Hankinta, kevennetty kilpailutus, Meilahden kampuksen selvitystyö, kaupunginkanslia

HEL 2021-001874
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 6

Meilahden terveysalan kampuskeskittymän kehittämiskokemusten koonti ja jakaminen kampusten kehittäjille –asiantuntijapalvelun hankinta

Elinkeinojohtaja

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti hyväksyä KPMG Oy:n tarjouksen Meilahden kampuskeskittymän asiantuntijapalveluhankinnasta.

Hankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo on 14 287,50 euroa. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alle jäävä pienhankinta, johon ei sovelleta hankintalakia.

Hankintaan liittyvät kustannukset maksetaan talousarvion kohdalta 1 50 04 keskitetty hanketoiminta, kaupunginkanslian käytettäväksi, projektinumero 10980010041202 (6Aika – Kasvun ekosysteemit, ostopalvelut).

Elinkeinojohtaja päätti oikeuttaa elinkeino-osaston innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikön päällikön allekirjoittamaan hankintasopimuksen.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupunkistrategiassa 2017-2021 todetaan, että Helsingin tavoitteena on olla Euroopan kiehtovimpia sijaintipaikkoja uutta luovalle start up -toiminnalle ja houkuttelevin osaamiskeskittymä yrityksille ja yksilöille, jotka haluavat tehdä maailmasta paremman paikan. Koko kaupunkia kehitetään alustana kokeiluille ja uutta luovalle elinkeinotoiminnalle.

6Aika – Kasvun ekosysteemit: Yritysten kasvun mahdollistaminen kuutoskaupunkienyhteistyössä –hanke tukee vuosina 2018-2021 kasvuhakuisia yrityksiä kiinnittymään niille sopiviin palveluihin ja verkostoihin. Hankkeessa Suomen suurimmat kaupungit tekevät yhteisiä ja paikallisia toimia kasvuyritysten toimintaympäristön kehittämiseksi. Helsingin kaupunki tukee hankkeen kautta merkittävien paikallisten innovaatioekosysteemien ja niiden kasvuyrityspalvelujen kehittymistä.

Hankinnan kohde on osa Helsingin kaupungin osahankkeen panostusta terveysalan innovaatio-ekosysteemiin ja Helsingin alueen kilpailukykyyn. Työn keskiössä on Meilahden sairaala- ja kampusalue, jonka toimintayhteisö mahdollistaa alueelle korkeatasoisen tutkimukseen perustuvan osaamisen hyödyntämisen kehittämisen, ja rakentaa siltoja korkeakoulutuksen, tutkimuksen ja yritystoiminnan välille. Hankinnan tavoitteena on ensi sijassa soveltaa ja hyödyntää Meilahden kampuskeskittymän oppeja ja hyviä toimintamalleja toisille Helsingin alueen korkeakoulu-kampuksille. Lisäksi palvelu tarjoaa välineitä kehittää Meilahden kampuskeskittymää entisestään, niin kampuksen toimijoiden kuin sen asiakkaiden tarpeisiin.

Hankittava asiantuntijapalvelu sisältää selvityksen Meilahden kampuksella toimivien kehittäjätahojen kokemuksista vuodesta 2018 eteenpäin, ja soveltaa kerättyjä kokemuksia, parhaita käytäntöjä sekä oppeja niin uusien kampushankkeiden kuin myös soveltuvin osin Meilahden kampuksen hyödynnettäväksi. Tulevia kampushankkeita silmällä pitäen, selvitys esittelee havaintoihin perustuvat, selkeät toimenpidesuositukset palvelutarjonnan ja toiminnan vähimmäisedellytysten kannalta, kohderyhmän tarpeet huomioiden.

Asiantuntijapalvelu on kolmivaiheinen; selvitystyö Meilahden alueen toimijoiden kokemuksista ja käytännöistä, analyysi ja yhteenveto, sekä tuloksia hyödyntävän työpajan toteutus Helsingin kaupungin asiantuntijoille sekä kampustoimijoiden ja uusien hautomohankkeiden verkostolle.

Tästä hankinnasta käynnistettiin kilpailutus 17.2.2021 lähetetyllä tarjouspyynnöllä. Tarjouspyyntö lähetettiin neljälle palveluntarjoajalle sähköpostitse. Määräaika tarjousten jättämiselle päättyi 4.3.2021 klo 16, johon mennessä saapui sähköpostitse kolme tarjousta:

-       Forefront Oy
-       KPMG Oy
-       Gaia Consulting Oy.

Tarjouksille asetettiin sisältövaatimuksia, jotka kaikki määräajassa saapuneet tarjoukset täyttivät. Hankintapäätös perustui kokonaistaloudelliseen edullisuuteen tarjouspyynnön mukaisesti.

Arviointiperusteet ja niiden painotukset olivat:

A) Tarjoajan referenssit ja osaamisen vastaavuus hankinnan kohteeseen. Painotus 40%.
1) Referenssien sisällöllinen kiinnostavuus ja vastaavuus suhteessa tämän tarjouspyynnön kohteeseen (painotus ½ referenssiosiosta)
2) Toimeksiannon toteuttavien henkilöiden osaaminen ja kokemus innovaatio- ja kasvuyrityspalveluista (painotus ½ referenssiosiosta)
B) Työsuunnitelma, josta käy ilmi projektin aikataulu, tekninen toteutus, malli raportista, sekä eri vaiheisiin käytettävät henkilötyötunnit. Painotus 30%
C) Arvonlisäveroton hinta. Painotus 30%.
- Tarjouksen kokonaishinta, sisältäen kaikki kulut (ALV 0%).
 

Kaikki tarjoukset olivat laadukkaita referensseiltään, osaamisen tason ja kokemuksen laadun osalta sekä sisällöllisesti kiinnostavia tarjouspyynnön kohdetta ja hankkeen asettamia tavoitteita ajatellen. Tarjousten hinnoittelu, työsuunnitelmien yksityiskohtaisuus sekä tarjoajien osaaminen ja kokemus suhteessa tarjouspyynnön sisältöön toivat kuitenkin erottelua tarjousten saamiin kokonaispistemääriin.

Tarjoajan referenssit ja osaamisen vastaavuus hankinnan kohteeseen käsiteltiin yhteisenä kokonaisuutena. Referenssien osalta jokaisella tarjoajalla oli tasavahvat referenssit, ja tarjoajat saivat kukin yhtä monta pistettä. Toimeksiannon toteuttavien henkilöiden osaamisen ja innovaatio- ja kasvuyrityspalvelukokemuksen osalta suurimman pistemäärän sai KPMG Oy, tiimin monipuolisuuden sekä tarjouspyynnön erityisen vastaavuuden ansiosta. KPMG Oy sai tässä kategoriassa suurimman keskiarvon, ja näin ollen myös korkeimmat pisteet.

Työsuunnitelmien osalta vastaanotimme kattavat suunnitelmat jokaiselta tarjoajalta, mutta jotka poikkesivat toisistaan painotuksiltaan. Suunnitelman yksityiskohtaisuus, havainnollistavuus sekä soveltuvuus hankinnan kohteeseen erotti parhaat pisteet saaneen tarjouksen muista tarjouksista. Parhaat pisteet työsuunnitelman osalta sai KPMG Oy.

Tarjotun hinnan osalta tarjoukset erosivat myös jonkin verran toisistaan; parhaan pistemäärän hinnan osalta sai Forefront Oy.

Kokonaisvertailussa suurimman kokonaispistemäärän sai ja näin ollen tarjouksista kokonaistaloudellisesti edullisin oli KPMG Oy:n tarjous. Tarjousvertailutaulukko erillisenä liitteenä.

Elinkeinojohtajan oikeus toteuttaa hankintoja perustuu kansliapäällikön päätökseen kaupunginkanslian hankintaoikeuksista 17.12.2019 § 260.

Hankintasopimus sopijapuolten välillä syntyy myöhemmin erikseen allekirjoitettavalla sopimuksella.

Päätös tullut nähtäväksi 19.03.2021

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksiantopäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot.
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Suvi Hänninen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 36075

suvi.hanninen@hel.fi

Päättäjä

Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja
Santtu von Bruun
yksikön päällikkö