Valtuustoaloite, Uimaranta Kallioon, tilan vapautuessa hiilivoimalalta

HEL 2021-007728
Asialla on uudempia käsittelyjä
15. / 536 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Alviina Alametsän ym. valtuustoaloitteesta, joka koskee uimarannan sijoittamista Hanasaaren hiilivoimalalta vapautuvaan tilaan

Kaupunkiympäristölautakunta

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta päätti panna asian viikoksi pöydälle.

Käsittely

Pöydällepanoehdotus:
Anni Sinnemäki: Pyydän asian pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle.

Kaupunkiympäristölautakunta antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Hanasaaren voimalaitokselta aikaistetusti jo vuonna 2023 vapautuvan nykyisen hiilikasan alueen asemakaavoitus on vielä käynnistämättä, mutta se tullaan käynnistämään lähiaikoina. Alueelle on tarkoitus laatia asemakaavaa pääasiassa asuinkäyttöön ja uimarannan sijoittamista alueelle voidaan tutkia asemakaavan laatimisen yhteydessä.

Sompasaarenaltaan puolella hiilien lastauslaiturina nykyisin toimivan Hanasaarenlaiturin viereisen vesialueen saattaminen turvalliseksi uintikäyttöön on maanpinnan ja merenpinnan suuren korkeuseron, veden syvyyden ja aaltoilun takia vaikeaa. Alueen puhdistaminen sekä keinotekoinen madaltaminen tulisivat erittäin kalliiksi ja olisivat vaikeasti toteutettavissa.

Uimaranta saattaisi tulla kyseeseen lähinnä Hanasaaren länsipuoleisen lahden pohjukassa. Alueen pohjarakentamisolosuhteet ovat kuitenkin erityisen haastavat sekä maaperän ja veden epäpuhtauksien, että esirakentamisen osalta. Alueella on parhaillaan sedimenttitutkimukset tekeillä. Tällä hetkellä tiedetään, että huleveden mukana niin altaaseen kuin lahden pohjukkaankin kulkeutuu jatkuvasti jonkin verran lisää epäpuhtauksia.

Mikäli uimarantaa ei voida alueelle toteuttaa, jonkinlainen kelluva uimalaratkaisu saattaisi tulla kyseeseen.

Sulje

Valtuustoaloite

Valtuutetut Alviina Alametsä ja 14 muuta ovat tehneet 23.6.2021 seuraavan valtuustoaloitteen:

Uimaranta Kallioon, tilan vapautuessa hiilivoimalalta

Hanasaaren hiilivoimala päätettiin sulkea vuonna 2023. Tämä on tärkeä päätös luonnon puolesta. Lisäksi aivan Helsingin ytimestä vapautuu tilaa kaupunkilaisten elämälle.

Alueen tulevaisuuden suunnittelussa tulee kuulla kaupunkilaisia, vahvistaa kaupunkikulttuuria ja mahdollistaa miellyttävä ajanvietto kaupunkitilassa. Alueelle on luonnollista myös rakentaa asuntoja. Niiden ohella Helsingin kantakaupunki ja Kallion alue kaipaavat kovasti omaa uimapaikkaa, jossa voisi viettää aikaa kesäisin, ja uida myös talvisin.

Tästä syystä tällä aloitteella esitetään, että Hanasaaren voimalan lähistöltä vapautuvaan tilaan tavoitellaan viihtyisän uimarannan ja uimalaiturin perustamista. Uimapaikan muoto voi olla tavallinen ranta, tai esimerkiksi urbaani rantabulevardilaituri, riippuen siitä, mikä alueelle lopulta parhaiten sopii. Alueelle voidaan samalla selvittää julkisen saunan mahdollisuutta.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että suljetulta hiilivoimalalta vapautuvaan tilaan selvitetään asuntorakentamisen lisäksi mahdollisuus avata Kallioon oma uimaranta.

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan asiasta lausunnon kaupunginhallitukselle 12.10.2021 mennessä.

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 21.09.2021 § 152

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 11.10.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen

Lisätietojen antaja

Pia Kilpinen, arkkitehti, puhelin: 09 310 37443

pia.kilpinen@hel.fi