Lahjoitus, vanhat lelut ja irtaimisto, Lotta Svärd ja Ebeneser-museo

HEL 2021-005335
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 53

Päiväkoti Pakilan käyttöä vailla olevien irtaimiston lahjoittaminen Lottamuseoon ja Lastentarhamuseoon

Varhaiskasvatusjohtaja

Päätös

Varhaiskasvatusjohtaja päätti lahjoittaa Päiväkoti Pakilassa käyttöä vailla olevaa irtaimistoa Lottamuseolle ja Lastentarhamuseolle.

Lahjoituksen taloudellisen arvon arvioidaan olevan noin 600 euroa. Hallintosäännön 10 luku 1 § 2 mom. mukaan lautakunta päättää kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa toimialan irtaimen omaisuuden luovuttamisesta lukuun ottamatta osakkeita. Lautakunta on siirtänyt toimivaltaansa 27.8.2019 § 296 siten, että palvelukokonaisuuden johtaja päättää irtaimen omaisuuden luovuttamisesta, kun arvo on enintään 10.000 euroa.

Päätöksen perustelut

Päiväkoti Pakilassa on kolme Lotta Svärd -leimalla varustettuja lautasta ja kannua sekä lasten leluja ja nukenvaunut, jotka eivät ole enää käytössä ja päiväkodinjohtaja on esittänyt niiden lahjoittamista museoon. Kaupunginmuseo ei ole halukas vastaanottamaan irtaimistoa. Päiväkodinjohtaja on ollut yhteydessä Lottamuseoon ja Lastentarhamuseoon, jotka ovat olleet halukkaita vastaanottamaan tavarat omiin kokoelmiinsa.

Lottamuseo on Tuusulassa sijaitseva erikoismuseo, joka tallentaa ja esittelee lottajärjestön historiaa ja tutkii naisten tekemää vapaaehtoistyötä. Museota ylläpitää Lotta Svärd Säätiö. Museoon lahjoitetaan lautasia ja kannuja molempia 3 kappaletta. Astioissa on Lotta Svärd -leima.

Lastentarhamuseo on ainoa ammatillisen lastentarhatyön historiaan erikoitunut museo. Museota ylläpitää Ebeneser-säätiö. Museoon lahjoitetaan vanhoja lasten leluja ja nukenrattaat.

Päiväkodin johtaja on selvittänyt tuotteiden hintaa nettihuutokauppojen perusteella. Hinnan arvioidaan olevan noin 600 euroa.

Päätös tullut nähtäväksi 04.05.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Elina Hurmekoski, taloussuunnittelija, puhelin: 09 310 86343

elina.hurmekoski@hel.fi

Päättäjä

Satu Järvenkallas
varhaiskasvatusjohtaja