Toivomusponsi, raitiovaunukapasiteetin lisääminen Länsisatamaan

HEL 2021-001650
Asialla on uudempia käsittelyjä
15. / 424 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Tuomas Rantasen toivomusponnesta koskien raitiovaunukapasiteetin lisäämistä Länsisatamassa

Kaupunkiympäristölautakunta

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Eteläsataman maankäytön suunnittelua jatketaan nk. Keskittämisskenaarion pohjalta siten, että matkustaja-autolauttaliikenteeseen liittyvä rekkaliikenne on mahdollista lopettaa Eteläsatamassa. Edellytyksenä on, että koko matkustaja-autolauttaliikenne loppuu Eteläsataman puolella. Tukholman matkustaja-autolauttaliikenne keskitetään Katajanokalle ja Tallinnan matkustaja-autolauttaliikenne Länsisatamaan. Eteläsataman (ml. Katajanokan), Länsisataman, Jätkäsaaren, Ruoholahden ja Salmisaaren maankäytön kehittämistä jatketaan tähän periaatteeseen perustuen Sataman toimintaedellytysten sekä järjestelyn tuottamien kokonaishyötyjen turvaamiseksi. Lisäksi Länsisatamasta Länsiväylälle suunnitellaan satamatunneli, joka mahdollistaa Länsisataman toimintojen laajentamisen ja satamaliikenteen sujuvan järjestämisen.

Sataman uudelleenjärjestely kasvattaa merkittävästi Länsisataman matkustajaliikenteen määriä. Samalla Jätkäsaaren asukasmäärä kasvaa 21 000 asukkaaseen vuoteen 2030 mennessä. Alueella tarvitaan siten sekä korkean kapasiteetin yhteydet liikenteen solmukohtiin, kuten metroasemille ja päärautatieasemalle, että asukkaiden työssäkäynti-, asiointi-, ja vapaa-ajan matkoja palvelevat täydentävät yhteydet. Tarpeet ovat erilaisia suuntautumiseltaan ja ajalliselta jakaumaltaan.

HSL laatii raitioliikenteen linjastosuunnitelmaa yhteistyössä kaupungin kanssa vuoden 2021 aikana. Suunnitelman tavoitteena on laajenevan pikaraitioverkon sekä uusille alueille kasvavan kantakaupungin liikkumistarpeiden yhteensovittaminen. Länsisataman joukkoliikennetarpeen ratkaiseminen on yksi suunnitelman keskeisiä kysymyksiä.

2020-luvun kuluessa toteutetaan kaksi keskustaan suuntautuvaa pikaraitiotiehanketta: Kruunusiltojen ja Vihdintien pikaraitiotiet. Pikaraitiovaunuilla on korkea kapasiteetti ja niille järjestetään mahdollisimman sujuva kulku katuverkossa. Siksi ne voivat olla mahdollinen väline myös satamien kasvavan matkustajaliikenteen palvelemiseen. Vaihtoehdot pikaraitiolinjalle ovat uuden satamia palvelevan kaupunkiraitiolinjan perustaminen tai nykyisten linjojen tarjonnan lisääminen.

Kaupunginhallitus on esittänyt 16.8.2021 kaupunginvaltuustolle Kruunusillat-hankkeen enimmäishinnan korottamista lisäyksellä, että hankkeen Hakaniemen ja keskustan välisen toteutusvaiheen lähtökohtana on, että Kaivokadulle ei tarvita erillistä pikaraitiotien päätepysäkkiä, vaan linja kytketään tarkoituksenmukaisella tavalla jatkumaan muuhun raitiotieverkkoon. Liikenne- ja katusuunnittelupalvelun arvion mukaan Länsisatama on tämänhetkisten tietojen valossa tarkoituksenmukaisin jatkosuunta pikaraitiolinjalle keskustasta.

Kaupunkiympäristön toimiala selvittää vuoden 2021 aikana, minkälaisin toimenpitein voidaan mahdollistaa pikaraitioliikenne keskustasta Länsisatamaan. Se edellyttää muutoksia olemassa olevaan ratainfraan pidempien pikaraitiovaunujen liikennöinnin mahdollistamiseksi ja liikenteen sujuvuuden, luotettavuuden ja nopeuden nostamiseksi. Investointien jatkosuunnittelu ja päätöksenteko tapahtuisi seuraavien vuosien aikana ja ne toteutuisivat aikaisintaan vuoden 2026 jälkeen, kun Kruunusiltojen toinen vaihe Hakaniemestä keskustaan toteutetaan. Samalla selvitetään mahdollisuus Euroopan unionin rahoitukseen TEN-T-verkkoon kuuluvan sataman yhteyksiä parantaville investoinneille.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Toivomusponsi

Valtuutettu Tuomas Rantanen on tehnyt 3.2.2021 seuraavan toivomusponnen:

"Periaatepäätös satamatoimintojen uudelleenjärjestelyistä ja satama-alueiden maankäytön lähtökohdista Eteläsatamassa, Katajanokalla ja Länsisatamassa

Valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet lisätä raitiovaunukapasiteettia Länsisatamaan niin, että se riittää palvelemaan kasvavaa henkilöliikennettä.”

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 10.9.2021 mennessä.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 09.09.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen

Lisätietojen antaja

Anton Silvo, liikenneinsinööri: 09 310 37489

anton.silvo@hel.fi