Avustuksen hakeminen, vapaan sivistystyön opintoseteliavustus LUKUTUKI 2 – erityisen tuen tarve luku- ja kirjoitustaidon koulutuksissa, Opetushallitus

HEL 2021-005188
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 41

Avustuksen hakeminen Opetushallituksen vapaan sivistystyön opintoseteliavustus LUKUTUKI 2 – erityisen tuen tarve luku- ja kirjoitustaidon koulutuksissa -hankkeeseen

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja

Päätös

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja päätti hakea Helsingin työväenopistolle Opetushallituksen vapaan sivistystyön oppilaitoksille suunnattua vuoden 2021 opintoseteliavustusta työllistymis- ja työmahdollisuuksien vahvistamiseen yhteensä 206 677 euroa. Hankkeessa ei ole omarahoitusosuutta. Hakemus on päätöksen liitteenä.

Mikäli Opetushallitus myöntää avustusta, toteutetaan hanke ajalla 1.1.–31.12.2022.

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja päätti myös valtuuttaa apulaisrehtori Anne Rasskasovin toimimaan Opetushallituksen sähköisessä hakujärjestelmässä asiointiroolissa hankehakemuksen osalta.

Päätöksen perustelut

Opetushallitus on huhtikuussa 2021 avannut haettavaksi vapaan sivistystyön työllistymis- ja työmahdollisuuksien vahvistamiseen suunnatut opintoseteliavustukset (asianumero 28/997/2021) yhteensä 1 900 000 euroa. Avustusta myönnetään vuoden 2021 määrärahasta ja sillä voidaan kattaa koulutuksen kustannukset täysimääräisesti. Avustusta voivat hakea kansalaisopistojen, kansanopistojen, kesäyliopistojen ja opintokeskusten ylläpitäjät. Avustus on tarkoitettu vahvistamaan työttömien, työttömyysuhanalaisten ja työvoiman ulkopuolella olevien aikuisten perustaitoja. Erityisenä painopisteenä ovat työelämässä tarvittavien digiperustaitojen kehittäminen sekä kotoutumisajan ylittäneiden maahanmuuttajien suomen/ruotsin kielen osaamisen vahvistaminen työllistymisen edistämiseksi, mukaan lukien luku- ja kirjoitustaidon vahvistaminen. Lisäksi avustuksella kehitetään uusia menetelmiä koulutuksissa. Avustuksen tarkemmat tavoitteet ja hankkeiden valintaperusteet ilmenevät liitteenä olevasta Opetushallituksen hakuilmoituksesta.

Avustuksen avulla Helsingin työväenopisto toteuttaa LUKUTUKI 2 – erityisen tuen tarpeet luku- ja kirjoitustaidon koulutuksissa -hankkeen, jossa järjestetään aikuisten maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutusta sekä kehitetään erityisopetuksen pedagogiikkaa ja oppimisvaikeuksien arviointia. Hanke on jatkoa vuonna 2020-2021 Opetushallituksen rahoittamalle LUKUTUKI-hankkeelle.

Hankkeen kohderyhmää ovat luku- ja kirjoitustaidon opiskelijat, jotka tarvitsevat erityistä tukea oppimisessaan tai joiden edistyminen on hyvin hidasta. Kohderyhmä on identifioitu yhdessä Stadin osaamiskeskuksen lukupalveluohjauksen kanssa. Erityisen tuen koulutuksille on selkeä tarve ja muut alueen oppilaitokset eivät niitä juurikaan tarjoa. Hankkeessa järjestetään yhteensä kuusi koulutusta, jonka lisäksi opiskelijoille tarjotaan yksilöllistä oppimisen tukea ja ohjausta jatko-opintoihin. Koulutus ja ohjaus toteutetaan moniammatillisesti.

Hankkeen tuloksia käytetään luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen kehittämiseen ja erityisryhmien tarpeiden parempaan huomioimiseen.

Avustuksen käyttöaika alkaa avustuspäätöksen saamisesta ja sillä tuetun koulutuksen tulee päättyä viimeistään 31.12.2022. Avustuksen käytöstä raportoidaan viimeistään 15.6.2023.

Rahoitusjohtajan päätöksen 103 §, 10.12.2018 mukaan valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisen toimivalta on siirretty ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtajalle kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan liittyvien valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisessa.

Päätös tullut nähtäväksi 06.05.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Anne Rasskasov, apulaisrehtori, puhelin: 09 310 25448

anne.rasskasov@hel.fi

Päättäjä

Arja Kukkonen
lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja

Liitteet (pdf)

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.