Toivomusponsi, vesijoukkoliikenteen edellytysten parantaminen Makasiinirannan ja Olympialaiturin alueella

HEL 2021-001648
Asialla on uudempia käsittelyjä
23. / 23 §

Valtuutettu Silja Borgarsdottir Sandelinin toivomusponsi vesijoukkoliikenteen edellytysten parantamisesta Makasiininrannan ja Olympialaiturin alueella

Helsingin kaupunginhallitus

Lausunto

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Marcus Rantalan ehdotuksesta.

Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 3.2.2021 § 19 hyväksymän toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä ja toimittaa selvityksen ponnen ehdottajalle ja tiedoksi muille valtuutetuille.

Sulje

Hyväksyessään 3.2.2021 § 19 periaatepäätöksen satamatoimintojen uudelleenjärjestelyistä ja satama-alueiden maankäytön lähtökohdista Eteläsatamassa, Katajanokalla ja Länsisatamassa kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen: Selvitetään mahdollisuuksia parantaa vesijoukkoliikenteen edellytyksiä Makasiininrannan ja Olympialaiturin alueella ja ylipäätänsä lisätä vesijoukkoliikennettä.

Ponnesta on saatu liikenneliikelaitoksen (HKL) johtokunnan ja kaupunkiympäristölautakunnan lausunnot.

Kaupunkiympäristölautakunta toteaa lausunnossaan 25.8.2021 mm., että kaupunginhallituksen hyväksymässä Helsingin merellisessä strategiassa ja toimintaohjelmassa on määritelty merellisen kehittämisen tavoitteita ja toimenpiteitä niiden saavuttamiseksi. Toimivat vesiliikenteen yhteydet ovat edellytys sille, että merellisen strategian keskeisen tavoitteen mukaisesti uusia saaria voidaan ottaa virkistyskäyttöön ja palvelut saarissa saadaan kehittymään.

Kaupungin pääperiaatteena vesijoukkoliikenteen järjestämisessä on ollut, että vesiliikenteen palvelut muodostuvat markkinaehtoisesti. Kaupungin roolina on toimia vesiliikenteen mahdollistajana ja vastata muun muassa laituri-infrastruktuurista.

Eteläsataman maankäytön suunnittelun edetessä tulee tutkia alueen vesireittiliikenteen olosuhteiden kehittämisen mahdollisuuksia ja siinä yhteydessä selvittää säännöllisen reittiliikenteen laiturin sijoittamista Makasiininrannan ja Olympialaiturin alueelle. Nykyisin reittiliikenne keskittyy voimakkaasti Kauppatorilla Kolera-altaan alueelle, jossa ei ole vesiliikenteen lisäämiseen kasvunvaraa.

HKL:n johtokunta toteaa lausunnossaan 19.8.2021 mm., että HKL tilaa Helsingin seudun liikenne –kuntayhtymän (HSL) tariffijärjestelmään kuuluvan Suomenlinnaan suuntautuvan vesijoukkoliikenteen HSL:n määrittelemällä palvelutasolla tytäryhtiöltään Suomenlinnan Liikenne Oy:ltä (SLL). HKL vastaa SLL:n tuottaman liikenteen tarvitseman laituri- ja terminaali-infrastruktuurin hallinnasta ja ylläpidosta.

HKL ja SLL ovat osallistuneet Helsingin merellisen strategian toteuttamiseen osaltaan strategian toimenpideohjelmassa määritellyssä laajuudessa. HKL näkee Helsingin vesijoukkoliikenteen kehittämisen yhtenä tärkeänä keinona kaupungin elinvoimaisuuden, houkuttelevuuden ja virkistysmahdollisuuksien lisäämiseen.

Ponnen erityisesti mainitseman alueen läheisyydestä Kauppatorin Keisarinluodonlaiturilta liikennöidään Suomenlinnaan henkilölautoilla. HKL on aktiivisesti kehittänyt viime vuosina henkilölauttalaiturialueen toimintaedellytyksiä. Viimeisimpänä valmistui odotuspaviljonkirakennuksen mittava peruskorjaus loppuvuodesta 2020.

SLL huolehtii vesijoukkoliikenteen tulevaisuuden edellytyksistä kalustosuunnitelman pohjalta kehittämällä käytettävää kalustoaan niin, että liikenne on luotettavaa ja käytettävä kalusto asetetut vaatimukset täyttävää niin asiakaskokemuksen, matkustajakapasiteetin kuin päästöjenkin osalta. Henkilölauttaliikenteen ja raitiotieliikenteen liityntäyhteyksien parantamista on pohdittu osana Kauppatorin alueen kehittämistä. Eteläsataman alueen asemakaavan päivittäminen on myös vireillä ja siinä huomioidaan lähivesiliikenteen laituriratkaisut. HKL ja SLL toteavat, että mahdolliset henkilölauttaliikenteen laituriratkaisujen muutokset pitää suunnitella laajassa yhteistyössä alueen toiminnallisuuden varmistamiseksi. HKL ja SLL tulevat osallistumaan asemakaavatyöhön normaalin kaavoitusprosessin mukaisesti.

Osana merellisen strategian mukaista vesijoukkoliikenteen kehittämistä HKL ja SLL osallistuvat kiinteästi kaupunginhallituksen 24.5.2021, 395 §, tekemän periaatepäätöksen mukaisen erityisesti Kruunuvuorenrannan lauttayhteyttä kehittävän sähkölauttahankkeen jatkovalmisteluun. Sähkölauttahankkeessa on kyse täysin uudenlaisen akkukäyttöisen vesiliikennekaluston ja –liikennöintimallien suunnittelusta ja valmistelusta. Sähkölauttaliikenne on suunniteltu aloitettavaksi aluksi Meritullintorin ja Kruunuvuorenrannan välisellä reitillä. Reitti lisää rakentuvan Kruunuvuorenrannan asukkaiden liikkumisvaihtoehtoja tarjoamalla kestävään kulkutapaan perustuvan lisäyhteyden keskustaan suuntautuville matkoille.

HKL toteaa lopuksi, että HSL:n lippujärjestelmään liitetyn vesijoukkoliikenteen mahdollinen laajentaminen edellyttää HSL:n linjasto- ja liikennöintisuunnitteluun pohjautuvaa tavoitetason asettelua, jotta pystytään esittämään perusteellisesti valmistellut kannattavuus- ja hyötylaskelmat päätöksenteon tueksi. Huomioiden lähimmän kymmenen vuoden taloudellisen suunnittelun jo asetettu kaupunkitasoinen raami tulee kalusto- ja laituri-investointien sekä uusien reittien avaamisten tuoda merkittävää lisäarvoa kantakaupungin joukkoliikenteen ja matkailunedistämisen osalta.

Esittelijä toteaa, että kaupunginvaltuusto käsitteli 10.11.2021 valtuustoaloitteen, jonka mukaan lauttaliikennettä Kruunuvuorenrannasta keskustaan pilotoitaisiin jo kesällä 2021 joko yksityisten lauttaliikennöitsijöiden tai vaihtoehtoisesti kaupungin järjestämänä. Vastauksessa todettiin, että kesällä järjestettiin pienimuotoinen kokeilu, jonka tuloksia analysoidaan parhaillaan. Lautakunnan lausunnossa 25.5.2021 sähkölauttaliikenteen aloittamista pidettiin mahdollisena vuoden 2023 aikana. Kunnan asukkaan aloitteessa, joka on jätetty 8.12.2021 ja jonka on allekirjoittanut lähes viisisataa helsinkiläistä, on ehdotettu Kruunuvuorenrannan ja keskustan välisen lauttaliikenteen aloittamisen aientamista kesäkaudelle 2022. Aloite on parhaillaan kaupunkiympäristötoimialan valmisteltavana.

Esitys on saatujen lausuntojen mukainen valtuustoaloitteen ja kunnan asukkaan aloitetta koskevin lisäyksin.

Hallintosäännön 30 luvun 14 §:n mukaan kaupunginhallituksen on toimitettava ponnen ehdottajalle kirjallinen selvitys toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä viimeistään vuoden kuluttua ponnen hyväksymisestä. Selvitys on toimitettava erikseen tiedoksi muille valtuutetuille.

Sulje

Liikenneliikelaitoksen johtokunta 19.08.2021 § 130

Lausunto

Johtokunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Liikenneliikelaitos (HKL) tilaa Helsingin seudun liikenne –kuntayhtymän (HSL) tariffijärjestelmään kuuluvan Suomenlinnaan suuntautuvan vesijoukkoliikenteen HSL:n määrittelemällä palvelutasolla tytäryhtiöltään Suomenlinnan Liikenne Oy:ltä (SLL). HKL vastaa SLL:n tuottaman liikenteen tarvitseman laituri- ja terminaali-infrastruktuurin hallinnasta ja ylläpidosta.

HKL ja SLL ovat osallistuneet Helsingin merellisen strategian toteuttamiseen osaltaan strategian toimenpideohjelmassa määritellyssä laajuudessa. HKL näkee Helsingin vesijoukkoliikenteen kehittämisen yhtenä tärkeänä keinona kaupungin elinvoimaisuuden, houkuttelevuuden ja virkistysmahdollisuuksien lisäämiseen.

Ponnen erityisesti mainitseman alueen läheisyydestä Kauppatorin Keisarinluodonlaiturilta liikennöidään Suomenlinnaan henkilölautoilla. HKL on aktiivisesti kehittänyt viime vuosina henkilölauttalaiturialueen toimintaedellytyksiä. Viimeisimpänä valmistui odotuspaviljonkirakennuksen mittava peruskorjaus loppuvuodesta 2020.

SLL huolehtii vesijoukkoliikenteen tulevaisuuden edellytyksistä kalustosuunnitelman pohjalta kehittämällä käytettävää kalustoaan niin, että liikenne on luotettavaa ja käytettävä kalusto asetetut vaatimukset täyttävää niin asiakaskokemuksen, matkustajakapasiteetin kuin päästöjenkin osalta. Henkilölauttaliikenteen raitiotieliikenteeseen liityntäyhteyksien parantamista on pohdittu osana Kauppatorin alueen kehittämistä ja Eteläsataman alueen asemakaavan päivittäminen myös lähivesiliikenteen laituriratkaisut huomioiden ovat vireillä. HKL ja SLL toteavat, että mahdolliset henkilölauttaliikenteen laituriratkaisujen muutokset pitää suunnitella laajassa yhteistyössä alueen toiminnallisuuden varmistamiseksi. HKL ja SLL tulevat osallistumaan asemakaavatyöhön normaalin kaavoitusprosessin mukaisesti.

Osana merellisen strategian mukaista vesijoukkoliikenteen kehittämistä HKL ja SLL osallistuvat kiinteästi kaupunginhallituksen 24.5.2021, 395 §, tekemän periaatepäätöksen mukaisen erityisesti Kruunuvuoren lauttayhteyttä kehittävän sähkölauttahankkeen jatkovalmisteluun. Sähkölauttahankkeessa on kyse täysin uudenlaisen akkukäyttöisen vesiliikennekaluston ja –liikennöintimallien suunnittelusta ja valmistelusta. Sähkölauttaliikenne on suunniteltu aloitettavaksi aluksi Meritullintorin ja Kruunuvuorenrannan välisellä reitillä. Reitti lisää rakentuvan Kruunuvuorenrannan asukkaiden liikkumisvaihtoehtoja tarjoamalla kestävään kulkutapaan perustuvan lisäyhteyden keskustaan suuntautuville matkoille.

HKL toteaa, että HSL:n lippujärjestelmään liitetyn vesijoukkoliikenteen mahdollinen laajentaminen edellyttää HSL:n linjasto- ja liikennöintisuunnitteluun pohjautuvaa tavoitetason asettelua, jotta pystytään esittämään perusteellisesti valmistellut kannattavuus- ja hyötylaskelmat päätöksenteon tueksi. Huomioiden lähimmän kymmenen vuoden taloudellisen suunnittelun jo asetettu kaupunkitasoinen raami tulee kalusto- ja laituri-investointien sekä uusien reittien avaamisten tuoda merkittävää lisäarvoa kantakaupungin joukkoliikenteen ja matkailunedistämisen osalta.

Esittelijä
yksikön johtaja
Antti Nousiainen
Lisätiedot

Antti Nousiainen, yksikön johtaja, puhelin: 310 32528

antti.nousiainen@hel.fi

Karoliina Rajakallio, yksikön johtaja, puhelin: 310 35920

karoliina.rajakallio@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 25.05.2021 § 286

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunkistrategian 2017–2021 mukaan Helsingin merellinen sijainti on osa kaupungin perusluonnetta ja -olemusta. Strategiassa merellisten alueiden kehittämisen tavoitteena on helpottaa kaupunkilaisten ja vierailijoiden pääsyä rannoille ja saariin sekä parantaa saarikohteiden virkistyskäyttömahdollisuuksia, palveluita ja vesiliikenneyhteyksiä.

Kaupunkistrategiassa asetettujen merellisyyttä koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi laadittiin kaupunginhallituksen hyväksymä Helsingin merellinen strategia ja toimintaohjelma, jossa määriteltiin tarkemmin merellisen kehittämisen tavoitteita ja toimenpiteitä tavoitteiden toteuttamiseksi. Toimivat vesiliikenteen yhteydet ovat edellytys sille, että merellisen strategian keskeisen tavoitteen mukaisesti uusia saaria voidaan ottaa virkistyskäyttöön ja palvelut saarissa saadaan kehittymään.

Kaupungin pääperiaatteena vesijoukkoliikenteen järjestämisessä on ollut, että vesiliikenteen palvelut muodostuvat markkinaehtoisesti. Kaupungin roolina on toimia vesiliikenteen mahdollistajana ja vastata muun muassa laituri-infrastruktuurista.

Kaupunkiympäristölautakunnan mielestä Eteläsataman maankäytön suunnittelun edetessä tulee tutkia alueen vesireittiliikenteen olosuhteiden kehittämisen mahdollisuuksia. Vesijoukkoliikenteen toimintaedellytysten parantamiseksi tulee selvittää säännöllisen reittiliikenteen laiturin sijoittamista Makasiininrannan ja Olympialaiturin alueelle. Nykyisin reittiliikenne keskittyy voimakkaasti Kauppatorilla Kolera-altaan alueelle, jossa ei ole vesiliikenteen lisäämiseen kasvunvaraa.

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho
Lisätiedot

Markku Granholm, liikenneinsinööri: 310 37121

markku.granholm@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 20.01.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi