Vuoden 2021 kuntavaalien vaikutus kaupungin hallitusnimeämis- ja yhtiökokousprosessiin

HEL 2021-002061
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 50 §

Vuoden 2021 kuntavaalien vaikutus kaupungin hallitusnimeämis- ja yhtiökokousprosessiin sekä muutokset vaalien jälkeisiin nimeämisperiaatteisiin

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi vuoden 2021 kuntavaalien ajankohdan vaikutuksen kaupungin hallitusnimeämis- ja yhtiökokousprosessiin.

Samalla kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi vuoden 2021 kuntavaalien jälkeiset muutokset kaupungin hallitus- ym. nimeämisperiaatteisiin.

Käsittely

Vastaehdotus:
Veronika Honkasalo: Tytäryhteisöjen hallitusten kokoonpanot pidetään ennallaan lukuun ottamatta seuraavia:

1. Kiinteistö Helsingin toimitilat Oy
2. Kiinteistö Oy Laivalahdentori
3. Mankala Oy
4. Suomen messut osuuskunta
5. Uudenmaan Sairaalapesula Oy
6. Helsingin liikuntahallit Oy

Veronika Honkasalon vastaehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

Vastaehdotus:
Jasmin Hamid: Muutetaan kohta 24 niin, että hallitukset ovat jatkossa kahdeksanjäsenisiä, ja jäsenistä neljä on luottamushenkilötaustaisia:

Vuodesta 2015 lähtien saatujen kokemusten perusteella yhdeksänjäseninen hallitus on molemmissa yhtiöissä epätarkoituksenmukaisen suuri ottaen huomioon muun muassa yhtiöiden toiminta kilpailutilanteessa markkinoilla. Yhtiöiden hallituksilta edellytetään erityisen dynaamista ja tehokasta toimintaa. Yhtiöiden hallitusten koon olisi perusteltua olla jatkossa yhteensä kahdeksan jäsentä, joista neljä luottamushenkilötaustaista, kolme kaupunkikonsernin ulkopuolelta nimettyä ja yksi viranhaltijataustainen henkilö.

Kannattaja: Mikko Kiesiläinen

Vastaehdotus:
Tomi Sevander: Poistetaan kappaleesta 8, Helen oy, Helsingin Leijona oy, Helsingin Satama oy sekä näitä yhtiöitä käsittelevät kappaleet 23-28.

Kannattaja: Nasima Razmyar

Jasmin Hamidin ja Tomi Sevanderin vastaehdotuksista äänestettiin vastakkain kohtien 23-25 osalta, jonka jälkeen voittanut ehdotus äänestettiin vastakkain esittelijän ehdotuksen kanssa.

1 äänestys

JAA-ehdotus: Jasmin Hamidin vastaehdotus
EI-ehdotus: Tomi Sevanderin vastaehdotus

Jaa-äänet: 5
Jasmin Hamid, Mikko Kiesiläinen, Jenni Pajunen, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori

Ei-äänet: 4
Veronika Honkasalo, Mika Raatikainen, Nasima Razmyar, Tomi Sevander

Konsernijaosto hyväksyi tässä äänestyksessä Jasmin Hamidin vastaehdotuksen kohtien 23-25 osalta äänin 5 - 4.

Äänestettäessä Jasmin Hamidin vastaehdotuksesta vastakkain esittelijän ehdotuksen kanssa, konsernijaosto hyväksyi Jasmin Hamidin vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen kohtien 23-25 osalta yksimielisesti.

Vastaehdotus:
Jasmin Hamid: Muutetaan kohta 28 niin, että hallituksen jäsenistä neljä on jatkossa luottamushenkilötaustaisia:
"Yhtiön nykyisen toiminnan luonne sekä mahdollinen Tukkutorin kanssa yhdistyminen huomioon ottaen olisi perusteltua, että yhtiöön nimettäisiin jatkossa hallitus, jossa olisi edelleen seitsemän jäsentä, mutta näistä jäsenistä neljä olisi luottamushenkilötaustaisia."

Kannattaja: Mikko Kiesiläinen

Vastaehdotus:
Tomi Sevander: Poistetaan kappaleesta 8, Helen oy, Helsingin Leijona oy, Helsingin Satama oy sekä näitä yhtiöitä käsittelevät kappaleet 23-28.

Kannattaja: Nasima Razmyar

Jasmin Hamidin ja Tomi Sevanderin vastaehdotuksista äänestettiin vastakkain kohtien 26-28 osalta, jonka jälkeen voittanut ehdotus äänestettiin vastakkain esittelijän ehdotuksen kanssa.

2 äänestys

JAA-ehdotus: Jasmin Hamidin vastaehdotus
EI-ehdotus: Tomi Sevanderin vastaehdotus

Jaa-äänet: 5
Jasmin Hamid, Mikko Kiesiläinen, Jenni Pajunen, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori

Ei-äänet: 4
Veronika Honkasalo, Mika Raatikainen, Nasima Razmyar, Tomi Sevander

Konsernijaosto hyväksyi tässä äänestyksessä Jasmin Hamidin vastaehdotuksen kohtien 26-28 osalta äänin 5 - 4.

Äänestettäessä Jasmin Hamidin vastaehdotuksesta vastakkain esittelijän ehdotuksen kanssa, konsernijaosto hyväksyi Jasmin Hamidin vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen kohtien 26-28 osalta yksimielisesti.

Vastaehdotus:
Jasmin Hamid: Muutetaan kohdan 50 viimeinen virke:
"Jatkossa Helsinki nimeäisi hallitukseen kaksi luottamushenkilötaustaista jäsentä."

Kannattaja: Mikko Kiesiläinen

3 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Jasmin Hamidin vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna

Jaa-äänet: 2
Jenni Pajunen, Jan Vapaavuori

Ei-äänet: 7
Jasmin Hamid, Veronika Honkasalo, Mikko Kiesiläinen, Mika Raatikainen, Nasima Razmyar, Tomi Sevander, Ulla-Marja Urho

Konsernijaosto hyväksyi Jasmin Hamidin vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen äänin 2 - 7.

Vastaehdotus:
Jasmin Hamid: Muutetaan kohta 32 niin, että jatkossa hallituksessa on neljä luottamushenkilötaustaista jäsentä ja yksi viranhaltijajäsen:

"Nykyisellään säätiön koko hallitus, viisi varsinaista jäsentä ja viisi varajäsentä, muodostuu luottamushenkilötaustaisista jäsenistä. Jatkossa olisi perusteltua, että hallituksessa olisi sekä varsinaisina että varajäseninä neljä luottamushenkilötaustaista jäsentä ja yksi viranhaltijajäsen. Näin voidaan vahvistaa kaupunkikonsernin sisäistä keskusteluyhteyttä ja hyödyntää esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimialan viranhaltijoiden substanssiosaamista säätiön hallituksessa. Varajäsenistä luopuminen edellyttää säätiön sääntöjen muuttamista."

Kannattaja: Mikko Kiesiläinen

Konsernijaosto hyväksyi yksimielisesti Jasmin Hamidin vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.

Vastaehdotus:
Jasmin Hamid: Lisätään kohtaan 16:

Yhtiöiden hallitusten viranhaltijajäsenille laaditaan yhtiökohtaisesti valintaperusteet, jotka voivat perustua viranhaltijan rooliin kaupungilla tai yhtiön kannalta relevanttiin osaamiseen. Erityisesti markkinoilla toimivien yhtiöiden hallitusjäsenten valintaperusteisiin kiinnitetään huomiota.

Kannattaja: Mikko Kiesiläinen

Konsernijaosto hyväksyi yksimielisesti Jasmin Hamidin vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.

Vastaehdotus:
Jasmin Hamid: Lisätään kohta 51:

Palmia Oy

Nykyisin yhtiön hallituksessa on viisi jäsentä. Kasvatetaan hallituksen kokoa kuuteen, ja lisätään yksi kaupunkikonsernin ulkopuolinen jäsen.

Kannattaja: Mikko Kiesiläinen

Konsernijaosto hyväksyi yksimielisesti Jasmin Hamidin vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.

Vastaehdotus:
Jasmin Hamid: Lisätään kohta 52:

Oulunkylän kuntoutussäätiön ja Niemikotisäätiön osalta selvitetään ja valmistellaan hybridihallitusten nimeämistä kevääksi 2022.

Kannattaja: Mikko Kiesiläinen

Konsernijaosto hyväksyi yksimielisesti Jasmin Hamidin vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.

Vastaehdotus:
Tomi Sevander: Poistetaan kappaleesta 8, Helen oy, Helsingin Leijona oy, Helsingin Satama oy sekä näitä yhtiöitä käsittelevät kappaleet 23-28.

Kannattaja: Nasima Razmyar

Tomi Sevanderin vastaehdotuksesta äänestettiin kohdan 8 osalta vastakkain esittelijän ehdotuksen kanssa.

4 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Tomi Sevanderin vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna

Jaa-äänet: 5
Jasmin Hamid, Mikko Kiesiläinen, Jenni Pajunen, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori

Ei-äänet: 4
Veronika Honkasalo, Mika Raatikainen, Nasima Razmyar, Tomi Sevander

Konsernijaosto hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 5 - 4.

Vastaehdotus:
Tomi Sevander: Muutetaan kohta 34 niin, että jatkossa hallituksessa on kuusi luottamushenkilötaustaista jäsentä ja yksi viranhaltijajäsen, jolloin kappaleen viimeinen lause olisi muodoltaan:

Teatterisäätiön osalta olisi perusteltua ottaa käyttöön malli, jossa hallitukseen nimetään kuuden luottamushenkilötaustaisen jäsenen lisäksi yksi viranhaltijataustainen jäsen.

Kannattaja: Jasmin Hamid

Konsernijaosto hyväksyi yksimielisesti Tomi Sevanderin vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.

Vastaehdotus:
Tomi Sevander: Poistetaan kappale 39.

Kannattaja: Nasima Razmyar

5 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Tomi Sevanderin vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna

Jaa-äänet: 5
Jasmin Hamid, Mikko Kiesiläinen, Jenni Pajunen, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori

Ei-äänet: 4
Veronika Honkasalo, Mika Raatikainen, Nasima Razmyar, Tomi Sevander

Konsernijaosto hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 5 - 4.

Vastaehdotus:
Tomi Sevander: Muutetaan kohta 42 niin, että jatkossa hallituksessa on neljä luottamushenkilötaustaista jäsentä ja yksi viranhaltijajäsen, jolloin kappale 42 muutetaan muotoon:

Lisäksi säätiön yhteyttä emokaupunkiin tulisi jatkossa vahvistaa ja nimetä hallitukseen kaupungin toimesta yksinomaan luottamushenkilötaustaisten jäsenten sijaan neljä luottamushenkilötaustaista jäsentä ja lisäksi yksi viranhaltijajäsen.

Kannattaja: Nasima Razmyar

6 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Tomi Sevanderin vastaehdotuksen mukaisesti muuutettuna

Jaa-äänet: 5
Jasmin Hamid, Mikko Kiesiläinen, Jenni Pajunen, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori

Ei-äänet: 4
Veronika Honkasalo, Mika Raatikainen, Nasima Razmyar, Tomi Sevander

Konsernijaosto hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 5 - 4.

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jaa: Muutetaan kohta 24 niin, että hallitukset ovat jatkossa kahdeksanjäsenisisä, ja jäsenistä neljä on luottamushenkilötaustaisia: Vuodesta 2015 lähtien saatujen kokemusten perusteella yhdeksänjäseninen hallitus on molemmissa yhtiöissä epätarkoituksenmukaisen suuri ottaen huomioon muun muassa yhtiöiden toiminta kilpailutilanteessa markkinoilla. Yhtiöiden hallituksilta edellytetään erityisen dynaamista ja tehokasta toimintaa. Yhtiöiden hallitusten koon olisi perusteltua olla jatkossa yhteensä kahdeksan jäsentä, joista neljä luottamushenkilötaustaista, kolme kaupunkikonsernin ulkopuolelta nimettyäja yksi viranhaltijataustainen henkilö.

Ei: Poistetaan kappaleesta 8, Helen oy, Helsingin Leijona oy, Helsingin Satama oy sekä näitä yhtiöitä käsittelevät kappaleet 23-28

Jäsen Valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin Ei valtuustoryhmää
Kiesiläinen, Mikko Ei valtuustoryhmää
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 4 1 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 1 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 0 1 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 1 0 0

Äänestys 2

Jaa: Muutetaan kohta 28 niin, että hallituksen jäsenistä neljä on jatkossa luottamushenkilötaustaisia: " Yhtiön nykyisen toiminnan luonne sekä mahdollinen Tukkutorin kanssa yhdistyminen huomioon ottaen olisi perusteltua, että yhtiöön nimettäisiin jatkossa hallitus, jossa olisi edelleen seitsemän jäsentä, mutta näistä jäsenistä neljä olisi luottamushenkilötaustaisia."

Ei: Poistetaan kappaleesta 8, Helen oy, Helsingin Leijona oy, Helsingin Satama oy sekä näitä yhtiöitä käsittelevät kappaleet 23-28

Jäsen Valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin Ei valtuustoryhmää
Kiesiläinen, Mikko Ei valtuustoryhmää
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 4 1 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 1 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 0 1 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 1 0 0

Äänestys 3

Jaa: Esityksen mukaan

Ei: Muutetaan kohdan 50 viimeinen virke: "Jatkossa Helsinki nimeäisi hallitukseen kaksi luottamushenkilötaustaista jäsentä."

Jäsen Valtuustoryhmä
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin Ei valtuustoryhmää
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kiesiläinen, Mikko Ei valtuustoryhmää
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 1 4 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 1 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 0 1 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 1 0 0

Äänestys 4

Jaa: Esityksen mukaan

Ei: Poistetaan kappaleesta 8, Helen oy, Helsingin Leijona oy, Helsingin Satama oy sekä näitä yhtiöitä käsittelevät kappaleet 23-28

Jäsen Valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin Ei valtuustoryhmää
Kiesiläinen, Mikko Ei valtuustoryhmää
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 4 1 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 1 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 0 1 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 1 0 0

Äänestys 5

Jaa: Esityksen mukaan

Ei: Muutetaan kohta 34 niin että jatkossa hallituksessa on kuusi luottamushenkilötaustaista jäsentä ja yksi viranhaltijajäsen, jolloin kappaleen viimeinen lause olisi muodotaan: Teatterisäätiön osalta olisi perusteltua ottaa käyttöön malli, jossa hallitukseen nimetään kuuden luottamushenkilötaustaisen jäsenen lisäksi yksi viranhaltijataustainen jäsen.

Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin Ei valtuustoryhmää
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kiesiläinen, Mikko Ei valtuustoryhmää
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 0 5 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 1 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 0 1 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 1 0 0

Äänestys 6

Jaa: Esityksen mukaan

Ei: Poistetaan kappale 39

Jäsen Valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin Ei valtuustoryhmää
Kiesiläinen, Mikko Ei valtuustoryhmää
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 4 1 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 1 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 0 1 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 1 0 0

Äänestys 7

Jaa: Esityksen mukaan

Ei: Muutetaan kohta 42 niin että jatkossa hallituksessa on neljä luottamushenkilötaustaista jäsentä ja yksi viranhaltijajäsen, jolloin kappale 42 muutetaan muotoon: Lisäksi säätiön yhteyttä emokaupunkiin tulisi jatkossa vahvistaa ja nimetä hallitukseen kaupungin toimesta yksinomaan luottamushenkilötaustaisten jäsenten sijaan neljä luottamushenkilötaustaista jäsentä ja lisäksi yksi viranhaltijajäsen.

Jäsen Valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin Ei valtuustoryhmää
Kiesiläinen, Mikko Ei valtuustoryhmää
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 4 1 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 1 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 0 1 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 1 0 0
Sulje

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää merkitä tiedoksi vuoden 2021 kuntavaalien ajankohdan vaikutuksen kaupungin hallitusnimeämis- ja yhtiökokousprosessiin.

Samalla kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi vuoden 2021 kuntavaalien jälkeiset muutokset kaupungin hallitus- ym. nimeämisperiaatteisiin.

Sulje

Voimassa olevan kuntalain (410/2015) mukaan valtuuston nelivuotinen toimikausi alkaa vaalivuoden kesäkuun alusta.

Kaupungin tytäryhteisöissä ja -säätiöissä pidetään yhtiö- ja vuosikokoukset keväisin yhtiöjärjestys- ja sääntömääräysten mukaisesti. Kaupungin hyvän hallintotavan ohjeistuksen mukaisesti pääosassa kaupungin tytäryhteisöjä hallitusten toimikaudet ovat kaksivuotisia ja päättyvät seuraavan kerran keväällä 2022.

Kuntavaalien ja valtuustokauden alkamisen nykyisen ajankohdan huomioon ottaminen yhtiö- ja vuosikokousten pitoajankohdassa ei käytännössä ole mahdollista kaikilta osin.

Edellisten kuntavaalien yhteydessä konsernijaosto linjasi 13.3.2017, § 32, että alla mainituissa yhtiöissä ja säätiöissä tullaan toimimaan viimeistään alkusyksyllä 2017 niin, että hallitusten kokoonpanoihin tehdään kaupungin nimeämien luottamushenkilötaustaisten jäsenten osalta tarvittavat kuntavaalien tulokseen perustuvat muutokset:

  • Helen Oy,
  • Helsingin Leijona Oy,
  • Helsingin Satama Oy,
  • Helsingin Seniorisäätiö sr,
  • Helsingin teatterisäätiö sr,
  • Helsinki-viikon säätiö sr (nykyinen Helsingin tapahtumasäätiö sr),
  • Jääkenttäsäätiö sr,
  • Kiinteistö Oy Kaapelitalo,
  • Lasipalatsin Mediakeskus Oy (nykyinen Kaapelin Mediakeskus Oy),
  • Oy Asuntohankinta Ab,
  • Palmia Oy,
  • Stadion-säätiö sr,
  • UMO-säätiö sr,
  • Urheiluhallit Oy,
  • Vantaan Energia Oy sekä
  • Vuosaaren Urheilutalo Oy.

Kaupungin hallitusnimitys- ja yhtiökokousprosessi, kaupungin eri hallituksiin ja vastaaviin toimielimiin nimeämien henkilöiden suuri määrä, hallitusten varsinaisten toimikausien pääasiallinen päättyminen keväällä 2022 sekä yhdenmukainen menettely eri vaalikausien välillä luottamushenkilötaustaisten hallitusjäsenten välillä huomioon ottaen on perusteltua toimia vuoden 2021 kuntavaalien jälkeen vastaavalla tavalla kuin vuoden 2017 vaalien jälkeen. Näin luottamushenkilötaustaisten jäsenten osalta toimikausien pituudet vastaavat edellisen valtuustokauden aikaisia toimikausia.

Vuoden 2021 kuntavaalien jälkeen alla mainituissa yhtiöissä ja sääti-öissä tullaan toimimaan alkusyksyllä 2021 niin, että hallitusten kokoonpanoihin tehdään kaupungin nimeämien luottamushenkilötaustaisten jäsenten osalta tarvittavat kuntavaalien tulokseen perustuvat muutokset:

  • Helen Oy,
  • Helsingin Leijona Oy, (riippuen selvitettävänä olevan Tukkutorin kanssa toteutettavan yhdistämisen mahdollisista vaikutuksista)
  • Helsingin Satama Oy,
  • Helsingin Seniorisäätiö sr,
  • Helsingin teatterisäätiö sr,
  • Helsingin tapahtumasäätiö sr,
  • Jääkenttäsäätiö sr,
  • Kiinteistö Oy Kaapelitalo,
  • Palmia Oy,
  • UMO-säätiö sr,
  • Urheiluhallit Oy,
  • Vantaan Energia Oy sekä
  • Vuosaaren Urheilutalo Oy.

Vuoteen 2017 verrattuna muutoksena ovat

  • Lasipalatsin Mediakeskus Oy (nykyisin Kaapelitalon Mediakeskus Oy), jonka omistus ei ole enää kaupungilla vaan Kiinteistö Oy Kaapelitalolla, eikä yhtiön hallituksessa ole enää luottamushenkilötaustaisia jäseniä,
  • Oy Asuntohankinta Ab, jonka osalta on käynnissä selvitys yhtiön mahdollisesta jakautumisesta Helsingin kaupungin asunnot Oy:n ja Kiinteistö Oy Auroranlinnan välillä sekä
  • Stadion-säätiö sr, jonka valtuustokauden aikana toteutetun sääntömuutoksen perusteella hallituksen toimikausi päättyy joka tapauksessa alkusyksyllä 2021.

Muilta osin muutokset tehdään yhteisöjen hallitusten toimikausien päättymisen perusteella, pääosin keväällä 2022.

Helen Oy:llä ja Helsingin Satama Oy:llä on osakkeenomistajan pysyvät nimitystoimikunnat, jotka valmistelevat tarvittavat muutokset kaupunginhallituksen konsernijaostolle ja ylimääräisille yhtiökokouksille.

Kaupungin esitykset kyseisiin hallituksiin kuntavaalien jälkeen valittaviksi henkilöiksi tuodaan päätöksentekoon vaalien jälkeen erikseen.

Muutokset konserniyhteisöjen hallitusten rakenteeseen

Kaupunki nimeää hallituksen ym. jäseniä merkittävään määrään eri yhteisöjä omistuksen, yhtiöjärjestys-/sääntömääräysten ja vakiintuneen käytännön perusteella. Nimeämisoikeutta käyttäessään kaupunki hyödyntää nimettävien henkilöjen osalta monipuolista osaamista ja kokemusta. Kaupunki nimeää tytär- ja muiden yhteisöjen toimielimiin henkilöitä niin viranhaltijataustalla, luottamushenkilötaustalla kuin emokaupungin ulkopuoleltakin.

Pitkäaikaisena toimintamallina on ollut, että erityisesti kaupungin palvelutuotannon operatiivisena jatkeena tai tukena toimivissa tytäryhteisöissä hyödynnetään yhteisöjen toiminnan luonne huomioon ottaen viranhaltijataustaisia jäseniä. Tällaisia tytäryhtiöitä ovat erityisesti esimerkiksi kaupungin omistamat lukuisat pienet kiinteistöosakeyhtiöt. Viranhaltijataustaisia jäseniä on kaupungin nimeämänä tällä hetkellä noin 315 hallitus-, edustajisto- ja valtuuskuntatehtävissä.

Luottamushenkilötaustaisia jäseniä on puolestaan nimetty laajasti muihin kaupungin tytär- ja konserniyhteisöihin sekä yhteisöihin, joihin kaupungilla muuten on nimeämisoikeus. Luottamushenkilötaustaisia jäseniä on kaupungin nimeämänä tällä hetkellä noin 215 hallitus-, edustajisto- ja valtuuskuntatehtävissä kuntayhtymät ja vastaavat mukaan luettuna.

Viime vuosien aikana kaupungin konserniohjaukseen liittyvänä kehittämissuuntana on ollut hyödyntää nimeämispolitiikassaan aiempaa enemmän kaupungin omissa tytäryhteisöissä olevaa osaamista sekä kokonaan kaupunkikonsernin ulkopuolisia henkilöitä, joilla on arvioitu olevan tietyssä hallituksessa tarvittavaa osaamista. Tämä kehitys on nähty perustelluksi kaupunkikonsernin kokonaisedun kannalta ja kaupungin eri yhteisöistä saaman omistaja-arvon kasvattamiseksi. Tällaisia ns. kaupungin ulkopuolisia jäseniä on kaupungin nimeämänä tällä hetkellä noin 60 hallitustehtävissä.

Kevään 2021 kuntavaalien jälkeen suoritetaan aiempien kuntavaalivuosien tapaan luottamushenkilötaustaisiin hallitus- ym. nimeämisiin liittyvä ns. paikkajakoneuvottelu. Ko. neuvotteluihin liittyen on perusteltua tehdä muutoksia luottamushenkilötaustaisten jäsenten hallitus- ym. paikkojen määriin kaupungin konserniohjauksen kehittämiseksi.

Jäljempänä esitettävien muutosten perusteena ovat seuraavat konserniohjauksen kehittämiseen liittyvät syyt:

  • kuntalaki ja valtuuston vahvistama konserniohje edellyttävät kaupungin tytäryhteisöjen hallituksilta monipuolista kollektiivista osaamista ja kokemusta siten, että kullakin hallituksella on yhteisön toimialan ja toiminnan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus ja kyky toimitusjohtajan ohjaamiseen ja tukemiseen,
  • edistetään konserniohjeen mukaisesti tehokkaan, tuloksekkaan ja kaikkia hallituksen jäseniä aktivoivan hallitustyöskentelyn edellytyksiä pienentämällä hallitusten jäsenmääriä hallitusti, missä se on perusteltua,
  • tiiviimmän yhteydenpidon varmistamiseksi kaupunkiorganisaatioon sekä toimitusjohtajien riittävän sparrauksen ja tuen edistämiseksi nimetään jatkossa tytär- ja osakkuusyhteisöjen hallituksiin vähintään yksi viranhaltijajäsen,
  • laajemman ja monipuolisemman osaamispohjan muodostamiseksi lisätään hallitusti ulkopuolisten jäsenten käyttöä hallituksissa. Ulkopuoliset jäsenet tulevat joko kaupungin muiden konserniyhteisöjen johdosta tai kokonaan kaupunkikonsernin ulkopuolelta yksinomaisena kriteerinä henkilön osaaminen ja kokemus,
  • konserniohjeen linjausten perusteella annetaan kaupungin alikonsernien emoyhtiöille vastuu niiden alaisten yhteisöjen hallitusten nimeämisestä.

Lisäksi osassa tytär- tai muita yhteisöjä on vaalikauden aikana tapahtunut muutoksia, jotka ovat muuttaneet yhteisön toiminnan luonnetta tai volyymiä taikka johtavat esimerkiksi toiminnan loppumiseen kokonaan.

Paikkajakoneuvotteluihin liittyen tullaan paikkamääriä koskevien muutosten ohella antamaan tietoja eri yhteisöjen hallituksilta tarvittavasta kollektiivisesta osaamisesta sekä kunkin yhteisön toimialasta, tarkoituksesta ja tehtävästä, jotta luottamushenkilötaustaisten jäsenten nimeämiseen voidaan valmistautua mahdollisimman hyvän tietopohjan perusteella.

Ami-säätiö

Säätiön toiminta on muuttunut olennaisesti säätiön hallinnoimien koulutustoimintojen yhdistämisen (AEL-Amiedu) myötä. Säätiön toimintakenttä on kaventunut selvästi, joten säätiössä ei ole tarvetta yhtä laajalle hallitukselle kuin nykyisin, eikä myöskään luottamushenkilötaustaiselle edustukselle hallituksessa. Nykyisin kaupunki nimennyt hallitukseen neljä varsinaista ja neljä varajäsentä, kaikki luottamushenkilö-taustaisia henkilöitä.

Muutokset hallitusnimityksiin edellyttävät säätiön muiden nimeäjätahojen kanssa käytäviä neuvotteluita. Neuvotteluissa ja tulevissa nimeämisissä on otettava huomioon se, onko säätiöllä tulevaisuudessa ylipäätään muuta tehtävää kuin hallinnoida sillä olevaa kiinteistö- ym. omaisuutta.

Helen Oy ja Helsingin Satama Oy

Molemmissa yhtiöissä on vuoden 2015 alusta voimaan tulleesta yhtiöittämisestä lähtien ollut yhteensä yhdeksän hallituksen jäsentä, joista viisi on luottamushenkilötaustaisia, kolme kaupunkikonsernin ulkopuolisia henkilöitä ja yksi viranhaltijataustainen henkilö.

Vuodesta 2015 lähtien saatujen kokemusten perusteella yhdeksänjäseninen hallitus on molemmissa yhtiöissä epätarkoituksenmukaisen suuri ottaen huomioon muun muassa yhtiöiden toiminta kilpailutilanteessa markkinoilla. Yhtiöiden hallituksilta edellytetään erityisen dynaamista ja tehokasta toimintaa. Yhtiöiden hallitusten koon olisi perusteltua olla jatkossa yhteensä seitsemän jäsentä, joista kolme luottamushenkilötaustaista, kolme kaupunkikonsernin ulkopuolelta nimettyä ja yksi viranhaltijataustainen henkilö. Jäljempänä esitetyllä tavalla Vantaan kaupunki on tehnyt vastaavalla tavalla päätöksen Vantaan Energia Oy:n hallituksen koon pienentämisestä seitsemään jäseneen.

Kaupungin ohjaus ja valvonta toteutuvat nykyisin yhtiöiden perustamisvaihetta paremmin vuonna 2017 uudistetun konserniohjeen sekä viime vuosina tehtyjen kaupungin ohjausta tukevien ja varmistavien yhtiöjärjestysmuutosten perusteella. Yhtiöiden hallitusten roolin ei siten ole tarpeen olla samalla tavalla valvova kuin ehkä oli vuonna 2015.

Helsingin Leijona Oy

Helsingin Leijona Oy:n pääasiallisena tehtävänä on ns. Torikortteleiden hallinnointi ja kaupungin vetovoimaan ja elävöittämiseen liittyvien tavoitteiden toteuttaminen. Parhaillaan selvitetään yhtiön ja kaupunkiympäristötoimialan Tukkutorin toimintojen yhdistämistä.

Nykyisin Helsingin Leijonan hallituksessa on seitsemän jäsentä, joista viisi on luottamushenkilötaustaista jäsentä ja kaksi viranhaltijataustaista jäsentä.

Yhtiön nykyisen toiminnan luonne sekä mahdollinen Tukkutorin kanssa yhdistyminen huomioon ottaen olisi perusteltua, että yhtiöön nimettäisiin jatkossa hallitus, jossa olisi edelleen seitsemän jäsentä, mutta näistä jäsenistä kolme olisi luottamushenkilötaustaisia, kaksi viranhaltijataustaisia ja kaksi kaupunkikonsernin ulkopuolelta nimettyä henkilöitä. Ns. hybridihallituksista on hyviä kokemuksia tytäryhteisöistä, joissa niitä on ollut käytössä.

Helsingin Liikuntahallit Oy

Helsingin Liikuntahallit on kaupunkikonserniin kuuluvan Jääkenttäsäätiön omistama osakeyhtiö, joka ylläpitää harjoitusjäähallitoimintaa Helsingissä.

Nykyisin yhtiön hallituksessa on kolme luottamushenkilötaustaista jäsentä, samat henkilöt kuin Jääkenttäsäätiön hallituksessa. Jatkossa on tarkoituksenmukaista, että kaupungin päätöksissä tai luottamushenkilöpaikkajakoa koskevissa neuvotteluissa ei käsitellä Helsingin Liikuntahallit Oy:n hallitusta. Konserniohjeen mukaisesti kaupunki noudattaa omistajaohjauksessaan omistajan, hallituksen ja operatiivisen johdon välisiä tehtävä- ja toimivaltasuhteita. Helsingin Liikuntahallit Oy:n hallituksen kokoonpanosta päättäminen kuuluu sen omistavan Jääkenttäsäätiön hallitukselle. Tämä mahdollistaa esimerkiksi sen, että yhtiön hallitus nimetään tulevaisuudessa tarvittaessa säätiön operatiivisesta johdosta ja säätiön hallitus huolehtii koko Jääkenttäsäätiökonsernin ohjaamisesta.

Helsingin Seniorisäätiö sr

Säätiö on osa kaupunkikonsernin sote-palvelujen tuotantokokonaisuutta, mutta säätiöllä ei ole riittävän tiivistä yhteyttä kaupunkiin. Lisäksi säätiöllä lähivuosina edessä erittäin merkittävä toiminnan muutos, jos suunnitelmat Pohjois-Haagaan toteutettavasta palveluasumiskokonaisuudesta toteutuvat.

Nykyisellään säätiön koko hallitus, viisi varsinaista jäsentä ja viisi varajäsentä, muodostuu luottamushenkilötaustaisista jäsenistä. Jatkossa olisi perusteltua, että hallituksessa olisi sekä varsinaisina että varajäseninä kolme luottamushenkilötaustaista jäsentä ja kaksi viranhaltijajäsentä. Näin voidaan vahvistaa kaupunkikonsernin sisäistä keskusteluyhteyttä ja hyödyntää esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimialan viranhaltijoiden substanssiosaamista säätiön hallituksessa. Varajäsenistä luopuminen edellyttää säätiön sääntöjen muuttamista.

Helsingin seudun kesäyliopistosäätiö sr

Kaupungin osalta koulutustoimintaa harjoittavan säätiön hallitukseen on nimetty vain luottamushenkilötaustaisia jäseniä (neljä varsinaista jäsentä ja neljä varajäsentä). Tulevaisuudessa olisi perusteltua nimetä hallitukseen yksi varsinainen ja yksi varajäsen viranhaltijataustalla substanssiosaamisen ja kaupunkiyhteyden vahvistamiseksi.

Helsingin teatterisäätiö sr

Kaupunginteatteria ylläpitävän teatterisäätiön seitsemän jäsenisessä hallituksessa on nykyisin vain luottamushenkilötaustaisia jäseniä. Tulevaisuudessa olisi perusteltua vahvistaa säätiön ja sen hallituksen yhteyttä emokaupunkiin ja monipuolistaa hallituksen jäsenten taustoja. Teatterisäätiön osalta olisi perusteltua ottaa käyttöön malli, jossa hallitukseen nimetään viiden luottamushenkilötaustaisen jäsenen lisäksi kaksi viranhaltijataustaista jäsentä.

Kiinteistö Oy Helsingin Toimitilat

Kaupungin palvelutuotannossa hyödynnettäviä tiloja hallinnoivan yhtiön hallituksessa on tällä hetkellä kolme luottamushenkilötaustaista jäsentä ja kaksi viranhaltijajäsentä.

Yhtiön tiivis yhteys kaupungin operatiiviseen palvelutuotantoon ja tila-hallintoon huomioon ottaen olisi perusteltua, että tulevaisuudessa yhtiön hallitukseen nimettäisiin viisi jäsentä, jotka olisivat kaikki viranhaltijataustaisia.

Kiinteistö Oy Laivalahdentori

Kyseinen yhtiö on nykyisin Helsingin kaupungin asunnot Oy:n omistuksessa ja osa Hekan operatiivisen kokonaisuuden johtamista. Yhtiö on olemassa erillisenä yhtiönä vain siksi, että Heka ei ole yhtiön ainoa omistaja. Kaupungin konserniohjeen perusteella nykyisistä kahdesta luottamushenkilötaustaisesta hallituspaikasta on tarpeen luopua ja toimia niin, että Heka nimeää omistukseensa perustuen hallituksen jäsenet jatkossa itse.

Oy Helsingin Asuntohankinta Ab

Parhaillaan on käynnissä selvitys mahdollisuuksista yhdistää yhtiön omaisuus osin Helsingin kaupungin asunnot Oy:öön ja osin Kiinteistö Oy Auroranlinnaan kaupungin pitkäaikaisena tavoitteena olleen asunto-omaisuuden tarkoituksenmukaisen järjestelemisen edistämiseksi.

Nykyisin yhtiön hallituksessa on seitsemän jäsentä, jotka ovat kaikki luottamushenkilötaustaisia. Jos em. järjestely toteutuu, yhtiö lakkaa olemasta. Jos järjestely ei toteudu, olisi perusteltua siirtyä malliin, jossa hallituksessa on viisi luottamushenkilötaustaista jäsentä ja kaksi viranhaltijataustaista jäsentä.

Oy Mankala Ab

Helen Oy:n yhtiöittämisen yhteydessä Oy Mankala Ab:n osakkeet siirtyivät kaupungilta Helenin omistukseen. Kaupungin konserniohjauksen periaatteiden mukaisesti on perusteltua, että Helenin ja sen tytäryhtiöiden muodostama alikonserni huolehtii Oy Mankala Ab:n ohjauksesta sekä hallinnoinnista ja yhtiön hallituksen jäsenet nimetään Helen Oy:n toimesta. Oy Mankala Ab:n hallituksessa on tällä hetkellä kaksi kaupungin käytännössä nimeämää luottamushenkilötaustaista jäsentä.

Stadion-säätiö sr

Säätiön hallituksessa on tällä hetkellä kuusi kaupungin nimeämää jäsentä, jotka ovat kaikki luottamushenkilötaustaisia. Säätiön edellisen vaalikauden aikana voimaan tulleiden nykyisten sääntöjen mukaan kaupungilla on suora mandaatti nimetä kuuden sijaan viisi jäsentä hallitukseen. Tämä tulee ottaa huomioon kaupungin tulevissa hallitusjäsennimityksissä.

Lisäksi säätiön yhteyttä emokaupunkiin tulisi jatkossa vahvistaa ja nimetä hallitukseen kaupungin toimesta yksinomaan luottamushenkilötaustaisten jäsenten sijaan kolme luottamushenkilötaustaista jäsentä ja lisäksi yhteensä kaksi viranhaltijataustaista ja/tai kaupunkikonsernin ulkopuolista jäsentä.

Suomen Messut osuuskunta

Kaupunki on vanhan käytännön perusteella esittänyt jäseniä osuuskunnan hallintoneuvostoon, vaikka kaupungilla ei ole osuuskunnan sääntöihin perustuvaa nimeämisoikeutta.

Nykyisen toimikauden osalta kaupunki esitti aikanaan hallintoneuvostoon pormestarin sekä kolme luottamushenkilötaustaista jäsentä. Hallintoneuvoston toimikausi on kolme vuotta ja vuosittain erovuorossa on lähinnä kolmasosa hallintoneuvoston jäsenistä. Kaupungin esittämien jäsenten toimikausi päättyy keväällä 2021.

Tulevaisuudessa Suomen Messut osuuskunnan hallintoneuvostoon liittyviä kaupungin nimeämisehdotuksia tulee tarkastella erikseen toimikausittain, eikä osuuskunnan hallintoneuvoston paikkoja tulisi siten ottaa osaksi kuntavaalien jälkeisiä paikkajakoneuvotteluja vaan ratkaista kaupungin mahdolliset esitykset hallintoneuvostoon valittaviksi henkilöiksi erillisillä konsernijaoston päätöksillä.

Uudenmaan Sairaalapesula Oy

Yhtiön hallituksessa on ollut tähän asti kaksi kaupungin nimeämää luottamushenkilötaustaista jäsentä. Yhtiön toiminta on päättymässä vuoden 2021 aikana alkukesällä 2020 päätetyn sulautumisjärjestelyn myötä. Yhtiön hallituspaikkojen ei siten tule olla enää jatkossa osa paikkajakoneuvotteluja.

Vantaan Energia Oy

Vantaan kaupunki omistaa yhtiöstä 60 % ja Helsinki 40 %. Yhtiön hallituksessa tällä hetkellä yksitoista jäsentä, joista Vantaa nimeää viisi ja Helsinki neljä. Lisäksi kaksi kaupunkikonsernien ulkopuolista jäsentä on nimetty kaupunkien yhteistyönä.

Helsingin nimeämistä jäsenistä kolme on luottamushenkilötaustaisia ja yksi viranhaltijataustainen.

Yhtiön pääomistaja Vantaalla on tahtotila tiivistää yhtiön hallituksen kokoonpanoa tulevien kuntavaalien jälkeen seitsemään jäseneen niin, että Vantaa nimeää kolme, Helsinki kaksi ja kaupunkien ulkopuolelta nimetään kaksi jäsentä. Vantaan valtuusto päätti 25.1.2021 yhtiön omistajapoliittisista linjauksista, joihin sisältyy Vantaan näkemys hallituksen jäsenmäärän pienentämisestä ja tulevasta rakenteesta.

Helsingin osalta hallituksen jäsenmäärää koskeva muutos on tarkoituksenmukainen vastaavista syistä kuin Helen Oy:n ja Helsingin Satama Oy:n hallitusten kokojen tiivistäminen. Kaupungin nimeämisoikeuden osalta on perusteltua säilyttää nykyinen toimintamalli, jossa hallitukseen nimetään jäseniä sekä luottamushenkilö- että viranhaltijataustalla. Jatkossa Helsinki nimeäisi hallitukseen yhden luottamushenkilötaustaisen jäsenen ja yhden viranhaltijataustaisen jäsenen.

Sulje

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 22.03.2021 § 43

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Konsernijaosto päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Veronika Honkasalon ehdotuksesta.

08.03.2021 Pöydälle

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 310 25472

atte.malmstrom@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 21.04.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 09 310 25472

atte.malmstrom@hel.fi