Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, projektiavustushakemukset vuodelle 2021, Stadin Nuorisoseurat ry

HEL 2021-003279
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 11

Stadin Nuorisoseurat ry:n projektiavustushakemus vuodelle 2021

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö ei myönnä Stadin Nuorisoseurat ry:lle projektiavustusta taidelähtöisen yhteisöllisen ja osallistavan materiaalin valmistamiseen ajalle 8.2.-30.5.2021.

Hylkäysperuste: Projektiavustusta ei myönnetä järjestön toimintasuunnitelman mukaiseen ja varsinaisen toiminnan piiriin kuuluviin hankkeisiin. Nuorisojaosto tukee piirijärjestö Stadin Nuorisoseurat ry:n jäsenyhdistyksiä toiminta-avustuksilla sekä itse piirijärjestöä palkkaus-, vuokra- ja loma-aikojen leiriavustuksella.

Päätöksen perustelut

Projektiavustus on kertaluontoinen nuorisotoiminnalliselle hankkeelle myönnettävä avustus, joka tähtää nuorten osallistamiseen ja sosiaaliseen vahvistamiseen. Avustusta ei myönnetä järjestön varsinaisen toiminnan piiriin kuuluviin hankkeisiin. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö 1.1.2021)

Stadin Nuorisoseurat ry:n tarkoituksena on sääntöjensä mukaan muun muassa edistää lasten- ja nuorten harrastusmahdollisuuksia ja niiden avulla lasten ja nuorten kasvua ja hyvinvointia. Järjestön tarkoitus on myös toimia alueella olevien nuorisoseurojen ja muiden jäsenyhdistystensä yhteiselimenä. Tarkoituksensa toteuttamisen tavoiksi järjestön säännöissä mainitaan esimerkiksi työskentely uusien harrastusryhmien perustamiseksi, kulttuurisen harrastustoiminnan edistäminen koulutusten avulla sekä julkaisu- ja ohjaustoiminnan harjoittaminen.

Yhdistyksen varsinaista toimintaa on esimerkiksi harrastuskerhojen, -leirien ja -tapahtumien sekä harrastusohjaajien koulutusten järjestäminen. Stadin Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelmassa vuodelle 2021 on sisällytetty esimerkiksi nuorisoseurojen 140-juhlavuoden toimintaa, kerhotoimintaa, Luova lava -toimintaa, uuden materiaalin tuottamista nettisivuille, harrastusryhmien ohjaajien palkkaamista tuntiperustaisesti sekä koulutuksia harrastusohjaajille kevään aikana.

Taidelähtöisen yhteisöllisen ja osallistavan materiaalin tuottamisen hankkeen tarkoituksena on toteuttaa materiaali yhdessä ohjaajien kanssa. Sitä on tarkoitus soveltaa sisä-, ulko- ja etätoiminnassa, osana harrastustoimintaa. Luova lava -kerhot ja leirit ovat yksi toiminto, jossa materiaalia käytetään. Materiaalin teema on Jännittävät juuret, joka juhlistaa nuorisoseuraliikkeen 140-vuotista historiaa. Materiaali sekä julkaistaan järjestön internetsivuilla että painetaan kestävälle materiaalille. Harrastusohjaajia koulutetaan materiaalin käyttöön kevään 2021 aikana.

Stadin Nuorisoseurat ry hakee 4.2.2021 saapuneella hakemuksellaan 1 000 euron projektiavustusta taidelähtöisen ja osallistavan materiaalin valmistamiseen. Hakijaa on tavattu valmisteluvaiheessa.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo periaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. (Kaupunginvaltuusto 11.4.2018, § 77 luku 17, § 1)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan Helsingin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin omaa palvelutarjontaa. Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskuntaa sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiviinen toimija. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.2.2018, § 28)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti kumppanuuspäällikkö tekee päätöksen enintään 3 000 euron projektiavustuksista. (Nuorisojaosto 8.12.2020, § 28)

Päätös tullut nähtäväksi 19.03.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Liisa Remes, suunnittelija, puhelin: 09 310 26783

liisa.remes@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö