Tapahtuman haku, vuoden 2024 Tall Ships Races -tapahtuma, kaupunginkanslia

HEL 2021-003155
Asialla on uudempia käsittelyjä
12. / 188 §

Vuoden 2024 Tall Ships Races -purjehdustapahtuman hakeminen Helsinkiin

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti hakea Sail Training International STI:ltä kansainvälisen Tall Ships Races -tapahtuman järjestämistä Helsingissä heinäkuussa 2024.

Samalla kaupunginhallitus päätti, että mikäli STI valitsee Helsingin vuoden 2024 Tall Ships Races -isännäksi, kaupunki sitoutuu suorittamaan STI:lle yhteensä 156 500 punnan suuruisen Port Fee -maksun, jonka vuodelle 2021 kohdentuvat kustannukset maksetaan kaupunginhallituksen käyttövaroista myöhemmin tehtävän erillisen määrärahan kohdennuspäätöksen mukaisesti. Lisäksi hankkeen toteutuessa kaupunki valmistelee talousarvioon 2022 ja taloussuunnitelmiin 2023–2024 enintään 1 900 000 euron nettomääräisen varauksen tapahtuman järjestelykuluihin vuosina 2022–2024.

Mikäli STI myöntää Tall Ships Races -tapahtuman järjestettäväksi Helsingissä 2024 kansliapäällikkö nimeää tapahtumalle valmistelutyöryhmän.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsingin kaupunkistrategian 2017–2021 mukaisesti Helsinki on elävä, kiehtova, monipuolinen sekä kansainvälisesti vetovoimainen kulttuuri-, urheilu- ja tapahtumakaupunki. Strategian mukaan Helsinki lisää kansainvälisyyttään ja luo edellytyksiä mielenkiintoisten tapahtumien synnylle. Lisäksi Helsinki vauhdittaa toteuttamiskelpoisten suurhankkeiden etenemistä ja panostaa kulttuurin ja urheilun suurtapahtumien sekä kongressien houkutteluun ja luomiseen.

Tall Ships Races on vuosittainen suurten purjelaivojen kilpailu, joka järjestetään Itämerellä joka neljäs vuosi. Järjestäjänä toimii vuonna 1956 Lontoossa perustettu aatteellinen järjestö Sail Training International (STI). Tapahtuman pääpaino ei ole itse kilpailussa vaan nuorisotyössä. Tapahtuman tarkoitus on edistää yhteisen purjehdustapahtuman kautta nuorten koulutusta ja yhteistyötä kansallisuuteen, kulttuuritaustaan, uskontoon ja sosiaaliseen taustaan katsomatta. Turku ja Maarianhamina ovat vuonna 2021 järjestettävän Tall Ships Races -tapahtuman satamakaupunkeja Suomessa.

Helsinki on toiminut Tall Ships Races -kilpailujen kohdesatamana vuosina 1972, 1988, 2000 ja viimeksi vuonna 2013. Tuolloin tapahtumaan osallistui noin 100 alusta eri puolilta maailmaa. Se keräsi Hietalahden alueelle yhteensä noin 500 000 kävijää. Vuoden 2013 kävijätutkimuksen perusteella tapahtuma oli onnistunut. Kävijöistä 97 % arvioi tapahtuman kokonaisuutena erittäin hyväksi tai hyväksi ja kävijöistä 94 % suosittelisi tapahtumaa tuttavilleen aivan varmasti tai todennäköisesti. Tutkimuksessa arvioitiin tapahtuman suoran laskennallisen taloudellisen vaikutuksen olleen 15–20 miljoonaa euroa Helsingin seudulle ja noin 8–10 miljoonaa euroa tapahtumalle.

Aiemmat Tall Ships Races -tapahtumat ovat olleet Helsingin kannalta erittäin onnistuneita. Kyseisen kaltaisen tapahtuman saamisella kaupunkiin olisi merkittävää myönteistä vaikuttavuutta kaupungin matkailu- ja elinkeinotoimintaan. Heinäkuu on yleensä Helsingissä hiljainen kuukausi, joten Tall Ships Races -tapahtuma toisi parhaaseen kesäaikaan merkittävän lisän Helsingin tapahtumatarjontaan.

Suurtapahtumien koordinaatioryhmä on kokouksessaan 11.2.2021 linjannut Tall Ships Races -tapahtumahankkeelle seuraavat päätavoitteet, mikäli Helsinki saa tapahtuman järjestettäväkseen.

     

       

         

           

             

               

                Esittelijä katsoo, että Helsingin kaupungin on syytä hakea vuoden 2024 Tall Ships Races -tapahtuman isäntäkaupungiksi. Kaupungin sitoumukset on lueteltu isäntäkaupunkisopimusmallissa, joka on esityslistan liitteenä. Viestintäosaston valmistelema hakemus on lähetettävä Sail Training Internationalille viimeistään 31.3.2021.

                Onnistuneen Tall Ships Races -tapahtuman järjestäminen Helsingissä edellyttää huolellista ja pitkäjänteistä valmistelua sekä toimialojen ja liikelaitosten sekä kaupungin yhtiöiden saumatonta yhteistyötä.

                Hakemuksen jättäminen

                Kuluvan vuoden kesän jälkeen Tall Ships Races järjestetään Itämerellä seuraavan kerran vuonna 2024. Ennakkotietojen mukaan noin kymmenen muuta Itämeren kaupunkia on ilmoittanut kiinnostuksensa saada satamakaupunki-isännyys kyseisenä vuonna. Hakemukset tulee toimittaa STI:lle viimeistään 31.3.2021.

                Hakuohjeen mukaan hakemisessa tulee ottaa kantaa mm. seuraaviin asioihin:

                   

                     

                       

                         

                           

                            Isäntäsatamasopimus määrittelee kaupungin järjestelyvelvoitteet.

                            Näitä ovat mm.

                               

                                 

                                   

                                     

                                       

                                         

                                          Isäntäsatamasopimuksen tekstimalli, joka on salassa pidettävä (JulkL 24 § 20 mom.), on nähtävillä kaupunginhallituksen kokouksessa.

                                          Taloudellisten vaikutusten arviointi

                                          Valituille satamakaupungeille ilmoitetaan tuloksesta touko-kesäkuun aikana 2021. Välittömästi valinnan jälkeen tuleva isäntäkaupunki allekirjoittaa STI:n kanssa sopimuksen, jossa se sitoutuu tapahtuman järjestelykustannuksiin ja yhteistyöhön jatkovalmistelussa. Valittujen kaupunkien tulee kuukauden sisällä isäntäsatamasopimuksen allekirjoituksen jälkeen maksaa Sail Training International -organisaatiolle ensimmäinen Port Fee -maksu, joka on suuruudeltaan 39 125 puntaa (nykykurssin mukaan n. 45 668 euroa). Tämän jälkeen satamakaupunki maksaa vuosina 2022–2024 Sail Training International -organisaatiolle vuosittain 39 125 puntaa (nykykurssin mukaan n. 45 668 euroa). Yhteensä satamakaupungiksi hyväksytyksi tulo maksaa 156 500 puntaa (nykykurssin mukaan n. 182 000 euroa).

                                          Vuoden 2013 Tall Ships Races -tapahtuman loppuraportissa todetaan, että kaupungin menot ilman henkilöstökuluja olivat yhteensä 2,5 miljoonaa euroa ja tulot noin 550 000 euroa. Nettomenot olivat noin 1,95 miljoonaa euroa.

                                          Sport Business School Finland toteutti 2013 Helsingissä järjestetyn Tall Ships Races -tapahtuman taloudellisten vaikutusten arvioinnin, joka oli osa laajempaa, Sponsor Insightin toteuttamaa tapahtumatutkimusta. Tutkimus tehtiin Helsingin kaupungin elinkeino-osaston toimeksiannosta. Arvioinnin tavoitteena oli tuottaa tietoa tapahtuman suorista laskennallisista taloudellisista vaikutuksista Helsingin seudulle sekä tapahtumalle. Tutkimuksessa arvioitiin tapahtuman suoran laskennallisen taloudellisen vaikutuksen olleen 15–20 miljoonaa euroa Helsingin seudulle ja noin 8–10 miljoonaa euroa tapahtumalle.

                                          Tall Ships Races -tapahtumien aluskanta on kasvanut vuodesta 2013 merkittävästi. Kasvanut aluskanta merkitsee sitä, että Länsisataman alue (Jätkäsaarenlaituri, Sillilaituri, Hietalahdenranta) käy ahtaaksi. Näillä laivamäärillä alukset olisi syytä sijoittaa Länsisataman lisäksi Eteläsataman Halkolaituriin ja Katajanokan vierasvenesatamaan. Tälläkin mallilla osa laivoista joudutaan sijoittamaan rinnakkain. Ympäristö tarjoaa hyvät kävelyreitit yleisölle ja alueet ovat helposti saavutettavissa julkisilla kulkuvälineillä. Kahden satama-alueen käyttö tarjoaa hyvät mahdollisuudet tapahtuman toimintojen levittäytymisen laajasti keskustan alueelle.

                                          Arvio Helsingin vuoden 2024 Tall Ships Races -tapahtuman kokonaisbudjetiksi noin 2,5 miljoonaa euroa. Tästä osa voidaan kattaa yhteistyökumppaneilta saatavilla tuloilla, jotka koostuvat rahasta, palveluista tai tavaroista, joiden yhteisarvoksi on arvioitu 600 000 – 1 000 000 euroa. Tapahtuman aiheuttamat nettomenot Helsingin kaupungille olisivat siten enintään 1,9 miljoonaa euroa.

                                          Toimivalta

                                          Hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 3 kohdan mukaan kaupunginhallituksen tehtävänä on päättää asioista, joita ei ole säädetty tai määrätty muulle kaupungin toimielimelle, viranhaltijalle tai luottamushenkilölle.

                                          Sulje

                                          Päätös tullut nähtäväksi 23.03.2021

                                          MUUTOKSENHAKUKIELTO

                                          Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

                                          Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

                                          Sulje

                                          Esittelijä

                                          kansliapäällikkö
                                          Sami Sarvilinna

                                          Lisätietojen antaja

                                          Sari Myllyniemi, tapahtuma-asiantuntija, puhelin: 09 310 36082

                                          sari.myllyniemi@hel.fi

                                          Liitteet (pdf)

                                          1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 20 k

                                          Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.