Hankerahoitus, kaupunginkanslia, Restart Your Career -hanke, EU:n sosiaalirahaston rahoitushaku

HEL 2021-003027
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 34

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2023 hankkeelle ”Restart your career”

Strategiajohtaja

Päätös

Strategiajohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarvion kohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kaupunginkanslian elinkeino-osaston maahanmuuttoyksikölle enintään 32 533 euroa vuodelle 2023 hankkeen ”Restart your career” (projektinumero 1098085) omarahoitusosuuden maksamiseksi Phoenix ry:lle.

Päätöksen perustelut

Restart Your Career -hankkeen päätavoitteena on tukea heikossa työmarkkina-asemassa olevien nuorten maahanmuuttajien työllistymistä koronakriisin aiheuttamassa heikentyneessä työllisyystilanteessa Helsingissä Työllistymisen lisäksi hankkeessa tavoitellaan tiiviimpää yhteistyötä yritysten ja Helsingissä maahanmuuttajien parissa toimivien eri tahojen välillä. Hankkeessa tarjotaan tukea, tietoa ja työpaikkoja työttömille ja irtisanomis- tai lomautusuhan alla oleville maahanmuuttajanuorille sekä tuetaan yrityksiä kohderyhmän työllistämisessä. Hanke toteutetaan 1.5.2021-30.4.2023 välisenä aikana. Hankkeelle on haettu jatkoaikaa 30.6.2023 saakka.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 11.3.2021 § 59 päättänyt Restart your career -hankkeeseen osallistumisesta ja Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on rahoituspäätöksellään 19.4.2021 myöntänyt hankkeelle tukea.

Hankkeen hallinnoijana toimii kansalaisjärjestö Phoenix ry ja hankkeen toteuttaja on Startup Refugees -ohjelma. Helsingin kaupunki osallistuu hankkeeseen rahoittajana ja yhteistyökumppanina, mutta ei ole hankkeessa osatoteuttajana. Kaupunginkanslian elinkeino-osaston maahanmuuttoyksikkö toimii kaupungin edustajana ja yhteystahona hankkeessa sekä seuraa hankkeen toimia ja kuntarahoitusosuuden käyttöä.

Hankkeen kokonaisbudjetti on 296 552 euroa, jolle saadaan tukea 237 241 euroa. Phoenix ry:n omarahoitusosuus on enintään 59 311 euroa, josta Phoenix ry:n osuus on enintään 8 900 euroa. Jäljelle jäävään omarahoitusosuuteen, enintään 50 411 euroa, varaudutaan keskitetyssä hanketoiminnan määrärahassa talousarviokohdassa 1 50 04. Hankkeelle on avattu Laske-järjestelmään projektinumero1098085 ja sille sovitut projektirakenneosat.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 9 § 18.1.2023 jakanut osan talousarviokohdan 1 50 04 määrärahasta strategiajohtajan käytettäväksi.

Päätös tullut nähtäväksi 26.06.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Sara Kuusi, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 32204

sara.kuusi@hel.fi

Päättäjä

Markus Kühn
strategiajohtaja
Reetta Sariola
strategiapäällikkö