Ohje, Satamasaaren kesämajat, rakennusvalvontapalvelut

HEL 2021-001397
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 24 §

Satamasaaren kesämajoja koskeva rakentamistapaohje

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti hyväksyä Satamasaaren kesämajoja koskevan rakentamistapaohjeen.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli maisema-arkkitehti Pia-Liisa Orrenmaa. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Satamasaaren kesämajoja koskeva rakentamistapaohje pohjautuu 7.12.2020 voimaan tulleeseen asemakaavaan. Kaupunginhallitus päätti tuolloin Itäisen saariston asemakaavan osittaisesta voimaantulosta niillä alueilla, joita asemakaavasta tehty valitus ei koskenut. Kaupunginvaltuuston 19.6.2019 hyväksymästä asemakaavasta on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kesämajaohje koskee sekä Satamasaarta että Pikku Satamasaarta. Vastaavia ohjeita on viime vuosien aikana laadittu mm. Lammassaareen, Varis- ja Pitkäluotoon sekä Stansvikiin. Ohje on laadittu yhteistyössä kesämajayhdistys Satamasaarelaiset ry:n, asemakaavoituksen, maaomaisuuden kehittäminen ja tontit –yksikön sekä rakennusvalvonnan kanssa.

Satamasaaren kesämajaohjeen tarkoituksena on yksinkertaistaa kesämajojen rakentamista alueella. Kun majan rakentaminen, laajentaminen tai korjaaminen tehdään kesämajaohjetta noudattaen, toimenpiteelle ei tarvitse hakea toimenpidelupaa rakennusvalvonnasta. Majan rakentamiselle tarvitaan tällöin ainoastaan kesämajayhdistyksen (Satamasaarelaiset ry) suostumus. Yhdistys myös tarkistaa majan suunnitelmanmukaisuuden sekä kirjaa tulokset arkistoonsa. Yhdistys voi velvoittaa majan haltijaa määräysten vastaisten rakennelmien purkamiseen majapaikkaa koskevan vuokrasopimuksen irtisanomisen uhalla. Helsingin kaupunkiympäristön maaomaisuuden kehittäminen ja tontit –yksikkö puolestaan valvoo kaupungin ja kesämajayhdistyksen välisen vuokrasopimuksen noudattamista.

Kesämajaohjeessa on esitetty vanhaa tyyppimajaa koskeva laajennussuunnitelma sekä kokonaan uutta majaa koskeva suunnitelma. Tyyppisuunnitelmien avulla kerrotaan rakentamista koskevat sitovat periaatteet, joista ei voi poiketa. Niitä ovat majan koko ja mittasuhteet, kattomuoto, julkisivujen ja katon materiaali sekä väritys. Ne seikat, joita ei ole tyyppisuunnitelmissa määritelty sitoviksi, voidaan puolestaan toteuttaa vapaasti. Tällaisia ovat esimerkiksi ikkunoiden ja ovien koko ja sijoitus. Alueella on suositeltavaa käyttää vanhoja kierrätettyjä puuovia ja ikkunoita. Yhdistyksellä on lisäksi mahdollisuus myöntää rakentamistapaohjeesta vähäiseksi katsottavia poikkeamisia. Asemakaavasta poikkeamista ei kuitenkaan sallita.

Rakentamistapaohjeessa on huomioitu rakennusvalvontapalvelujen rakenneteknisen yksikön kommentit, jotka ovat liittyneet majojen paloturvallisuuteen, nuohoamiseen sekä kattorakenteen tuulettumiseen.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 23.02.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

rakennusvalvontapäällikkö
Kai Miller

Lisätietojen antaja

Pia-Liisa Orrenmaa, maisema-arkkitehti, puhelin: 09 310 26419

pia-liisa.orrenmaa@hel.fi