Virkojen perustaminen sosiaali- ja terveystoimialalle 1.5.2021 alkaen

HEL 2021-002954
Asialla on uudempia käsittelyjä
15. / 232 §

Virkojen perustaminen sosiaali- ja terveystoimialalle 1.5.2021 lukien

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti perustaa 49 virkaa sosiaali- ja terveystoimialalle 1.5.2021 lukien.

1. sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut -palvelukokonaisuuteen
- yksi asiakasohjaajan virka,
- yksi arviointipäällikön virka ja
- yksi terveyskeskuslääkärin virka;
 
2. perhe- ja sosiaalipalvelut -palvelukokonaisuuteen
- yksi johtavan sosiaalityöntekijän virka,
- yksi johtavan ohjaajan virka,
- kolmetoista sosiaalityöntekijän virkaa,
- kaksikymmentäyksi sosiaaliohjaajan virkaa ja
- yksi johtavan sosiaaliohjaajan virka;
 
3. terveys- ja päihdepalvelut -palvelukokonaisuuteen
- kaksi lastenneurologin virkaa
- viisi lastenpsykiatrin virkaa,
- yksi lääkärin virka ja
- yksi johtavan sosiaalityöntekijän virka.
 

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kuntalain 87 §:n mukaan virka perustetaan sellaisia tehtäviä varten, joissa käytetään julkista valtaa.

Esitettävien virkojen tehtäviin kuuluu mm. päättäminen toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta taikka toimivallan nojalla toista velvoittavien määräysten antaminen tai muulla tavalla toisen etuun tai oikeuteen puuttuminen, mikä edellyttää tehtävien perustamista virkoina.

Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut -palvelukokonaisuuden Helppiseniori-yksikköön perustettavaksi esitettävän asiakasohjaajan tehtäviin kuuluu sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi ja toimeentulotukipäätösten tekeminen. Samaan yksikköön perustettavaksi esitettävän arviointipäällikön tehtävään kuuluu mm. sijaistaa virkasuhteista arviointitoiminnan johtajaa. Kotisairaala-yksikköön perustettavaksi esitettävän terveyskeskuslääkärin tehtäviin kuuluu muun muassa tahdosta riippumatonta hoitoa koskevat päätökset.

Perhe- ja sosiaalipalvelut -palvelukokonaisuuteen lastensuojelun avohuollon yksikköön perustettavaksi esitettävän johtavan sosiaalityöntekijän, lapsiperheiden kotipalvelu -yksikköön perustettavaksi esitettävän johtavan ohjaajan ja lastensuojelun avohuollon yksikköön perustettavaksi esitettävien kuuden sosiaalityöntekijän tehtäviin kuuluu mm. yksilöhuollon päätöksenteko sekä lastensuojelulain 13 § (mm. lapsen kiireellinen sijoitus) mukaiset tehtävät. Lisäksi vammaistyön palveluun esitetään perustettavaksi kaksi sosiaalityöntekijän virkaa, perhesosiaalityöhön neljä sosiaalityöntekijän virkaa, vammaisten sosiaalityön yksikköön neljä sosiaaliohjaajan virkaa, aikuissosiaalityön yksikön sosiaalineuvontaan neljä sosiaaliohjaajan virkaa, lapsiperheiden sosiaaliohjauksen yksikköön 13 sosiaaliohjaajan virkaa ja yksi johtavan sosiaaliohjaajan virka sekä lännen sosiaalityön aikuissosiaalityön tiimiin yksi sosiaalityöntekijän virka. Kaikkien edellä mainittujen virkojen tehtäviin kuluu mm. yksilöhuollon päätöksenteko sekä sosiaalihuoltolain 36 §:n mukainen palvelutarpeen arviointi.

Terveys- ja päihdepalvelut -palvelukokonaisuuteen lasten psykiatriseen yksikköön perustettavaksi esitettävien kahden lastenneurologin ja viiden lastenpsykiatrin tehtäviin kuuluvat mm. mielenterveyslain mukaiset virka-apupyynnöt ja maksusitoumuspäätöksien antaminen. Nuorisoaseman lääkärin sekä johtavan sosiaalityöntekijän tehtäviin kuuluu mm. virka-apupyynnön pyytäminen, yksilöhuollon päätöksenteko sekä sosiaalihuoltolain 36 §:n mukainen palvelutarpeen arviointi.

Perustettaviksi esitetyille viroille on varattu määrärahat sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2021 talousarviossa.

Hallintosäännön 12 luvun 3 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan henkilöstöjohtaja päättää tehtävien vaativuusluokittelusta ja tarkastusjohtajaa lukuun ottamatta siihen perustuvasta palkasta, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty tai ellei henkilöstöjohtaja ole määrännyt tehtävää muulle viranhaltijalle.

Perustettaviksi esitettyjen virkojen palkat on määritelty kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen määräysten ja tehtävien vaativuuden arvioinnin perusteella. Tehtäväkohtaisiksi palkoiksi on päätetty:

- asiakasohjaaja 2 660,37 €/kk
- arviointipäällikkö 4 608,00 €/kk
- terveyskeskuslääkäri 5 093,42 €/kk
- johtava sosiaalityöntekijä 3 948,72 €/kk
- johtava ohjaaja 3 137,82 €/kk
- sosiaalityöntekijä (kuusi virkaa) 3 643,93 €/kk
- sosiaalityöntekijä (kaksi virkaa) 3 502,21 €/kk
- sosiaalityöntekijä (viisi virkaa) 3 390,87 €/kk
- sosiaaliohjaaja (neljä virkaa) 2 542,13 €/kk
- sosiaaliohjaaja (17 virkaa) 2 551,45 €/kk
- johtava sosiaaliohjaaja 3 111, 00 €/kk
- lastenpsykiatri (viisi virkaa) 5 381,24 €/kk
- lastenneurologi (kaksi virkaa) 5 381,24 €/kk
- lääkäri 5 327,81 €/kk
- johtava sosiaalityöntekijä 3 708,01 €/kk

Virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 4 §:n mukaisesti. Osa perustettaviksi esitettävistä viroista tulee työsuhteisten tehtävien tilalle. Henkilöiden kanssa, joiden tehtäviin, asemaan ja sijoittumiseen muutoksella on olennaista vaikutusta, on käyty henkilökohtainen yhteistoimintakäsittely.

Kaupunginhallitus päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 1 momentin 13 kohdan mukaan.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 12.04.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Helena Wendorf, työmarkkina-asiantuntija, puhelin: 09 310 23529

helena.wendorf@hel.fi

Sari Torres, henkilöstöasiantuntija, puhelin: 09 310 24109

sari.torres@hel.fi