Alueen aiemmat kunnostukset

Ilmoituksen mukaan alueella ei ole tehty aikaisempia maaperäkunnostuksia tai -tutkimuksia ennen kuin jakeluaseman purkutyöt ovat käynnistyneet loppuvuodesta 2020. Alueen maaperää on tutkittu jakeluaseman purkutyön yhteydessä alkuvuodesta 2021.

Ilmoitusvelvollisuus ja toimivaltainen viranomainen

Ilmoitus koskee pilaantuneen maaperän puhdistamista. Toiminta on ilmoitusvelvollista ympäristönsuojelulain 136 §:n mukaan.

Ympäristöministeriö on päätöksellään VN/5635/2018 siirtänyt Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle toimivallan käsitellä ympäristönsuojelulain mukaiset pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevat ilmoitukset Helsingin kaupungin alueella. Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto on päätöksellään 16.1.2020 (§ 4) siirtänyt tämän toimivallan ympäristöseuranta- ja -valvontayksikön päällikölle.

Asian vireilletulo

Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikkö teki tarkastuksen jakeluaseman purkutyömaalle 26.1.2021 ja velvoitti 28.1.2021 SEO:a tekemään ilmoituksen pilaantuneen maaperän puhdistamisesta. Ilmoitus pilaantuneen maaperän puhdistamisesta on saapunut Helsingin kaupungin ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle 1.2.2021.

Ilmoitukseen on liitetty seuraavat asiakirjat:

- Kohteen sijaintikartta
- Kaavakartat
- Naapurien yhteystiedot
- Pilaantuneen maa-alueen kunnostuksen yleissuunnitelma, SEO Malmi, Tattariharjuntie, 00700 Helsinki. 29.1.2021 PTI-Palvelut Oy.

PTI-Palvelut täydensi SEO:n puolesta ilmoitusta toimittamalla Helsingin kaupungin ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle sekä maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palveluille 9.2.2021 täydennetyn jakeluaseman purkutöiden aikaisen maaperänäytteenoton tutkimuspistekartan sekä kaikkien ilmoitusalueella otettujen ja laboratoriossa analysoitujen maaperänäytteiden tulostaulukot.

Ilmoituksen sisältö

Ilmoituksessa ja sen liitteissä on esitetty seuraavat tiedot mm. maaperästä, sen pilaantuneisuudesta ja puhdistustarpeesta sekä puhdistusmenetelmästä ja -tavoitteista:

Maaperä, pohjavesi ja pintavesi

Ilmoitusalue on asfaltoitu. Maaperä on pääosin tutkimuskohdissa täyttöhiekkaa noin 2,5–3,5 metriin asti, jonka alla on hiekkamoreeni- ja savikerroksia.

Alue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella eikä läheisyydessä sijaitse pintavesistöjä.

Haitta-ainetutkimukset

Ilmoitusalueella ei ole tehty maaperän haitta-ainetutkimuksia ennen jakeluaseman purkutöihin ryhtymistä. PTI Palvelut otti 20.-27.1.2021 jakeluaseman purkutöiden yhteydessä viidestä tutkimuspisteestä yhteensä 14 maanäytettä avokaivannoista. Viidestä näytteestä analysoitiin laboratoriossa kokonaishiilivetyjen pitoisuudet. Muita näytteitä analysoitiin kenttäanalysaattorilla. Tutkimuksissa todettiin säiliökaivannon maanäytteissä valtioneuvoston asetuksen (214/2007) mukaiset alemman ohjearvotason ylittäviä öljyhiilivetyjen pitoisuuksia (C10–C40 930 mg/kg, C5–C10 360 mg/kg, C10–C21 500 mg/kg, ksyleeni 22,4 mg/kg, etyylibentseeni 13 mg/kg). Lisäksi säiliökaivannossa mitattiin kynnysarvon ylittävät pitoisuudet raskaita öljyhiilivetyjä (C21–C40), bentseeniä ja tolueenia. Mittarikentän kaivannosta otetuissa näytteissä ei todettu kynnysarvot ylittäviä haitta-ainepitoisuuksia.

Maanalaisten polttonestesäiliöiden poiston yhteydessä havaittu öljyhiilivedyillä pilaantunut maa-aines sijaitsee noin metrin paksuisena kerroksena säiliökaivannon pohjalla. Pilaantuneen maaperän määrän arvioidaan olevan noin 250–300 tonnia.

Säiliökaivantoon kertyneestä vedestä otetun näytteen öljyhiilivetypitoisuus bensiinijakeilla (C5–C10) oli > 11 400 µg/l ja keskitisleillä (C10–C21) 14 000 µg/l.

Pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointi sekä puhdistustavoitteet

Alueen maaperän kunnostuksen tavoitteeksi on asetettu valtioneuvoston asetuksen (214/2007) mukaiset alemmat ohjearvot. Tavoite on asetettu ohjearvovertailun sekä riskiperusteisen tarkastelun perusteella.

Maaperän kunnostustarve on ilmoituksessa rajattu purettavan jakeluasemalaitteiston alapuolelle sekä näiden välittömään läheisyyteen.

Puhdistusmenetelmä ja työn toteutus

Alue kunnostetaan massanvaihdolla jakeluaseman purkutöiden yhteydessä. Pilaantuneeksi luokiteltavat kaivumaat poistetaan alueelta ja toimitetaan asianmukaiseen vastaanottopaikkaan.

Jätejakeet poistetaan maaperän kunnostamisen vaatiman kaivun edellyttämässä laajuudessa.

Alueelta poistettava maa-ainekset pyritään lastaamaan suoraan kuorma-autoihin ja kuljettamaan välittömästi. Pilaantunutta maata voidaan joutua työn aikana lyhytaikaisesti varastoimaan kunnostettavalla kiinteistöllä. Mikäli varastointia joudutaan jatkamaan viikonlopun yli, kasat peitetään. Mahdollisesti märkä maa-aines varastoidaan siten, ettei se pääse leviämään alueella. Välivarastointi pyritään järjestämään asfalttipäällysteisillä tai vastaavilla tiivispohjaisilla alueilla. Pilaantuneet maa-ainekset ja puhtaat maa-ainekset pidetään erillään.

Alemman ohjearvon ylittäviä haitta-ainepitoisuuksia sisältävät maa-ainekset kuljetetaan kuorma-autoilla kuormat peitettynä luvanvaraiseen vastaanottopaikkaan. Jokaisen kuorman mukana toimitetaan siirtoasiakirjat.

Puhdistustyön laadunvalvonta

Kunnostusta valvoo ympäristötekninen asiantuntija, joka huolehtii kaivutyön ohjeistamisesta, näytteenotosta sekä siitä, että työssä noudatetaan valvontaviranomaisen ohjeita ja määräyksiä.

Kaivutyön aikana otetaan maaperänäytteitä noin 20 m³ kaivumäärää kohden. Kaivunäytteistä analysoidaan kenttämittausmenetelmin öljyhiilivetypitoisuudet. Kaivetuista maa-aineksista otettujen näytteiden kenttämittausten tuloksista vähintään 10 % varmistetaan laboratoriossa. Mikäli kaivuvaiheessa havaitaan viitteitä muista haitta-aineista kuin aiemmissa tutkimuksissa todetut, analysoidaan osasta näytteistä kyseiset haitta-aineet.

Kunnostus päättyy, kun alueelta on poistettu kaikki maa-ainekset, joiden haitta-ainepitoisuudet ylittävät alemmat ohjearvot tai kun edellä mainitut maa-ainekset on poistettu siinä määrin, kuin se on kaivuteknisesti mahdollista. Kunnostustavoitteen saavuttaminen esitetään todettavan aistinvaraisesti ja kenttämittausmenetelmillä, niillä kaivualueilla, joilla on todettu yli alemman ohjearvon olevia haitta-ainepitoisuuksia.

Pilaantuneen maa-aineksen eristäminen ja merkitseminen

Mikäli kohteeseen jää haitta-ainepitoisuuksia rakenteiden alle, ne eristetään. Jos kohteeseen jää alemman ohjearvon ylittäviä haitta-ainepitoisia maa-aineksia suoritetaan riskinarvio. Mahdollisesti tarvittavan riskinarvion tai jatkokunnostusmenetelmän valinnasta neuvotellaan valvovan viranomaisen kanssa.

Työn aiheuttamien terveys- ja ympäristöriskien hallinta

Ulkopuolisten pääsy työmaa-alueelle estetään. Työmaa-alue aidataan ja merkitään asianmukaisin työmaasta ja pilaantuneen maaperän kunnostamisesta kertovin kyltein.

Kunnostustyön tekijöiden työnaikaiset terveyshaitat ehkäistään työsuojelullisin keinoin. Kunnostustyön ympäristötekninen valvoja tiedottaa valvontaviranomaiselle mahdollisista poikkeavista olosuhteista työmaalla.

Veden tutkiminen ja käsittely

Kaivantoon kertynyt vesi pumpataan puhdistuslaitteiston kautta viemäriin HSY:n ohjeen mukaisesti.

Pilaantuneen maaperän kunnostuskaivantoihin mahdollisesti suotautuvan veden takia kaivutyö voidaan tehdä märkäkaivuna. Jos kaivannoista täytyy poistaa vettä ja poistettava vesi todetaan haitta-ainepitoisuuksien vuoksi käsittelyä vaativaksi, se pumpataan siirrettävän puhdistuslaitteiston kautta kaupungin viemäriverkostoon. Kaivanto voidaan tarvittaessa tyhjentää vedestä myös imuautolla ja viedä vedet käsiteltäväksi asianmukaisen luvan omaavaan laitokseen. HSY on myöntänyt kaivantovesien jätevesiviemäriverkostoon johtamiselle luvan päätöksellään 184/10.107.1072.10720/2021.

Maa-aineksen hyödyntäminen alueella

Kaivujen yhteydessä havaittuja maa-aineksia, joissa tutkitut haitta-ainepitoisuudet ovat alemman ohjearvojen ja kynnysarvojen välissä, voidaan käyttää hyödyksi täytöissä.

Toiminta poikkeuksellisissa tai yllättävissä tilanteissa

Mikäli kunnostustyön yhteydessä havaitaan odottamattomia tilanteita kuten aiemmista tutkimuksista poikkeavaa pilaantuneisuutta, ilmoitetaan asiasta tilaajalle sekä ympäristöviranomaiselle. Mahdollisista lisätoimenpiteistä sovitaan tarvittaessa erikseen heidän kanssaan.

Tiedottaminen ja raportointi

Kohteen ympäristötekninen valvoja vastaa kohteen kirjanpidosta. Työmaapäiväkirjaan merkitään mm. tiedot alueelta viedyistä pilaantuneista maa-aineksista, tiedot otetuista näytteistä, haitta-ainepitoisuuksista ja loppusijoituskohteista.

Kunnostuksesta laadittavassa loppuraportissa esitetään ainakin tunnistetiedot, työn vastuuhenkilöt, muut kunnostushankkeeseen osallistuneet tahot, poistettujen massojen määrä ja haitta-ainepitoisuudet, loppusijoituskohteet, kunnostustyön toteutus, mahdolliset poikkeamat suunnitelmasta, maa-ainesten hyötykäyttö, vesien käsittely, jäännöspitoisuustiedot ja muut työnaikaiset analyysitulokset sekä kartta kunnostetuista alueista.

Kunnostuksen aloittamisesta sekä lopettamisesta ilmoitetaan Helsingin kaupungin ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle.

Puhdistustyön ajankohta

Kunnostustyön arvioidaan kestävän noin 2 viikkoa. Toimenpiteet suoritetaan vuonna 2021.

Ilmoituksen käsittely

Tarkastus

Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikkö on tehnyt kohteelle tarkastuksen 26.1.2021.

Vireilläolosta ilmoittaminen ja kuuleminen sekä lausunnot

Ilmoituksen vireilläolosta lähettiin lausuntopyyntö (3.2.2021) ilmoitusalueen maanomistajalle, Helsingin kaupungin maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelulle, jolle asianosaisena varattiin tilaisuus tehdä muistutus ilmoituksesta.

Maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun muistutus

Helsingin kaupungin maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelu jätti ilmoituksesta muistutuksen 8.2.2021. Maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelu toteaa muun ohessa, että alueen vuokralaisena toimineen SEO:n tulee poistaa vuokra-alueeltaan maa-ainekset, joissa ylittyy valtioneuvoston asetuksen (214/2007) mukaiset alemmat ohjearvot. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutunut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokralainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle ja on siellä kulkeutunut sellaisten rakenteiden alle, mistä pilaantumista ei ole mahdollista poistaa, on tarvittaessa toimenpiteistä sovittava kyseisen alueen haltijan kanssa.

Maaomaisuuden kehittäminen ja tontin -palvelu toteaa lisäksi, että alueelta on otettu näytteitä viidestä tutkimuspisteestä. Tutkimuspisteiden sijainti ja tulos on dokumentoitu ilmoituksessa vain näytteen numero 5 osalta, jossa todetaan alemman ohjearvon ylitys. Ilmoitusta tulee täydentää siten, että puuttuvien pisteiden sijainti ja tulokset käyvät ilmi. Koska tuloksia ei ole dokumentoitu ilmoitushakemuksessa, ei ole mahdollista luotettavasti arvioida, onko alue tutkittu riittävän kattavasti. Tarvittaessa tutkimuksia tulee täydentää siten, että alueen pilaantuneisuus on luotettavasti selvitetty.

SEO:n vastine

SEO:lle varattiin mahdollisuus antaa vastine maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun muistutuksen johdosta. SEO:n yhteyshenkilö ilmoitti sähköpostilla Helsingin kaupungin ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle 10.2.2021, että SEO ei jätä vastaselitystä.

Ratkaisu

Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikön päällikkö on tarkastanut SEO:n ympäristönsuojelulain 136 §:n mukaisen ilmoituksen, joka koskee pilaantuneen maaperän puhdistamista Malmilla Tattariharjuntien jakeluaseman alueella ja on päättänyt hyväksyä sen seuraavin määräyksin.

1. Puhdistustavoitteet ja –menetelmä

Ilmoituksesta poiketen polttoaineiden jakelutoiminnasta peräisin olevat haitta-ainepitoiset maa-ainekset tulee poistaa koko jakeluaseman vuokra-alueelta valtioneuvoston asetuksen (214/2007) mukaisiin alempiin ohjearvoihin. (VNA 214/2007)

Jakeluaseman vuokra-alueelta tulee poistaa sellaiset haitta-ainepitoiset maa-ainekset, joista voi aiheutua hajuhaittaa alueen tulevassa käytössä. (VNA 214/2007)

Jos maaperässä havaitaan aiemmin toteamattomia haitta-aineita valtioneuvoston asetuksen (214/2007) mukaiset kynnysarvot ylittävinä pitoisuuksina, maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve on arvioitava näiden haitta-aineiden osalta valtioneuvoston asetuksen (214/2007) mukaisesti. Arviointi on toimitettava tarkastettavaksi ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle ennen puhdistustyön jatkamista. Jos kyseiset maa-ainekset poistetaan alueelta, ei arviointia tarvitse tehdä. (VNA 214/2007)

2. Haitta-ainetutkimukset ja puhdistustyön laadunvalvonta

Lisätutkimukset

SEO Malmin vuokra-alueelta on otettava lisää maaperänäytteitä, jotta polttonesteiden jakelutoiminnasta alueelle aiheutunut maaperän pilaantuneisuus voidaan luotettavasti selvittää koko vuokra-alueelta. Maanäytteistä on määritettävä luotettavalla menetelmällä vähintään niiden haitta-aineiden pitoisuudet, joita on havaittu alueen aiemmissa tutkimuksissa. (YSL 6 §).

Kaivua ohjaavat tutkimukset

Alueelta kaivettavista maa-aineksista on määritettävä haitta-ainepitoisuudet siten, että maa-ainekset voidaan luotettavasti ohjata haitta-ainepitoisuuksien mukaisesti vastaanottopaikkoihin, joilla on lupa ottaa vastaan kyseisellä tavalla pilaantuneita maa-aineksia. Jokaiselta kaivualueelta on otettava riittävä määrä maaperänäytteitä. Maa-ainesten haitta-ainepitoisuuksia voidaan määrittää soveltuvilla kenttämittausmenetelmillä. Vähintään 10 % kenttämittausten tuloksista tulee varmentaa laboratorioanalyyseillä. (YSL 6, 209 §)

Jäännöspitoisuustutkimukset

Pilaantuneiden maiden kaivun jälkeen otettavista jäännöspitoisuusnäytteistä on tutkittava laboratoriossa niiden haitta-aineiden pitoisuudet, joita kaivualueella on havaittu kynnysarvot ylittävinä pitoisuuksina. Jäännöspitoisuusnäytteitä on otettava ilmoituksessa esitetyn mukaisesti. Lisäksi kaivannon reunoilta jäännöspitoisuusnäytteitä on otettava jokaista 20 metrin matkaa kohden maalajikohtaisesti korkeintaan metrin paksuisista näytekerroksista. (YSL 6 §)

Tutkimusmenetelmien ja laitteiden luotettavuus

Analyysi- ja mittausmenetelmien on oltava luotettavia ja riittävän tarkkoja. Kenttämittauslaitteiden ja -välineiden on oltava tarkoitukseen sopivia, kunnossa ja oikein kalibroituja. (YSL 6 §)

3. Pilaantuneen maa-aineksen eristäminen, merkitseminen ja dokumentointi

Jos kunnostetulle alueelle tai sen reunoille jää maa-aineksia, joissa jonkin kulkeutuvan ja/tai haihtuvan haitta-aineen pitoisuus ylittää alemman ohjearvon, on paikalle asennettava soveltuva eristysrakenne tai arvioitava eristerakenteen tarve. Kaivualueelle tai sen reunoille jäävät maa-ainekset, joissa jonkin haitta-aineen pitoisuus ylittää alemman ohjearvon, on merkittävä tavanomaisesta maanrakentamisesta poikkeavalla huomiorakenteella. Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle on toimitettava tarkastettavaksi suunnitelma käytettävistä eristys- ja huomiorakenteista ennen ko. rakenteiden asentamista. (JL 13 §, YSL 139 §)

Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle on varattava tilaisuus huomio- ja eristysrakenteiden tarkastamiseen ennen kaivannon täyttöä. (YSL 172 §)

Huomio- ja eristysrakenteet tulee dokumentoida kunnostuksen loppuraportissa. (YSL 139 §)

4. Työn aiheuttamien terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisy

Maan kaivu, mahdollinen esikäsittely ja varastointi sekä kuljetus on tehtävä niin, ettei maata tai haitta-aineita leviä ympäristöön ilman kautta, veden mukana tai muilla tavoin. (JL 13 §)

Pilaantumattomat ja eriasteisesti pilaantuneet sekä vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavat maa-ainekset sekä mahdolliset jätejakeet on pidettävä erillään kaivun, esikäsittelyn, välivarastoinnin, lastaamisen ja kuljetuksen aikana. (VNA 214/2007, JL 5, 15 §)

Jätteitä saa luovuttaa kuljetettavaksi vain alueellisen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylläpitämään jätehuoltorekisteriin merkityille kuljetusliikkeille. (JL 29 §)

5. Veden tutkiminen ja käsittely

Kaivantoihin mahdollisesti kertyvistä vesistä on tehtävä riittävästi tutkimuksia niiden laadun selvittämiseksi. Kaivantovedet voidaan toimittaa luvanvaraiseen vastaanottopaikkaan tai johtaa jätevesiviemäriin HSY:n antamalla luvalla lupaehtoja noudattaen. HSY:n antama lupa on esitettävä ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle ennen vesien johtamisen aloittamista. (YSL 155, 172 §)

6. Pilaantuneen maan-aineksen varastointi alueella

Puhdistustyö on suunniteltava ja toteutettava siten, että massojen välivarastointi puhdistusalueella on mahdollisimman vähäistä. Kaivettuja massoja saa välivarastoida puhdistusalueella maa-ainesten esikäsittelyn ja analysoinnin vaatiman ajan, kuitenkin korkeintaan yhden kuukauden. Välivarastoinnista on pidettävä kirjaa. (JL 13 §)

Välivarastointitoiminta on sijoitettava puhdistusalueella sellaiseen kohtaan ja toteutettava siten, että toiminnasta ei aiheudu puhtaan pohjamaan ja pilaantuneiden maa-ainesten sekoittumista. (JL 13 §)

7. Maa-aineksen hyödyntäminen alueella

Alueelta kaivettuja, tutkimuksilla pilaantumattomiksi todettuja maa-aineksia, joissa on kohonneita haitta-ainepitoisuuksia, voidaan käyttää hyödyksi kohteessa, ei kuitenkaan haitta-aineilta haisevia tai haihtuvia haitta-aineita yli kynnysarvojen sisältäviä maa-aineksia. Maa-aineksen hyötykäytöstä on tehtävä yksityiskohtainen suunnitelma, joka on toimitettava ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle tarkastettavaksi ennen hyötykäytön aloittamista. (YSL 32, 136 §, VNA 214/2007, JL 5, 6, 8 §).

8. Toiminta poikkeuksellisissa tai yllättävissä tilanteissa

Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle on ilmoitettava välittömästi, jos työn aikana tutkimustulokset oleellisesti poikkeavat aiemmista tutkimustuloksista tai on tarve poiketa ilmoituspäätöksen mukaisesta kunnostussuunnitelmasta. Tarvittaessa on esitettävä suunnitelma puhdistustyön jatkamisesta, jotta uuden ilmoitusmenettelyn tarvetta voidaan harkita. (YSL 134, 136, 172 §, JL 13 §)

Jos pilaantuneisuus jatkuu SEO:n vuokra-alueen ulkopuolelle, on työn jatkamisesta siinä kohdassa esitettävä suunnitelma ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle. Tällöin asiasta on viipymättä ilmoitettava myös sen maan omistajalle, jonka alueelle pilaantuneisuus jatkuu. (YSL, 134, 136, 172 §, JL 13 §)

9. Tiedottaminen ja raportointi

Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle on tehtävä kirjallinen aloitusilmoitus ennen puhdistustöiden aloittamista. Aloitusilmoituksesta on käytävä ilmi kunnostuksen aloitusajankohta, työn vastuuhenkilöiden ja kunnostuksen valvonnasta vastaavan ympäristöteknisen valvojan yhteystiedot sekä kaivettujen haitta-ainepitoisten maa-ainesten vastaanottopaikat. (YSL 172 §)

Puhdistustyön aikana ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle tulee tiedottaa esimerkiksi puhelimitse tai sähköpostilla työn eri vaiheiden etenemisestä. (YSL 172 §)

Puhdistustyöstä on laadittava karttaliittein havainnoitu loppuraportti, joka on toimitettava ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle sekä maanomistajalle kolmen kuukauden kuluessa puhdistustyön päättymisestä. Loppuraportissa on esitettävä vähintään tiedot alueelta kaivetuista pilaantuneista maista ja niiden sijoituspaikoista, tutkimusmenetelmistä, näytteiden analysoinnista, kunnostuksen seurannasta, mahdollisesti pilaantuneeksi jääneen alueen sijainti ja riskinarvio, yhteenveto kuorma- ja siirtoasiakirjoista sekä esitys mahdollisesta jälkiseurannasta. (JL 120 §, YSL 172 §)

Päätöksen perustelut

Ympäristönsuojelulain 136 §:n mukaan maaperän ja pohjaveden puhdistamiseen pilaantuneella alueella sekä puhdistamisen yhteydessä kaivetun maa-aineksen hyödyntämiseen kaivualueella tai poistamiseen toimitettavaksi muualla käsiteltäväksi voidaan ryhtyä tekemällä siitä ilmoitus, jos puhdistaminen ei luvun 4 nojalla edellytä ympäristölupaa. Ilmoitus on tehtävä viimeistään 45 vuorokautta ennen puhdistamisen kannalta olennaisen työvaiheen aloittamista.

Valvontaviranomainen tarkastaa ilmoituksen ja tekee sen johdosta päätöksen. Päätöksessä on annettava tarvittavat määräykset pilaantuneen alueen puhdistamisesta, puhdistamisen tavoitteista ja maa-aineksen hyödyntämisestä sekä tarkkailusta. Pilaantuneen alueen puhdistamisen on katettava toimet, jotka ovat tarpeen pilaavien aineiden poistamiseksi, vähentämiseksi, leviämisen estämiseksi tai hallitsemiseksi. Päätös on annettava tiedoksi ja siitä on tiedotettava noudattaen, mitä ympäristönsuojelulain 85 §:ssä säädetään.

Ympäristönsuojelulain 237 §:n mukaan velvollisuuteen puhdistaa pilaantunut maaperä ennen ympäristönsuojelulain (527/2014) voimaantuloa sovelletaan 133 §:ä, jos pilaantuminen on aiheutettu 31.12.1993 jälkeen. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 135 ja 136 §:n tai ympäristönsuojelulain (86/2000) 14 §:n nojalla annettuja valtioneuvoston asetuksia (713/2014) ja (214/2007) sovelletaan kuitenkin myös ennen 1.1.1994 aiheutettuun maaperän pilaantumiseen.

Maaperän pilaantumiseen, joka on tapahtunut ennen jätelain (1072/1993) voimaantuloa 1.1.1994, sovelletaan ennen 1.1.1994 voimassa olleita säädöksiä. Asian käsittelyyn ja menettelyyn sovelletaan ympäristönsuojelulakia (527/2014) ja jätelakia (646/2011).

Kohteen maaperä pilaantuminen arvioidaan tapahtuneen pääosin vuoden 1994 jälkeen kohteella harjoitetun polttonesteiden jakeluasematoiminnan seurauksena.

Edellä annetut määräykset pilaantuneen maaperän kunnostamisesta ovat tarpeellisia, jotta kiinteistön maaperä täyttää ympäristönsuojelulain 16 §:n mukaiset terveyden- ja ympäristönsuojelun vaatimukset.

Helsingin kaupungin maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun muistutuksessa esitetyt seikat on otettu huomioon osoittamalla koko jakeluaseman vuokra-alue kunnostusalueeksi.

Pilaantuneisuuden arviointiperiaatteet

Valtioneuvoston asetuksessa (214/2007) maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista on säädetty maaperän yleisimpien haitta-aineiden pitoisuuksille kynnysarvot sekä alemmat ja ylemmät ohjearvot. Näitä pitoisuusarvoja käytetään apuna maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnissa. Jos jonkin haitta-aineen pitoisuus ylittää kynnysarvon, on arvioitava maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve.

Herkkyydeltään tavanomaisessa maankäytössä, kuten asuin-, puisto- ja virkistysalueilla, maaperää pidetään yleensä pilaantuneena, jos jonkin haitta-aineen pitoisuus ylittää alemman ohjearvon. Teollisuus-, varasto- tai liikennealueella tai muulla vastaavalla alueella maaperää pidetään yleensä pilaantuneena, jos jonkin haitta-aineen pitoisuus ylittää ylemmän ohjearvon. Vastaavalla alueella tarkoitetaan esimerkiksi päällystettyjä työpaikka-alueita, joilla ei ole asuinrakennuksia ja joiden maaperän suojelun tarve ei ole ihmisen toiminnan vuoksi erityinen. Puhdistustavoitteet voidaan määrittää myös tarkennetulla riskinarviolla, joka perustuu maankäyttöön ja muihin olosuhteisiin.

Valtioneuvoston asetuksen mukaisia ohjearvoja voidaan käyttää öljyhiilivetyjen kunnostustavoitteena, mikäli tarkennetulla riskinarviolla voidaan osoittaa, että ko. pitoisuuksilla öljyhiilivetyjen aiheuttamat haitat ja riskit ovat hyväksyttävällä tasolla.

Öljyhiilivetyjen kynnys- ja ohjearvot eivät perustu samaan teoreettiseen riskitarkasteluun kuin muilla PIMA-asetuksen liitteessä mainituilla aineilla, mutta niiden määrittelyssä on otettu karkeasti huomioon esimerkiksi aineiden kulkeutumismahdollisuus ja hajuhaitat. Koska jokaiseen määritellyistä öljyhiilivetyjakeista (>C5-C10, >C10-C21, >C21-C40) kuuluu ominaisuuksiltaan erilaisia aineita, öljyhiilivetyjen aiheuttamien haittojen ja riskien suuruuttaa ei voida yleensä luotettavasti arvioida pelkästään ohjearvoilla. Öljyhiilivetyjen riskinarvioinnissa on määritettävä myös tarkempien hiilivetyfraktioiden ja yksittäisten avainyhdisteiden pitoisuudet, joille voidaan tehdä oma viitearvovertailu.

Mikäli alueen maankäyttö muuttuu myöhemmin, pitää pilaantuneisuus ja puhdistustarve arvioida tarvittaessa uudelleen vastaamaan muuttunutta tilannetta.

Päätöksessä pilaantumattomalla maa-aineksella tarkoitetaan maata, jossa haitta-aineiden pitoisuudet eivät ylitä kynnysarvoja. Pilaantumattomalla maa-aineksella, jossa on kohonneita haitta-ainepitoisuuksia, tarkoitetaan maata, jossa jonkin haitta-aineen pitoisuus on kynnysarvon ja alemman ohjearvon välissä. Pilaantuneella maa-aineksella tarkoitetaan maata, jossa yhden tai useamman haitta-aineen pitoisuus ylittää alemman ohjearvon.

Kaivettu pilaantunut maa-aines on vaarallista jätettä, jos valtioneuvoston asetuksessa jätteistä (179/2012) esitetyt kriteerit täyttyvät. Jos maa-aineksessa todetaan olevan haitallisia aineita, niiden vaaraominaisuudet on selvitettävä tarvittaessa.

Haitta-ainepitoisten maa-ainesten luokittelu

Kaivetut haitta-ainepitoiset maa-ainekset luokitellaan kohonneita haitta-ainepitoisuuksia sisältäviksi maa-aineksiksi, tavanomaisiksi jätteiksi luokiteltaviksi pilaantuneiksi maa-aineksiksi sekä vaarallisiksi jätteiksi luokiteltaviksi pilaantuneiksi maa-aineksiksi.

Määräysten perustelut

1. Puhdistustavoitteet ja -menetelmä

Kohteessa on tarve jakeluasematoiminnan aiheuttaman pilaantuneen maaperän kunnostamiselle alueelle tulevan asuinrakentamisen takia.

Alueella on havaittu haisevia haitta-aineita sisältäviä maa-aineksia. Joidenkin orgaanisten yhdisteiden hajukynnys voi olla matala ja yhdisteet voivat aiheuttaa viihtyvyyshaittoja. Tämän vuoksi määräyksessä edellytetään poistamaan maa-ainekset, joista voi aiheutua hajuhaittaa.

Puhdistustyön aikana mahdollisesti havaittavien uusien haitta-aineiden riskien arviointi kynnysarvot ylittäville haitta-ainepitoisuuksille on tarpeen, koska kynnysarvopitoisuus toimii herätearvona pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnissa. Suunnitelma työn jatkamisesta tarvitaan jatkotoimenpiteiden harkintaa varten.

2. Haitta-ainetutkimukset ja puhdistustyön laadunvalvonta

Säiliökaivannon ja mittarikentän välistä sekä näiden ympärillä olevaa maaperää ei ole aiemmin tutkittu koko SEO:n vuokra-alueella kattavasti laboratorioanalyysein. Säiliökaivannossa havaittu öljypilaantuma on voinut levitä jakeluasematoiminnan seurauksena SEO:n vuokra-alueella nyt tunnistettua laajemmalle alueelle.

Maa-ainesten riittävällä ja luotettavalla tutkimisella varmistetaan, että kaivettujen maa-ainesten kaikki haitta-aineet ja niiden pitoisuudet ovat selvillä, jotta maa-ainekset voidaan käyttää hyödyksi tai ne voidaan toimittaa asianmukaiseen vastaanottopaikkaan.

Jäännöspitoisuusnäytteiden laboratorioanalyyseillä varmennetaan puhdistustavoitteiden täyttyminen. Jäännöspitoisuusnäytteiden laboratoriomäärityksillä saadaan mitattua myös niiden haitta-aineiden pitoisuudet, joille ei ole käytettävissä kenttämittausmenetelmää, ja mahdollisesti niiden haitta-aineiden pitoisuudet, joita ei ole aiemmin tutkittu.

Koska kynnysarvopitoisuus toimii herätearvona maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnissa, on kaikista näytteistä tarpeen tutkia kaikkien niiden haitta-aineiden pitoisuudet, joita kyseisellä paikalla on havaittu kynnysarvon ylittävinä pitoisuuksina.

Pitoisuuksien mittaamisessa kenttämenetelmät ovat epätarkempia kuin laboratoriomenetelmät. Valtioneuvoston asetuksen (214/2007) mukaan tutkimusten tulee perustua standardoituihin tai niitä luotettavuudeltaan vastaaviin menetelmiin. Laboratoriomenetelmillä varmennetaan kenttämittausmenetelmien luotettavuus.

3. Pilaantuneen maa-aineksen eristäminen, merkitseminen ja dokumentointi

Huomiorakenteet toimivat myöhempien kaivujen aikana merkkinä pilaantuneen maan rajasta. Eristysrakenteilla estetään haitta-aineiden kulkeutuminen.

Eristyssuunnitelman toimittamisella etukäteen tarkastettavaksi varataan ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle mahdollisuus arvioida eristysrakenteen riittävyys estämään haitta-aineiden leviäminen puhdistetulle alueelle.

Tiedot huomio- ja eristysrakenteiden asentamisesta ovat tarpeen viranomaisvalvonnassa.

4. Työn aiheuttamien terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisy

Määräykset ovat tarpeen terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi.

Pilaantuneen maan pölyäminen voi aiheuttaa em. haittoja, ja siksi pilaantuneen maan pölyäminen tulee huolellisesti estää esimerkiksi maata kastelemalla tai peittämällä maa-ainekset.

Pitämällä jätejakeet sekä eriasteisesti pilaantuneet maa-ainekset erillään estetään ympäristölle tai terveydelle aiheutuvaa vaaraa tai haittaa.

Alueelta luvanvaraisiin vastaanottopaikkoihin kuljetettava pilaantunut maa-aines on jätelain tarkoittamaa jätettä. Jätelain mukaan jätettä saa luovuttaa vain jätehuoltorekisteriin hyväksytylle kuljetusliikkeelle tai sille, jolla on oikeus ottaa vastaan jätettä ympäristöluvan nojalla.

5. Veden tutkiminen ja käsittely

HSY:n luvassa ohjeistetaan jätevesiviemäriin johdettavista vesistä tehtävät laatuselvitykset. Viemärin omistajan tai haltijan antaman luvan esittäminen ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle ennen vesien viemäriin johtamista on tarpeen viranomaisvalvonnassa.

Pilaantuneen veden poistamisella varmistetaan, että vedessä olevat haitta-aineet eivät pääse kulkeutumaan laajemmalle alueelle eivätkä aiheuta enempää maaperän tai pohjaveden pilaantumista tai muuta haittaa tai vaaraa terveydelle tai ympäristölle.

6. Pilaantuneen maa-aineksen varastointi alueella

Välivarastointia koskevilla määräyksillä varmistetaan, että puhdistusalueen läheisyydessä ei tapahdu maaperän tai veden lisäpilaantumista tai lähialueella liikkuvien, työskentelevien tai asuvien ihmisten altistumista.

7. Maa-aineksen hyödyntäminen alueella

Kunnostuskohteesta kaivettujen kohonneita haitta-ainepitoisuuksia sisältävien maa-ainesten hyödyntämisen edellytyksenä on, että hyötykäytettävästä maa-aineksesta ei aiheudu vaaraa tai haittaa ympäristölle tai terveydelle, tämän vuoksi ympäristöseuranta- ja -valvontayksikkö tarkastaa suunnitelman, jossa on käsitelty myös em. vaikutuksia riittävästi hyötykäytön teknisen toteuttamisen esittämisen lisäksi.

Haihtuvia haitta-aineita sisältäviä maa-aineksia, joissa ko. haitta-ainepitoisuudet ylittävät kynnysarvot, ei voi käyttää hyödyksi alueella haitta-aineiden haitallisten ominaisuuksien ja haihtuvuuden takia.

Joidenkin orgaanisten yhdisteiden hajukynnys voi olla niille annettuja pilaantuneen maan viitearvoja alempi, ja ne voivat täytöissä aiheuttaa haittaa ympäristölle tai terveydelle. Tämän vuoksi selvästi haisevia maa-aineksia ei voi käyttää hyödyksi alueella.

Hyötykäytettävät maa-ainesten määrä- ja laatutiedot ja sijainnit tulee dokumentoida loppuraportissa. Tietoja tarvitaan viranomaisvalvonnassa

8. Toiminta poikkeuksellisissa tai yllättävissä tilanteissa

Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikkö voi antaa lisäohjeita pilaantuneen maan puhdistamisesta tai päättää jatkokäsittelystä ympäristönsuojelulain 136 §:n mukaisesti puhdistustyön aikana ilmenneiden yllättävien tietojen perusteella.

Pilaantuneisuuden jatkumisesta ilmoituksessa esitetyn alueen ulkopuolelle on edellytetty ilmoitettavaksi valvontaviranomaiselle ja kiinteistön omistajalle, jotta voidaan harkita tarvittavia jatkotoimenpiteitä.

9. Tiedottaminen ja raportointi

Kirjallinen aloitusilmoitus ja tiedot massojen käsittely- ja loppusijoituspaikoista sekä valvojan yhteystiedoista ovat tarpeen viranomaisvalvonnassa.

Loppuraportissa tulee esittää alueet, joihin jää alemmat ohjearvot ylittäviä haitta-ainepitoisia maa-aineksia, jotta alueen mahdollisissa tulevissa kaivutöissä pilaantuneet maa-ainekset tiedetään ottaa huomioon.

Loppuraportin esittäminen on tarpeen viranomaisvalvonnassa.

Ilmoituksen käsittelymaksu ja sen määräytyminen

Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan (ympäristö- ja lupajaosto 12.4.2019, 91 §) perusteella ilmoituksen käsittelystä peritään 1560,00 euron maksu.

Sovelletut säännökset

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 5, 6, 16, 17, 27, 32, 43, 44, 84, 85, 133, 134, 135, 136, 138, 139, 172, 190, 191, 200, 205, 209, 222, 226, 227, 237 §
Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014) 24, 25, 26 §
Jätelaki (646/2011) 5, 6, 8, 13, 15, 29, 118, 120, 121, 149, 150 §
Valtioneuvoston asetus jätteistä (jäteasetus) (179/2012) 3, 4, 11, 24 §
Valtioneuvoston asetus maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007)
Hallintolaki (434/2003) 34 §

Päätöksen tiedoksianto ja voimassaolo

Päätöksestä kuulutetaan julkisesti Helsingin kaupungin internetsivulla, osoitteessa https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/julkaisut-ja-aineistot/ilmoitukset/

Päätöksen katsotaan tulleen valitukseen oikeutettujen tietoon seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisemisesta. Päätös on lainvoimainen valitusajan jälkeen, mikäli päätöksestä ei valiteta.

Päätös on voimassa toistaiseksi.

Muutoksenhaku

Valitusosoitus on liitteenä asianosaisille. Päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.

Laskutus

Helsingin kaupungin Taloushallintopalvelu-liikelaitos toimittaa laskun SEO:lle.

Päätös tullut nähtäväksi 23.02.2021

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella Vaasan hallinto-oikeudelta.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta

  • asianosainen
  • se, jonka oikeutta tai etua päätös saattaa koskea
  • rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät
  • toiminnan sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät
  • elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen
  • muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen.
Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Päätöksen katsotaan tulleen valitukseen oikeutettujen tietoon seitsemäntenä päivänä päätöstä koskevan kuulutuksen julkaisemisesta viranomaisen verkkosivulla.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen ja valituksen toimittaminen

Valitusviranomainen on Vaasan hallinto-oikeus.

Vaasan hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
vaasa.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Vaasan hallinto-oikeus
 
PL 204
 
65101 VAASA
Faksinumero:
029 56 42760
Käyntiosoite:
Korsholmanpuistikko 43
65100 Vaasa
Puhelinnumero:
029 56 42780

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Hallinto-oikeuden aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.00–16.15.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta  (valituksen kohteena oleva päätös);
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  • vaatimusten perustelut 
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Kirjaamon asiointiosoitteet ovat seuraavat:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
Helsingin kaupungin kirjaamo
 
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13 
Puhelinnumero:
(09) 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Lisätietojen antaja

Tuomas Lahti, ympäristötarkastaja, puhelin: 09 310 20520

tuomas.lahti@hel.fi

Päättäjä

Jari-Pekka Pääkkönen
vs. yksikön päällikkö