Talousarvioaloite, Aluesuunnitelma Lauttasaareen.

HEL 2021-002873
Asialla on uudempia käsittelyjä
12. / 477 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran talousarvioehdotuksesta koskien aluesuunnitelmaa Lauttasaareen

Kaupunkiympäristölautakunta

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Aluesuunnitelmissa eli nykynimeltään yleisten alueiden suunnitelmissa selvitetään yleisten alueiden kunnostuskohteita kaupunginosittain tai vastaavina laajempina kokonaisuuksina. Suunnitelmien tavoitteena on, että kaupunkiympäristön toimialalla on kokonaiskuva kunnostusten tarpeesta koko kaupungin tasolla. Tämä mahdollistaa kaupungin viheralueiden tasavertaisen ja laadukkaan tarkastelun siten, että käytössä olevat suhteellisen niukat määrärahat voitaisiin jakaa tasapuolisesti. Yleisten alueiden suunnitelmia tehdään kaupunginosittain kymmenen vuoden ajanjaksoksi kerrallaan.

Lauttasaaren aluesuunnitelma 2011-2020 valmistui vuonna 2010 silloisen rakennusviraston toimesta. Nyt olisi oikea hetki päivittää suunnitelmaa. Kaupunkitila- ja maisemasuunnittelussa on tällä hetkellä meneillään yleisten alueiden suunnitelman kehittämisprojekti, jonka tavoitteena on selkeyttää suunnitelman sisältöä ja prosessia sekä ajantasaistaa kokonaisuus vastaamaan paremmin toimialan tarpeita. Työ valmistuu keväällä 2022. Kehittämisprojektin aikana ei käynnistetä uusia yleisten alueiden suunnitelmia vanhalla mallilla. Näin ollen Lauttasaaren yleisten alueiden suunnitelman päivitys viivästyy, mutta jatkossa sujuvoituu. Alustavan aikataulun mukaan yleisten alueiden suunnitelman laadinta alkaa Lauttasaaressa joko vuonna 2023 tai 2024.

Lauttasaaren yleisten alueiden suunnitelman laatiminen ei sisälly ensi vuoden toimintasuunnitelmaan/talousarvioehdotukseen.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Talousarvioaloite

Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaara on tehnyt seuraavan talousarvioaloitteen:

"Helsingin kaupungissa tehdään 1-2 aluesuunnitelmaa joka toinen vuosi.

Oulunkylä-Maunulan aluesuunnitelma tehdään 2021. Aluesuunnitelma koskee katuja ja viheralueita. Niiden ylläpitoa ja peruskorjausta. Suunnitelmassa kartoitetaan kävelyn ja pyöräilyn tarpeita ja turvallisuuteen tarvittavia toimenpiteitä.

Lauttasaari on 22 000 asukkaan kaupunginosa, joka kasvaa lisää. Lauttasaari tarvitsee aluesuunnitelman, tehtäväksi asukkaiden kanssa, ennen kuin viheralueet ja arvokkaat meren rannat menevät piloille."

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 22.9.2021 mennessä.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunta 14.09.2021 § 442

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 27.09.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen

Lisätietojen antaja

Anna Böhling, tiimipäällikkö: 09 310 37211

anna.bohling@hel.fi