Toivomusponsi, taimien istutus Maunulan Majan länsipuolelle

HEL 2021-006822
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 158 §

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Pia Kopran toivomusponnesta puiden istuttamiseksi Maunulan majan läheisyyteen

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ei kannata toivomusponnen esitystä koskien puiden istuttamisen tutkimista Maunulan majan ja Hämeenlinnanväylän välisellä metsäalueella olevalle aukiolle, koska esitys on voimassa olevan asemakaavan vastainen.

Yli satavuotias Helsingin Keskuspuisto on merkittävä osa Helsingin viher- ja virkistysalueverkostoa. Keskuspuisto on myös hyvin tärkeä sekä runsaasti käytetty lähivirkistysalue suurelle osalle helsinkiläisiä. Keskuspuiston merkitys lähivirkistysalueena tulee entisestään korostumaan kaupunkirakenteen tiivistymisen, uusien asuntoalueiden rakentumisen sekä ympäröivien asuntoalueiden rakentamisen alta katoavien pienempien viher- ja virkistysalueiden poistumisen myötä. Keskuspuistoa ympäröivien kaupunginosien asukasmäärän kasvu sekä muiden viher- ja virkistysalueiden samanaikainen väheneminen kasvattavat entisestään Keskuspuistoon kohdistuvaa virkistyskäyttöpainetta.

Jotta Keskuspuisto tulevaisuudessakin kykenisi kestämään siihen kohdistuvan kasvavan virkistyskäyttöpaineen sekä kasvavien virkistyskäyttömuotojen lisääntyvän kirjon on sen puuston ja muun kasvillisuuden kehityksestä ja hyvinvoinnista pidettävä hyvää huolta. Puiston luonto ja puusto on siksi kyettävä pitämään monimuotoisena, uusiutuvana, elinvoimaisena ja lajirikkaana, jotta se kykenee selviytymään myös ilmastonmuutoksen mukana tulevista haasteista. Samalla keskuspuiston tulee olla kaupunkilaisille turvallinen ja monipuolinen virkistys- ja ulkoilualue, jossa metsäisen yleisilmeen lisäksi vaihtelevat alueen erilaisten historiallisten ja kulttuurihistoriallisten kerrostumien monimuotoiset maisematilat hyvine ulkoilureittiverkostoineen.

Toivomusponnessa metsitettäväksi esitetyn Maunulan majan länsipuolella oleva rehevä maapohjaisen aukion pinta-ala on lähes 1,7 hehtaaria ja se on huomattavasti Pirkkolan liikuntapuiston 0,91 hehtaarin kokoisen ja merkittävältä osaltaan avokallioisen liikuntahallin rakennusalaa suurempi. Tämä aukio ja sen ympärillä olevat alueet, kuten muutkin Maunulan majan ympärillä olevat alueet, ovat valtaosaltaan kaupunkiympäristön toimialan hallinnassa ja hoitovastuulla. Kaupunkiympäristön toimiala vastaa myös koko Keskuspuiston metsäalueiden hoidon suunnittelusta ja toteuttamisesta.

Maunulan majan viereinen aukio sijaitsee 14.3.2014 voimaan tulleen Keskuspuiston keskiosan asemakaavan nro 12850 alueella. Voimassa olevassa asemakaavassa alue on merkitty retkeily ja ulkoilualueeksi ja avoimelle aukiolle kohdalle on merkitty alueen osa, joka on varattu monitoimikentälle ja jota voidaan kehittää pallo- ja muihin vastaaviin peleihin soveltuvana alueena. Jotta kaavan osoittama toiminta olisi mahdollista, edellyttäisi se alueen kunnostamista asemakaavan käyttötarkoitusta vastaavaksi. Aukion alue tulee pitää osin niittymäisenä leikattuna alueena ja osin tasaisen matalana nurmialueena. Aukion metsittäminen ei siis ole voimassa olevan asemakaavan tavoitteiden ja määräysten mukaista, jonka vuoksi puiden istuttaminen aukiolle ei ole mahdollista.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli projektipäällikkö Hannu Airola. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Vastaehdotus:
Sami Muttilainen: "Jotta kaavan osoittama toiminta olisi mahdollista, edellyttäisi se alueen kunnostamista asemakaavan käyttötarkoitusta vastaavaksi."

lisätään kappale (6) uudeksi kolmanneksi virkkeeksi.

Kannattaja: Teija Makkonen

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Sami Muttilaisen vastaehdotuksen yksimielisesti.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antaa asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri ja vapaa-aikalautakunta ei kannata toivomusponnen esitystä koskien puiden istuttamisen tutkimista Maunulan majan ja Hämeenlinnanväylän välisellä metsäalueella olevalle aukiolle, koska esitys on voimassa olevan asemakaavan vastainen.

Yli satavuotias Helsingin Keskuspuisto on merkittävä osa Helsingin viher- ja virkistysalueverkostoa. Keskuspuisto on myös hyvin tärkeä sekä runsaasti käytetty lähivirkistysalue suurelle osalle helsinkiläisiä. Keskuspuiston merkitys lähivirkistysalueena tulee entisestään korostumaan kaupunkirakenteen tiivistymisen, uusien asuntoalueiden rakentumisen sekä ympäröivien asuntoalueiden rakentamisen alta katoavien pienempien viher- ja virkistysalueiden poistumisen myötä. Keskuspuistoa ympäröivien kaupunginosien asukasmäärän kasvu sekä muiden viher- ja virkistysalueiden samanaikainen väheneminen kasvattavat entisestään Keskuspuistoon kohdistuvaa virkistyskäyttöpainetta.

Jotta Keskuspuisto tulevaisuudessakin kykenisi kestämään siihen kohdistuvan kasvavan virkistyskäyttöpaineen sekä kasvavien virkistyskäyttömuotojen lisääntyvän kirjon on sen puuston ja muun kasvillisuuden kehityksestä ja hyvinvoinnista pidettävä hyvää huolta. Puiston luonto ja puusto on siksi kyettävä pitämään monimuotoisena, uusiutuvana, elinvoimaisena ja lajirikkaana, jotta se kykenee selviytymään myös ilmastonmuutoksen mukana tulevista haasteista. Samalla keskuspuiston tulee olla kaupunkilaisille turvallinen ja monipuolinen virkistys- ja ulkoilualue, jossa metsäisen yleisilmeen lisäksi vaihtelevat alueen erilaisten historiallisten ja kulttuurihistoriallisten kerrostumien monimuotoiset maisematilat hyvine ulkoilureittiverkostoineen.

Toivomusponnessa metsitettäväksi esitetyn Maunulan majan länsipuolella oleva rehevä maapohjaisen aukion pinta-ala on lähes 1,7 hehtaaria ja se on huomattavasti Pirkkolan liikuntapuiston 0,91 hehtaarin kokoisen ja merkittävältä osaltaan avokallioisen liikuntahallin rakennusalaa suurempi. Tämä aukio ja sen ympärillä olevat alueet, kuten muutkin Maunulan majan ympärillä olevat alueet, ovat valtaosaltaan kaupunkiympäristön toimialan hallinnassa ja hoitovastuulla. Kaupunkiympäristön toimiala vastaa myös koko Keskuspuiston metsäalueiden hoidon suunnittelusta ja toteuttamisesta.

Maunulan majan viereinen aukio sijaitsee 14.3.2014 voimaan tulleen Keskuspuiston keskiosan asemakaavan nro 12850 alueella. Voimassa olevassa asemakaavassa alue on merkitty retkeily ja ulkoilualueeksi ja avoimelle aukiolle kohdalle on merkitty alueen osa, joka on varattu monitoimikentälle ja jota voidaan kehittää pallo- ja muihin vastaaviin peleihin soveltuvana alueena. Aukion alue tulee pitää osin niittymäisenä leikattuna alueena ja osin tasaisen matalana nurmialueena. Aukion metsittäminen ei siis ole voimassa olevan asemakaavan tavoitteiden ja määräysten mukaista, jonka vuoksi puiden istuttaminen aukiolle ei ole mahdollista.

Sulje

Kaupunginhallitus on pyytänyt 19.10.2021 mennessä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta lausuntoa kaupunginhallitukselle valtuutettu Pia Kopran toivomusponnesta, jossa kaupunginvaltuusto edellyttää, että tutkitaan, soveltuisiko puiden taimien istuttamisen paikaksi Metsäläntien ja Hämeenlinnan väylän kainalossa oleva puuton aukio eli nykyinen Maunulan Majan länsipuolella olevalle aukio

Toivomusponsi kokonaisuudessaan on liitteenä.

Toivomusponnesta on pyydetty lausuntoa myös kaupunkiympäristölautakunnalta.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunta 07.09.2021 § 426

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 12.10.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja
Tommi Laitio

Lisätietojen antaja

Hannu Airola, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 87743

hannu.airola@hel.fi