Avustuksen hakeminen, alueiden välisen verkostoyhteistyön temaattiset verkostot, työ- ja elinkeinoministeriö
Määrärahan myöntäminen vuodelle 2022 hankkeelle ”SDG-tavoitteiden strateginen johtaminen kaupungeissa”
Päätös
Strategiajohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kaupunginkanslian strategiaosaston kehitysyksikölle enintään 5 000 euroa (projektinumero 1095132) vuodelle 2022 SDG-tavoitteiden strateginen johtaminen kaupungeissa -hankkeen kustannusten maksamiseksi.
Päätöksen perustelut
SDG-tavoitteiden strateginen johtaminen kaupungeissa -hankkeen tavoitteena on toimivan verkostomallin luominen kuutoskaupunkien välille SDG-tavoitteiden paikallisen toteuttamisen ja kestävyyden strategisen johtamisen tueksi. Tavoitteena on myös jakaa toimintamalleja laajemmin sekä hyödyntää kansainvälisten verkostojen kautta tulevia uusia kehitysideoita. Hanke toteutetaan 2021–2023 välisenä aikana. Määrärahapäätökset tehdään hankkeelle kalenterivuosittain.
Rahoitusjohtaja on päätöksellään 9.6.2021 § 27 päättänyt hyväksyä Helsingin kaupungin osallistumisen työ- ja elinkeinoministeriön koordinoimaan alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman (AKKE) -määrärahan hakuun kuutoskaupunkien ja Suomen Kuntaliiton yhteiseen hankehakemukseen kestävän kehityksen teemaverkoston käynnistämiseksi. Työ- ja elinkeinoministeriö on rahoituspäätöksellään 29.6.2021 (VN/6528/2021) myöntänyt rahoituksen SDG-tavoitteiden strateginen johtaminen kaupungeissa -hankkeen toteuttamiseen.
Hankkeen pääkoordinaattorina toimii Kuntaliitto ja hankkeeseen osallistuu Helsingin lisäksi Espoo, Tampere, Turku, Oulu ja Vantaa. Hankkeen kokonaisbudjetti on 358 000 euroa, josta haettavan avustuksen osuus on 261 000 euroa. Helsingin kaupungin omarahoitusosuus on 12 000 euroa vuosina 2021–2023. Vuoden 2022 osalta Helsingin kaupungin arvioidut kustannukset ovat enintään 5 000 euroa. Hankkeelle on avattu Laske-järjestelmään projektinumero (1095132) ja sille sovitut projektirakenneosat, jotka on annettu tiedoksi hankkeen toimijoille. Helsingin osahankkeen kaikki menot ja tulot tulee kirjata annetuille projektirakenneosille.
Kansliapäällikkö on päätöksellään 6.2.2022 § 32 jakanut osan talousarviokohdan 1 50 04 määrärahasta strategiajohtajan käytettäväksi ulkoisen määrärahan hankkeissa.
Strategiajohtajan päätös on sidottu työ- ja elinkeinoministeriön koordinoimaan alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman (AKKE) -määrärahasta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.
Päätös tullut nähtäväksi 27.04.2022
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685