Vahingonkorvaus, autovaurio, 1.9.2021, Ilmattarentie 14

HEL 2021-009691
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 187

Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio

Yksikön päällikkö

Päätös

Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Hakija on 1.9.2021 esittänyt kaupungille 100,00 euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen ajoneuvonsa korjauskuluista. Vaatimuksen mukaan kadun reunassa Ilmattarentie 14:n kohdalla olevan sadevesikaivon kansi oli repäissyt hakijan ajoneuvon renkaan rikki 1.9.2021 kello 11.30. Ilmattarentie on päädystä suljettuna metalliesteillä. Vahinko oli tapahtunut, kun hakija oli kääntynyt autollaan Ilmattarentien päädyssä metalliesteiden edessä päästäkseen kääntymään takaisin haluamaansa ajosuuntaan. Lähdettyään ajamaan hakija oli kuullut pienen äänen ja sen jälkeen suhinaa oikeanpuoleisen eturenkaan suunnasta. Hakija oli käynyt tarkistamassa tilanteen ja todennut renkaan hipaisseen teräväreunaista kaivonkantta, jonka kulmasta oli hakijan käsityksen mukaan ollut asfaltti pois. Hakija oli hinauttanut autonsa rengasliikkeeseen, jossa oli vaihdettu uusi rengas alle. Tästä oli syntynyt hakijalle 100 euron kustannus.

Kadun kunnossapito käsittää ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen, kuten moottoriajoneuvoliikenteen, jalankulun ja polkupyöräilyn, tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys. Kadun kunnossapito käsittää muun muassa katurakenteiden kunnossapidon.

Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys alueen kunnossapidosta vastaavalta. Saadun selvityksen mukaan vahinkopaikalla on asianmukaisessa kunnossa oleva kitakaivo risteysalueella. Kaivolle ei ole tehty korjauksia eikä siinä ole ollut korjaustarvetta. Asfalteissa ei myöskään ole ollut vikaa. Vahinkopaikassa on jalankululle tehty asfalttiluiska. Kyseisessä kohdassa ajoradan reunan muodostaa jalkakäytävän asfalttiluiskan ja ajoradan pinnan taite, jonka jalkakäytävän puolella kaivon etureuna sijaitsee. Kaivon edustalla on kaivoon liittyvä, paikalleen rakennettu, sadevesiä ohjaava matala kuoppa. Kaivo ja kuoppa sijaitsevat niille suunnitellulla paikalla. Kitakaivo ja kuoppa ovat ehjiä ja normaalikuntoisia osia kadun rakenteessa ja myös asfaltti on ollut vahingon tapahtuman ajankohtana normaalissa kunnossa.

Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta. Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen, eli kadun kunnossapitäjän on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä johonkin laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.

Vahingonkorvausvastuuta voidaan rajoittaa tai se voidaan evätä, jos vahingonkärsijä on itse myötävaikuttanut vahinkoon. Tieliikennelaki velvoittaa tienkäyttäjää noudattamaan olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä muut olosuhteet. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan tien näkyvällä osalla ja kaikissa ennakoitavissa olevissa tilanteissa.

Kitakaivo sijaitsee jalkakäytävällä samassa linjassa reunakivetyksen kanssa. Kaivoon osuminen edellyttää normaalilta ajolinjalta poikkeamista. Kaivon reunaan osuminen edellyttää ajoneuvon käyttämistä ajoradan ulkopuolella, jolloin ajoneuvon kuljettajalta edellytetään erityisen huolellisuusvelvoitteen noudattamista. Kitakaivossa tai sen läheisyydessä olevassa asfaltissa ei ole ollut rakenteellista vikaa.

Näin ollen kaupunki ei ole laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia tehtäviään, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §

Tieliikennelaki (729/2018) 3 §, 5 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 30.12.2020 § 53

Päätös tullut nähtäväksi 17.11.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Helena Loikkanen, lakimies, puhelin: 09 310 24512

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Kaisu Tähtinen
yksikön päällikkö