Valtuustoaloite, Kaupungin omistamien toimitilojen ja niiden pihapiirien aluettainen ylläpitohuolto-ohjelma

HEL 2021-005576
Asialla on uudempia käsittelyjä
13. / 515 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Arja Karhuvaara ym. valtuustoaloitteesta koskien kaupungin toimitilojen ylläpitosuunnitelman laatimista

Kaupunkiympäristölautakunta

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunkiympäristölautakunta totesi, että kaupunki hallinnoi isoa kiinteistömassaa. Kohteiden ylläpidosta ja huollosta sekä korjauksista vastaa kaupunkiympäristön toimiala. Kaupungilla on tehty toimialakohtaisia linjauksia, joiden mukaan esimerkiksi kasvatuksen ja koulutuksen kohteissa käyttäjä kilpailuttaa siivouspalvelun ja vastaa sen toimivuudesta.

Kaupunkiympäristön toimialalla on käytössä sähköinen huoltokirjajärjestelmä, jonka avulla hallitaan yksittäisten kohteiden huoltotoimenpiteitä. Tähän huoltokirjajärjestelmään palvelurakennusten käyttäjät voivat tehdä huoltoon ja ylläpitoon liittyviä palvelupyyntöjä, jotka ohjautuvat eteenpäin isännöitsijöiden hoidettavaksi. Lisäksi kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tilapalvelut koordinoi toiminnallisia muutostarpeita, kuten kalustukseen tai varustukseen liittyviä muutoksia.

Kaupunkiympäristölautakunta esitti, että kaupungin sähköistä huoltokirjajärjestelmää kehitetään eteenpäin, jotta se palvelee paremmin tilojen käyttäjiä. Kaupunki on tuonut huoltokirjajärjestelmäänsä PTS-suunnitteluosion (PTS=pitkän tähtäimen suunnitelma), johon kirjataan tilojen suunnitelmalliset korjaukset. Sen avulla voidaan parantaa korjausten ennakointia ja pitää huolta siitä, että käyttäjillä on turvalliset ja terveelliset tilat. Järjestelmän jatkokehittämisessä tulee pyrkiä siihen, että kohteen henkilökunta pystyy saamaan paremmin tilannetietoa huoltopyynnön etenemisestä.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuustoaloite

Valtuutettu Arja Karhuvaara ja 7 muuta valtuutettua ovat tehneet 5.5.2021 seuraavan valtuustoaloitteen:

Kaupungin omistamien toimitilojen kunnolla, siisteydellä, melulla, ilmanvaihtojärjestelmien kunnolla ja valaistuksella on suora vaikutus käyttäjiensä työskentelyterveyteen. Liikunta- ja saniteettitilojen hygieenisyys, tartuntapintojen puhtaus ja pihojen pölynhallinta vaikuttaa vuotuiseen sairastuvuuteen ja tarttuviin epidemioihin. Pienten, toimivuuteen kohdistuvien korjausten nopeus ja ammattimaisesti toteutettu työ vaikuttavat suoraan käyttäjiensä mahdollisuuteen keskittyä omiin töihinsä.

Opetuksen siirtyessä yhä moninaisempiin ja avoimiin työskentely-ympäristöihin, liikuntatilojen vuokraustoiminta ja erilaisista sairauksista kärsivien käyttäjien toiveet tilojen turvallisuudesta, kohdistuu kaikkiin sisätiloihin yhtäläisen siisteyden ja työturvallisuuden vaatimustaso.

Nyt varsinkin varhaiskasvatuksessa ja kouluissa rehtorien, omaisten ja lasten vanhempien energiaa kuluu siivouksen ja korjausten organisointiin ja toteuttajan löytymiseen. Ehdotammekin, että Ympäristötoimen kiinteistöistä ja tiloista vastaava yksikkö laatii koordinoidusti kiinteistöjen ja toimitilojen alueittaisen ylläpitohuolto, -korjaus- ja siivoussuunnitelman, listaa palveluntuottajasopimukset ja seuraa myös aktiivisesti suunnitelman toteutumista.

Huoltotarpeista pitäisi myös pystyä ilmoittamaan digitaalisessa huoltotarveportaalissa niin, että sieltä saisi kuittauksena tilauksen vastaanottamisesta, palvelun tuottajasta, toteutuspäivämäärästä, ja että palvelun tilaaja on hyväksynyt työn suoritetuksi. Portaalissa pitäisi myös voida tuoda näkyviksi mahdolliset laiminlyönnit ja puutteet työn toteutuksessa.

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 30.9.2021 mennessä.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 05.10.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen

Lisätietojen antaja

Tuomas Kujala, rakennuttajainsinööri: 09 310 27852

tuomas.kujala@hel.fi